Puolustaja Miro Heiskanen pitää pelipaikan löytymistä Dallas Starsin NHL-ryhmästä realistisena tavoitteena jo ensi kaudella.
Heiskanen istahti Antero Mertarannan haastatteluun Tulosruutun Viikon vieraana. 18-vuotias pakki matkustaa jouluna Kanadaan nuorten MM-turnaukseen.
Viime kesänä Heiskanen varattiin NHL:ään peräti kolmannella vuoronumerolla. Heiskanen paljastaa, että aktiivisesti hänen perässään oli Dallasin lisäksi myös Detroit Red Wings, joka jäi nuolemaan näppejä ensimmäisen kierroksen yhdeksäntenä varaajana.
– Kyllä minä tykkään Dallasista. Hyvä paikka ja hieno organisaatio. Tykkäsin itse, että sinne pääsin, Heiskanen kertoo Tulosruudulle.
Yhdeksän maalia 18 ottelussa HIFK:n paidassa tehnyt Heiskanen suunnittelee Pohjois-Amerikkaan lähtöä jo kuluvan kauden jälkeen. Hän aikoo lunastaa paikkansa Starsin NHL-miehistöstä, jonka puolustuksessa pelaavat tällä hetkellä myös Esa Lindell ja Julius Honka.
– Ensi kaudella on tarkoitus lähteä ja sieltä hakea pelipaikka. Se on tavoitteena, Heiskanen tunnustaa.
– Kyllä minä luulen, että se on ihan mahdollista ryöstää se paikka. Tuntuu, että on hyvät mahdollisuudet siihen. Vähän vielä voimaa lisää, niin luulen, että on hyvät tsäänssit.
Jutun videolla Mertarannan ja Heiskasen keskustelu kokonaisuudessaan.