Sitten Melbournen olympialaisten 1956 vain kaksi suomalaispainijaa on napannut olympiakultaa.
Toinen heistä on Pertti Ukkola, joka kukisti Montrealin 1976 ikimuistoisessa loppuottelussa Jugoslavian Ivan Frgicin tiukan taistelun jälkeen.
Olympiakultansa jälkeen Ukkola voitti seuraavana vuonna EM-kultaa Bursassa ja MM-kultaa Göteborgissa – hän otti kaikkien arvokisojen kultamitalit 15 kuukauden sisällä.
Ukkola edusti seuratasolla tuolloin Tampereen Kooveeta. Harjoitukset olivat lähes poikkeuksetta Ratinan stadionilla. Ja missä mies on nyt, reilut 40 vuotta myöhemmin? Tietysti Ratinan stadionilla, missä sijaitsee hänen työpaikkansa Tampereen liikuntatoimessa.
- En ole tosiaan kauas päässyt. Ja lisäksi kun olen Sodankylästä kotoisin, niin nyt olen vielä hankkinut mökin niiltä kulmilta, joten paljon en ole sielläkään suunnalla edennyt, Ukkola nauraa.
- Olen Tampereen liikuntatoimen PR-henkilö ja teen yhä liikunnanohjaajan töitä, lisäksi teemme Riihivuoren Hilkan kanssa kävelytestejä, Ukkola kertoo nykyisestä työstään, missä hän on ollut itseasiassa vuodesta 1976 asti.
Ukkola ja olympiakulta vuonna 1976.
24. heinäkuuta Ukkolan olympiavoitto täytti 40 vuotta. Isoja juhlia ei pidetty.
- No en varsinaisesti juhlistanut. Muutama kaveri kävi kylässä ja muistutteli asiasta, savusaunan lämmitimme.
Kun Ukkola paini finaalissa 1976, YLE:n selostaja Antero Viherkenttä kertoi lähetyksessä, että Ukkola vetää 56 leukaa ja yhdellä kädelläkin kahdeksan. Pitääkö legenda paikkansa?
- Itse asiassa vedin silloin minuutin testissä 72 leukaa, vasemmalla meni 11 ja oikealla 13. Nyt en tiedä montako menisi, mutta kyllä reilut kymmenen menee niin kauan kuin elän, Ukkola hörähtää.
Pertti Ukkolan painiura jatkui arvokisavoittojen jälkeenkin. 1981 tuli vielä Oslosta EM-pronssia.
- 1984 olin vielä SM-kisoissa mukana, mutta se jäi sitten aika kivuttomasti siihen. Ei ollut sellaista poltetta enää. Olin jo 1976 syksyllä mennyt töihin Tampereen liikuntatoimeen. Siitä asti olen ollut työsuhteessa koko ajan, toki kisoihin valmistauduttiin joskus enemmän kuin töitä tehtiin.
Pertti Ukkola ja Raimo "Sumo" Karlsson painitreeneissä vuonna 1974.
Paljon hienoja muistoja
- En löydä näin jälkikäteen urastani oikein mitään ikävää. Paitsi ehkä Moskovan olympialaisten epäonnistumisen 1980. Olin sairastanut keväällä useammankin angiinan ja päätin jo, etten lähde. Silloinen valmentaja Risto Björling sai minut uskomaan, että olen riittävän paljon muita parempi muuten, joten päätin lähteä kokeilemaan. Mutta enhän minä siellä jaksanut painia ja ne menivät penkin alle. Mutta ehkä oli hyvä, että hävisin viimeiset olympiakisani, ettei tullut käveltyä ihan liikaa rinta kaarella.
Pertti Ukkola, Anne Pohtamo ja Pertti Karppinen 1976.
- Parasta on muistella sitä omaa urakehitystä kokonaisuutena. Jo pikkupoikana Sodankylässä päätin, että minusta tulee urheilija, vaikka lajia en vielä tiennyt. Harrastin hiihtoa, painia, yleisurheilua ja vaikka mitä 16 ikävuoteen asti. Huomasin että kovalla työllä ja periksi antamattomuudella pääsee eteenpäin, kun luonne ja kunto kasvaa.
- Lähes jokaisen urheilulajin harjoittaminen on aika yksinkertaista toimintaa, sitä pitää tehdä mahdollisimman paljon ja mahdollisimman hyvällä intensiteetillä. Ei se sen vaikeampaa ole, Ukkola ohjeistaa nykyurheilijoita ja valmentajia.
Liikunta kuuluu edelleen olennaisena osana Ukkolan elämään.
- Parin tunnin lenkkejä yritän tehdä joka päivä näin kesälläkin. Hiihdän talvella joka päivä mahdollisimman paljon, se on aina ollut lähellä sydäntäni. Kesän lenkkeilykin on vain talven hiihtämiseen valmistautumista.
- Viime talvi meni tosin penkin alle, kun oli pirun pitkä flunssa. Keväällä menimme Luostolle hiihtämään Ikolan Heikin kanssa, ja kyllä minun valitettavana tehtävänäni oli siellä lähinnä sanoa, että mennäänkö Heikki vähän hiljempaa.
Valmentaminen polttelee edelleen
Ukkola valmennushommissa 2009.
Ukkola on ollut painiliiton päävalmentajana ja valmentanut seuratasolla pitkään. Mutta ei enää.
- Pari vuotta sitten valmensin vielä pari kertaa päivässä salilla, mutta en sen jälkeen. Kyllä se kuitenkin edelleen polttelee minua.
