Verkkokalastuskielto päättyy Saimaalla maanantaina, mutta maa- ja metsätalousministeriö suosittelee silti käyttämään vesillä muita pyyntimuotoja.
Ministeriö kertoo tiedotteessa, että verkkokalastus aiheuttaa vaaraa saimaannorpan poikasille eli kuuteille, jotka ovat vielä pieniä ja sotkeutuvat verkkoihin isoja norppia helpommin.
Tämän vuoksi kalastajilta vaaditaan erityistä tarkkuutta ja vastuullisuutta norppavesillä etenkin heinäkuussa, kun verkkokalastuskielto päättyy.
Lisäksi ministeriö muistuttaa, että riimuverkot ja muut vahvalankaiset verkot ovat aina kiellettyjä.
Tänä vuonna korkea poikaskuolleisuus
Metsähallitus kertoi toukokuun lopussa saimaannorpan poikaskuolleisuuden olleen tänä vuonna korkea.
Saimaannorpan kevään pesälaskennoissa havaittiin runsaat 80 syntynyttä kuuttia.
Kuuteista joka viides löydettiin tänä keväänä kuolleena.
Metsähallituksen mukaan todennäköisenä syynä kuuttien suurelle kuolleisuudelle ovat kehnot pesimäolot.
Talven lauhat jaksot ja Saimaan vedenpinnan lasku ovat todennäköisesti romahduttaneet lumikinosten sisällä olleita norpan pesiä liian aikaisin. Tämän arvioidaan johtaneen joidenkin poikasten kuolemaan.
Saimaannorppa on Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan erittäin uhanalainen.
Lue myös: Emostaan hairahtuneet pikkukuutit palasivat pulskistuineina kotiinsa – katso videolta reipas sukellus
Korkeasaaren Villieläinsairaalassa hoidossa neljä kuuttipotilasta
Saimaannorppia turvaava verkkokalastuskielto astuu voimaan Saimaalla
Kalastusrajoituksia lisätty
Yli puolet tänä keväänä havaituista kuuteista löytyi Pihlajaveden ja Haukiveden kannanseuranta-alueilta.
Verkkokalastuskielto alkoi Saimaan kalastusrajoitusalueella 15. huhtikuuta ja päättyy 30. kesäkuuta. Muikkuverkkojen osalta kielto päättyi 20. kesäkuuta.
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan saimaannorpan suojelemiseksi asetettuja kalastusrajoituksia on onnistuttu lisäämään.
Kalastusrajoitusalueen pinta-ala on nyt yli 3 000 nelikilometriä.
Jos kalastaja saa pyydykseensä saimaannorpan, siitä on kalastuslain mukaan ilmoitettava välittömästi Metsähallitukselle.
Lue myös: Saimaannorppa kuoli verkkoihin
Nuori saimaannorppa hukkui verkkoihin Pihlajavedellä – toimi näin, jos havaitset kuolleen yksilön
Saimaannorpan uroskuutti löytyi kuhaverkkoon kuolleena
1:05