Ministeriön mukaan potilaalle pitää myös saada tieto epäonnistuneesta takaisinsoittoyrityksestä ja siitä, jos toista yritystä ei tule.
Terveyskeskukseen virka-aikana jätettyyn takaisinsoittopyyntöön pitää saada vastaus samana päivänä, vaikka pyyntö tulisi virka-ajan lopulla.
Näin sanoo sosiaali- ja terveysministeriö (STM) tiistaina lähettämässään ohjeessa hyvinvointialueille hoitotakuun soveltamisesta. Yhteydenottoon vastaamisen sääntöjä ei ole muutettu, mutta STM:n ohje käsittelee niitäkin. Ohjeistus on pääpiirteittäin sama kuin STM:n jo vuonna 2023 antama.
Lain mukaan alueen pitää järjestää toimintansa niin, että potilas voi saada yhteyden terveyskeskukseen arkipäivisin virka-aikana saman päivän aikana. Lisäksi potilaan pitää saada yksilöllinen arvio hoitonsa tarpeesta ja kiireellisyydestä sekä siitä, minkä terveydenhuollon ammattihenkilön pakeille tai mihin tutkimuksiin hänen tulee päästä.
Viestiinkin vastattava päivässä
STM teroittaa hyvinvointialueille, että potilaan pitää saada arvio, vaikka hän ottaisi terveyskeskukseen yhteyttä juuri ennen virka-ajan päättymistä. Käytännössä siis potilaalle täytyy soittaa takaisin, jos käytössä on takaisinsoittopalvelu.
STM:stä kerrotaan STT:lle, että jos hyvinvointialue tarjoaa mahdollisuuden ottaa yhteyttä ja saada hoidon tarpeen arvio viestillä sähköisesti, pitää myös viestiin vastata saman päivän aikana.
Alueet voivat kuitenkin käyttää viestittelyä myös muihin tarkoituksiin, esimerkiksi käynnissä olevan hoidon kysymyksiin, jolloin ei tarvitse vastata samana päivänä.
Apulaisoikeuskansleri ei ole pitänyt asianmukaisena, että takaisinsoittopalvelusta yritetään soittaa potilaalle takaisin vain yhden kerran, jos potilas ei vastaa.
STM:n mukaan useat yritykset voisivat kuitenkin sitoa kohtuuttomasti resursseja. Ministeriö ohjeistaa, että potilaalle täytyy vähintään saada tieto epäonnistuneesta soittoyrityksestä ja siitä, ettei uutta soittoa enää tule.