Tuuli Merikosken 800 metrin Suomen ennätystä 2,00,59 on pidetty jopa rikkomattomana. Siihen pääseminen vaati suuria ponnisteluja ja anoreksian nujertamista. Nyt sydäntä lähellä on urheilijoiden uran kokonaisvaltainen suunnittelu.
Liikkuminen oli jo pienestä pitäen kuulunut marraskuussa 1967 syntyneen Tuuli Merikosken elämään. Hiihto- ja juoksulenkit olivat kivaa ja terveellistä ajanvietettä. Tuuli oli aina ollut hyvä juoksemaan, mutta vauhti alkoi kasvaa liian kovaksi.
– Aloin syödä terveellisemmin ja harjoitella enemmän mutta se riistäytyi käsistä. 13-vuotiaana terveellinen elämä meni vähän yli, hän muistelee 35 vuotta myöhemmin.
Tuuli sairastui anoreksiaan.
Ikävuodet 13-16 olivat kaikkein vaikeimpia. Ei tullut kuulonkaan, että Tuuli olisi voinut lähteä haluamalleen kielikurssille Englantiin. Juokseminen loppui muutamaksi vuodeksi kokonaan.
Tuuli (oik.) kurottamassa voittoon Ratinassa 1980. "Tässä olen vielä hyvässä kunnossa ja terve, mutta reilut puoli vuotta eteenpäin, niin olin jo anoreksian syövereissä."
Uusi alku
Merikosken vanhemmat tekivät rohkean tempun Tuulin päästyä 9. luokalta. Vaikean sairauden kanssa yhä kamppaillut teini kinusi hyvitystä menetetylle Englannin kielikurssille. Tähtäimessä oli vaihto-oppilasjakso Yhdysvalloissa.
– Intin niin kauan kunnes sain luvan, Merikoski sanoo.
Hän suuntasi New Jerseyn osavaltioon, Jackson Memorial High Schooliin.
Merikoski Jackson Memorial High Schoolin kisa-asussa vuonna 1984.
Koulussa oli joka päivä vähintään yksi tunti liikuntaa ja eräänä päivänä edessä oli suomalaisiltakin liikuntatunneilta tuttu koettelemus: Cooperin 12 minuutin juoksutesti. Tuuli oli käynyt Suomessa lenkillä enää silloin tällöin, mutta juoksi kuitenkin testin muiden mukana. Tulos oli luokan paras.
Pian Tuulia pyydettiin koulun maastojuoksujoukkueeseen ja edelleen kilpailuihin, joissa hän menestyi mukavasti.
– Vanhemmat olivat hieman kauhuissaan kun kuulivat, että olin alkanut taas urheilla.
Moni vihaa Cooperin testiä. Siinä juostaan 12 minuutissa niin pitkälle kuin ehtii, eikä radalle ole tarkoitus jättää yhtään voimavaroja. Tuulin kohdalla testi aloitti toisenlaisen kierteen. Kipinä juoksemista kohtaan alkoi taas pikkuhiljaa kyteä. Vaihtovuoden jälkeen hän palasi kotiin Tampereelle ja alkoi harjoitella entisen valmentajansa alaisuudessa.
Puolalainen väliintulo
Lukio sujui vielä juoksuharrastukseen uudelleen totutellessa, mutta välivuoden jälkeen Merikosken ura otti uuden harppauksen. Vuonna 1989 hän sai valmentajakseen puolalaisen Maria Paczosin, joka oli muuttanut Tampereelle silloisen aviomiehensä, Ilveksessä ammatikseen jalkapalloa pelanneen Marek Czakonin perässä.
Marian ja Tuulin välille syntyi erityinen side. Yhtenä syynä oli varmasti valmentajan ongelmia ratkova suhtautumistapa valmennettavansa vasta-alkaneeseen yliopisto-opiskeluun.
– Olin yrittänyt yhdistää opiskelua ja harjoittelua, mutta ensimmäinen vuosi oli vaikea. Maria ehdotti, että rytmitetään harjoittelua eri tavalla. Jos joskus on rankempaa koulussa, otetaan treeneissä kevyemmin.
– Jos yliopistossa oli helpompaa, saatoimme harjoitella kolmekin kertaa päivässä, Merikoski kuvailee.
Puolalainen juoksukulttuuri teki vaikutuksen. Harjoittelu oli erilaista. Osin siitäkin syystä, että kaikki harjoitusohjelmat olivat puolaksi.
– Minulla on vieläkin tallella eräs puolankielinen ohjelma, jonka loppuun oli varmuuden vuoksi kirjoitettu hätänumero. Maria tiesi, että vastaaviin harjoituksiin ei oltu Suomessa totuttu.
Kohti ennätyksiä
Merikoski harjoitteli Tampereen Pirkkahallissa epäilevien katseiden alla.
– Monet siellä katselivat, että mitähän tuosta tulee. Juoksin hyvin vähän vetoja mutta tein paljon erilaisia puolalaisia kuntopiirejä.
– Tukholmassa vuonna 1990 tein heti sisäratojen Suomen ennätyksen.