- Harrastajamäärät ovat tippuneet rajusti, tämä on niin kova laji. Näissä lajeissa, joissa joutuu harjoittelemaan useamman kerran päivässä, ei tahdo enää pilvin pimein harrastajia riittää. Nykyaika ajaa ihmisiä helpompiin lajeihin. On paljon kivempaa, kun voi mennä vaihtoon, kun vähän hengästyy.
- Olin juuri Helsingissä Power Week -painileirillä ja vedin siellä harjoituksia nuorille, kyllä siellä oli muutama todella lahjakas tyyppi. Paini on Suomessa sellainen laji, joka aina jonkun verran vetää. Mutta löytyykö sitten sellaisia yksilöitä, jotka ovat riittävän kovaluontoisia ja sopivat tähän lajiin? Ja jotka nimenomaan haluavat tähän lajiin, Ukkola pohtii.
Petra Olli käänsi Ukkolan pään
Rion olympialaisten painit alkavat huomenna. Suomalaisista mukana ovat Tero Välimäki, Rami Hietaniemi ja Petra Olli. Kun Ukkola kiersi molskeja, ei naisten painimisesta ollut puhettakaan.
- Ensin vastustin naisten painia, eikä se minua kiinnostanut. Mutta nyt kun olen oppinut tuntemaan Petra Ollin, olen huomannut, että hän harjoittelee erittäin kovaa ja haluaa todella paljon menestyä. On sanottava, että seuraan sitä kyllä todella mielenkiinnolla.
Ukkola odottaa nimenomaan Ollilta parasta suomalaismenestystä Riosta, mutta uskoo myös Hietaniemeen.
- Ihme on, jos Petra Olli ei ole lähellä keulaa. Hän on vahva ehdokas mitaleille. Rami Hietaniemi on aina vähän arvoitus, mutta on väkivahva kaveri. Jos hän on harjoitellut niin paljon kuin kertoo, mahdollisuuksia on. Hän on löytänyt pahan loukkaantumisen jälkeen oikean painitekniikan ja voi olla jopa finaalissa, keulapäässä ainakin.
- Tero Välimäki on sellainen pitkän tien kulkija ja sai paikan karsittuaan eri puolilla maailmaa. Hän oli tiukassa paikassa ja pystyi siellä hoitamaan homman. Jos arpa on hyvä, niin Terokin voi mennä yllättävän pitkälle.
- Yleisesti ennustan, että Suomi voi saada kaiken mennessä nappiin Rion kisoista viisi mitalia.
Parhaat voittavat painissa aina
EM-painit miteltiin Tampereella 2008. Ensi vuonna kaupungissa järjestetään junioreiden MM-painit.
Painin säännöt ovat muuttuneet vuosien varrella moneen kertaan. Silti paini on aina painia.
- Kyllä sen yhä samaksi lajiksi tunnistaa, ei se niin paljon ole muuttunut. Välillä tehtiin liikaa sääntömuutoksia, mutta ensi vuoden alusta säännöt muuttuvat taas sellaisiksi, että ne ovat aika lähellä niitä sääntöjä, jotka minun aikanani olivat voimassa. Mutta on se niin, että parhaat ja kovimmin harjoittelevat painissa voittavat, olivat säännöt mitkä tahansa, Ukkola sanoo.
Doping on puhuttanut tänä vuonna urheilevaa maailmaa enemmän kuin koskaan. Onko paini olympialaisissa puhdasta?
- Ei varmasti ole, ei ainakaan sen puhtaampaa kuin muutkaan lajit. Siihen uskon, että joka lajissa on joitakin puhtaita. Myös painissa. Testaajat ovat saaneet hiukan välimatkaa kiinni, mutta kyllä nämä miinuspuolen laboraattorit ovat edelleen edellä.
Ukkola ja Marilyn Monroe
”En ole Mortti
enkä Vertti
vaan ystävänne Pertti”
Noin runoili Ukkola aikoinaan. Hänet tunnetaan kovaksi riimittelijäksi ja tulisieluiseksi runonlausujaksi. Vieläkö riimejä syntyy?
- No silloin tällöin, vaikka ei siihen hommaan ole enää ollut juurikaan aikaa. Mutta ei ole viikkoakaan mennyt, ettenkö olisi jollekin ystävälle tai tuttavalle jotakin riimitellyt. Täytyy silti myöntää, että kai minä aika paljon parempi painijana olin kuin runoilijana.
Ukkola valittiin Suomen urheilun Hall of Fameen 2015.
Ukkolan elämä tuntuu olevan mukavasti mallillaan ja hyvissä uomissa. Hän elää maanläheistä elämää, eikä tavoittele enää kuuta taivaalta.
- Asustelen tällä hetkellä täällä Teiskossa Tampereen perukoilla. Minulla on 15-vuotias poika ja kohta 12-vuotias tyttö. Maalaiselämää eletään, saunaa lämmitellään ja kodassa grillaillaan.
- Ei minulla enää mitään isoja henkilökohtaisia haaveita ole, kun Marilyn Monroekin ehti jo kuolla. Mutta olisihan se hienoa, että eläisi niin vanhaksi, että näkisi lapsenlapsensa. Olen nyt 65 ja lapseni 15 ja 12, joten ei sekään ihan satavarmaa ole.
- Elän ihan tavallista nuoren miehen elämää ilman isompia ongelmia. Kaikki mikä tulee, otetaan vastaan.