Ministeri Lindström kolumnissaan: Onko nykyinen kolmikantainen valmistelu mielekäs? Asettaa allekirjoittaneen mahdottomaan tilanteeseen

Ministeriö on hyötynyt siitä asiantuntemuksesta, jota työmarkkinajärjestöjen edustajilla on ja vastaavasti järjestöt ovat päässeet vaikuttamaan suoraan lakien kirjoitusprosessiin. Yhteinen työryhmä on myös tarjonnut osapuolille luonnollisen paikan hakea yhteisymmärrystä uudistusten yksityiskohdista.

Politiikkaa aktiivisesti seuraavat ovat varmasti huomanneet, että kolmikantainen valmistelu on ollut jo tovin jonkinlaisessa käymistilassa.

Koko työmarkkinakenttä käymistilassa

Hyvä esimerkki tästä on työaikalain kokonaisuudistuksen työryhmän päätyminen täydelliseen pattitilanteeseen, kun ay-liikkeen ja työnantajien edustajat olivat keskeisistä lain kohdista täysin eri mieltä. Tämä siitäkin huolimatta, että kaikki tahot olivat vahvasti sitä mieltä, että viimeksi 1990-luvulla uusittu laki kaipasi kipeästi päivittämistä 2010-luvulle ja vastaamaan 2020-luvun haasteisiin.

Tähän on mielestäni kaksi keskeistä syytä. Ensinnäkin: koko työmarkkinakenttä on ollut käymistilassa sen jälkeen, kun Elinkeinoelämän keskusliiton päätös olla tekemättä keskitettyjä palkkaratkaisuja eli tupoja toi muutoksen aiempaan.

Tupo-pöydissä kun perinteisesti vedettiin langat yhteen myös niiden kaikkein isoimpien ja vaikeimpien työelämää koskevien uudistusten suhteen. Eli jompikumpi osapuoli jousti hiukan palkkavaatimuksissa, kun vastaavasti toinen osapuoli tuli vastaan esimerkiksi työaikalain uudistuksen kohdalla.

Kun tätä pöytää ei nyt enää olekaan, on epäselvää, mikä kyky tai halu työmarkkinakeskusjärjestöillä on löytää sopu työelämän lainsäädännöstä.

Toiseksi: nykyinen hallitus on ottanut vahvemman roolin kolmikantaisessa valmistelussa. Yhdelläkään työmarkkinataholla ei ole enää ”veto-oikeutta”, vaan hallitus on vienyt eteenpäin myös sellaisia uudistuksia joista työmarkkinaosapuolilla ei ole ollut yhteisymmärrystä.

Näin on esimerkiksi toimittu niin koeajan pidennyksen kuin nollatuntisopimusten käytön rajoittamisen kohdalla, ja näin toimitaan myös työaikalain uudistamisen kanssa. Hallitus on myös asettanut aiempaa tiukempia tavoitteita kolmikantaisten työryhmien lopputulokselle, joka on varsinkin ay-liikkeen puolelta herättänyt kritiikkiä.

Julkista painetta käytetään yhä enemmän

Työmarkkinajärjestöjen vaikutusvallan kapeneminen työryhmien sisällä on taas johtanut siihen, että ne käyttävät yhä enemmän julkista painetta hyväkseen vaikuttaakseen uudistuksiin. Tässä työkaluina on kesken prosessin annettujen kärkkäiden lausuntojen lisäksi työryhmien papereiden taktiset vuodot medialle sekä mielenosoitusten ja lakkojen masinointi.

Ongelma tässä toimintatavassa on, että se syö entisestään järjestöjen vaikutusvaltaa itse työryhmässä. Ja eräs minua paljon viisaampi työmarkkinakonkari on osuvasti todennut, että neuvotteluhuoneen sisällä saa sopimalla paljon helpommin aikaan paljon suurempia muutoksia kuin sen ulkopuolella mekkaloimalla.

Vuodot medialle enemmän sääntö kuin poikkeus

Varsinkin vuodot medialle keskeneräisistä lakityöryhmistä ovat tällä hallituskaudella olleet ennemminkin sääntö kuin poikkeus vähänkin herkempien uudistusten kohdalla. Vuodot on vielä usein tehty tavalla, joka saa uudistuksen näyttämään aivan muulta kuin mikä on sen tarkoitus.

Tämä asettaa työryhmästä vastuussa olevan ministerin, eli allekirjoittaneen, perin mahdottomaan tilanteeseen, kun keskeneräistä työtä ei oikein voi julkisesti kommentoida.

Näin ollen julkisuudessa liikkuviin virheellisiinkin tietoihin tai väitteisiin on hyvin vaikeata puuttua. Ja pakko lisäksi todeta, että luottamuksellisten papereiden vuotaminen sopii myös huonosti siihen sinänsä aiheelliseen luottamuksen rakentamisen viestiin, jota varsinkin ay-liike on viime aikoina useaan otteeseen itse peräänkuuluttanut.

Tämä kaikki pistää vakavasti pohtimaan nykyisenkaltaisen kolmikantaisen valmistelun mielekkyyttä. Mikä on se lisäarvo jonka hallitus ja ministeriö saa siitä, että työmarkkinajärjestöjen edustajat istuvat työryhmissä, jos työmarkkinakeskusjärjestöjen kyky päästä yhteisymmärrykseen työelämän uudistuksista on jopa heikko?

Mikä on kolmikannan tulevaisuus? 

Varsinkin jos hinta tästä on se, että hallitus joutuu kädet selän takana puolustautumaan työryhmävuotojen kautta julkisuudesta tulevilta iskuilta?

Mikä siis mahtaa olla kolmikantaisen valmistelun tulevaisuus? Pidän sitä arvokkaana, mutta usko on ollut koetuksella monesti. Jos hallituksesta ei pidä, se on jokaisen oma valinta. Mutta kolmikantaisen valmistelun tulevaisuudesta olisi hyvä käydä perusteellinen keskustelu. Olkoon tämä keskustelun avaus.