Seuraavana vuonna Helsingin maailmankisoissa vauhti oli vieläkin kovempaa. 23-vuotias Merikoski pinkoi 800 metriä kovempaa kuin kukaan suomalainen siihen mennessä tai sen jälkeen. Suomen ennätys 2,00,59 on ollut voimassa 27.6.1991 lähtien. Eikä sen alittaminen näytä ajankohtaiselta vielä moneen vuoteen.
– Se on urani hienoin saavutus. Se on minun arvokisamitalini, jota juhlistan yhä joka vuosi. Olen kyllä valmis myös ennätyksestäni luopumaan!
Nuori urheilija ja nuori valmentaja Maria Paczos Suomenennätys-juoksun jälkeen 28.6.1991.
Toinen ura
Urheilu-ura päättyi vuonna 1994, mutta Merikoski oli jo hyvää vauhtia matkalla kohti toista uraa. Hän kirjoitti Juoksun hurma ja tuska -nimiseen artikkelikokoelmaan omia ajatuksiaan mm. urheilun ja opiskelun yhdistämisestä. Se oli samalla surutyö oman lopetuspäätöksen tekemiseksi.
– Sitä kirjoittaessani kamppailin itseni kanssa. Jatkanko vielä uraani vai en, Merikoski muistelee.
Ura päättyi, mutta kiinnostus kahden uran yhdistämisestä jatkui. Kiinnostus vei Merikosken ensin Suomen ammatillisten oppilaitosten kulttuuri- ja urheiluliiton (SAKU) tehtäviin ja siitä eteenpäin urheilijoiden opinto- ja urasuunnittelun asiantuntijaksi Suomen Olympiakomitean palkkalistoille. Vuonna 2011 Merikoski siirtyi nykyiseen työpaikkaansa Helmi Liiketalousopistoon, jossa vastaa huippu-urheilukoulutuksen kehittämisestä.
Jääkiekkoilija Aleksi Mustonen on Helmen tuore alumni. Heinäkuussa 2015 Aleksi valmistui Urheiluakatemia-polulta merkonomiksi. Kuva Tuuli Merikosken kanssa.
Euroopassa käytetään termiä ”dual career”. Se sisältää opiskelun ja urheilun yhdistämistä. Urasuunnittelussa katsotaan urheilijaa kokonaisuutena. Mitä hän kaipaa juuri nyt? Pitääkö nyt antaa enemmän painoa opiskelulle ja mikä olisi sopiva hetki repiä kaikki irti kropasta ja antaa opintojen hautoa?
– Kehitän meidän (Helmen) urheilulinjaa, jonne nuoret urheilijat tulevat opiskelemaan merkonomiksi. Tavoitteena on ollut, että Helmi olisi oikeasti varteenotettava vaihtoehto pitkien perinteiden urheilulukioille, kuten Mäkelänrinteelle ja Pohjois-Haagalle. Tässä olemme onnistuneet, Merikoski sanoo.
– Meillä Helmen urheilulinjalla on paljon jääkiekkoilijoita ja jalkapalloilijoita. Monille koulunkäynti on välttämätön paha ja ajatukset ovat enemmän pelaamisessa ja mahdollisessa ammattilaisuudessa. Mutta viimeistään opintojen loppuvaiheessa tai päätyttyä, pelaajat kiittävät siitä, että olemme jaksaneet kannustaa ja vaatia myös koulussa.
Neljännesvuosisadan juhlat
Monesti urheilijat kohtaavat oman uransa alkuvaiheissa erilaisia haasteita. Suomessa kovin monen ainoa mahdollisuus ei ole komea urheilusankarin ura, vaan myös se toinen, ”perinteisempi” työpolku on lähes aina vaihtoehto. Vaikka ura ei tuottaisi mestaruuksia tai ennätyksiä, sitä voi ja pitää silti arvostaa erittäin arvokkaana työkokemuksena.
"Olen juossut 18 maratonia ja tässä niistä viimeisin ja paras. Vuosi on 2008 ja aika nipin napin alle 3.09."
Tuuli Merikoski löysi lukuisten mutkien kautta oman tapansa edetä ja yrittää nyt helpottaa tulevien urheilijanalkujen ensimetrejä ja auttaa heitä löytämään oma urapolkunsa.
Kun ”rikkomattomasta” 800 metrin Suomen ennätyksestä oli kulunut 20 vuotta, Merikoski järjesti juhlat ennätysjuoksun näyttämöllä, Olympiastadionilla. Paikalla oli entisiä valmentajia ja muita läheisiä. Yhtenä numerona oli juosta ennätysajassa 2,00,59 niin pitkälle kuin ehtii. Matkaa taittui 680 metriä.
Tänä vuonna ennätys täyttää 25 vuotta. Kesäkuun 27. päivä on taas juhlan paikka.
Tuuli Merikoski marraskuussa 2015 Luxembourgissa, European Dimensions on Dual Career –seminaarissa.
Juttua korjattu klo 12.50: Merikosken paras maratonaika 3.09, ei 2.09.