Minkkien koronarokotteelle käyttölupa Suomessa

4:22img
Video: Pohjanmaan turkistarhoilla aloitettiin viime marraskuussa minkkien koronakartoitus – tarhaaja hämillään tanskalaisten kollegojen kohtalosta: ”Hätäilläänkö nyt liikaa?”
Julkaistu 30.09.2021 11:56

MTV UUTISET – STT

Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto Fifur on saanut minkkien koronavirusrokotteelle ehdollisen käyttöluvan Ruokavirastolta, kertoo Fifur tiedotteessaan.

FurcoVac-rokotteen on kehittänyt yhteistyössä Fifur ja Helsingin yliopiston tutkijaryhmä.

Vaikka minkit ovat alttiita Covid-19-virukselle, Suomen turkistilojen minkeillä ei ole todettu yhtäkään koronatartuntaa.

Tanskan hallitus määräsi vuosi sitten yli 15 miljoonaa minkkiä lopetettavaksi minkkitarhoilta löytyneen koronaviruksen mutaation vuoksi.

Rokotteen käyttöluvasta uutisoi aiemmin Maaseudun Tulevaisuus.

2:40img

Massatappaminen ei onnistunut – minkkitarhaus kiellettiin vuodeksi Tanskassa

Lue myös tämä artikkeli Tanskan "minkkikriisiin" liittyen: Tanska kaivaa ylös ”zombie-minkit”, jotka ovat alkaneet nousta itsestään pois joukkohaudoistaan

Tuoreimmat aiheesta

Koronarokotus