Mira Luoti onnittelee poikaansa nimipäivän johdosta.
PMMP-yhtyeestäkin tunnettu, nykyisin soolouraa tekevä Mira Luoti julkaisi Instagram-tilillään suloisen yhteiskuvan Urho-poikansa kanssa. Kuvassa Luoti hymyilee kameralle kiharatukkaisen poikansa vierellä. Kuva on otettu kesäisissä maisemissa.
LUE MYÖS: Sampo Kaulaselta yllätys – opiskelee uuteen ammattiin: "Tämä saattaa kuulostaa vähän hassulta"
– Tänään on Urhon päivä! Hyvää nimipäivää rakas Urheliini, Luoti onnittelee poikaansa kuvan yhteydessä.
Mira Luotilla on kolme lasta, joista Urho on nuorimmainen. Luoti on aiemmin kertonut poikansa kärsineen sydänvaivoista, joiden vuoksi hän vietti runsaasti aikaa lastensairaalassa. Sydänvaivat johtivat kahdesti Urhon sydämen pysähtymiseen. Nyt pian viisi vuotta täyttävä kuopus voi kuitenkin jo paremmin.