Missä he ovat nyt? Lapsuuden kauhut piinaavat yhä Euran Daltoneita – "Isä ei koskaan pyytänyt anteeksi"

Leevin vaimon toiveesta teemme haastattelun isännän omassa valtakunnassa kellarissa, jonne hän on rakentanut painonnostosalin. Huoneen seinustalla on palkintokaappi komeine pysteineen ja toinen seinä on peitetty sydämin koristeluilla lasten piirustuksilla.

Mitä Daltoneille kuuluu nyt?

Veljessarjan vanhin, Leevi, on nykyisin työssäkäyvä kolmilapsisen perheen onnellinen isä. Hän on ollut kokopäiväisesti samassa työpaikassa setänsä puualan yrityksessä jo vuosituhannen vaihteesta saakka.

Hänen vanhin poikansa on nyt 15-vuotias eli yhtä vanha kuin veljessarjan nuorin, Lasse oli kiinnijäädessään. Nuorimmainen tytär on 10-vuotias. 

– Minua ei ole kiinnijäämisen jälkeen enää koskaan kiinnostanut lähteä mihinkään rikolliseen touhuun. Kun kerran jäätiin kiinni, niin se oli minun osaltani siinä. Aluksi meitä pidettiin Eurassa rikollisina, mutta nykyään saamme kulkea täällä kotikonnuilla ihan normaalisti kuten muutkin eikä meitä enää osoitella sormella, lisää Leevi.

Leevi on pitänyt yhtä vaimonsa kanssa vuosituhannen vaihteesta saakka. Keski-ikäinen Leevi myöntää, että veljesten nuoruusvuosiin kuulunut autoilla hurjastelu on taaksejäänyttä elämää.

– Minun on pakko tunnustaa, että minusta on tullut arka, kun tuota perhettäkin ja ikää on karttunut. En enää uskalla kaahailla, mutta urheilu on yhä tärkeä osa arkea. Rakensin oman salin, kun en jaksa lähteä iltaisin minnekään. Voimailun lisäksi harrastan pari kertaa viikossa avantouintia, Leevi sanoo.

Erkki on opiskellut kirvesmiehen ammatin ja hän on toteuttanut haaveensa omasta talosta. Selkävaivojen vuoksi hän käy osa-aikaisesti töissä myös setänsä puualan yrityksessä. Toukokuussa hän vie vihille avovaimonsa, jonka kanssa he ovat pitäneet yhtä jo silloin kun Daltonien taru sai alkunsa.

 – Tuleva vaimoni on maailman hienoin ja hän on paras kuuntelija ja ymmärtäjäni enkä tarvitse muuta terapeuttia. Huumori kantaa minua eteenpäin ja auttaa selviämään lapsuuden tapahtumista. Jos minulta häviäisi huumori, niin sitten häviäisi koko äijä, naurahtaa Erkki tuttuun tapaansa.

Käydessäni vuosituhannen vaihteessa poikien lapsuuden kodissa piha oli täynnä autoja, joista toisilla ajettiin lujaa ja toisia nostettiin voimailumielessä.

– Urheilulla on myös minun elämässäni tärkeä osa. Jouduin lopettamaan painonnoston, kun välilevy sanoi sopimuksensa irti. Nyt harrastan jääkiekkoa ja frisbeegolfia, johon olen täysin hurahtanut. Saa nähdä, mitä minusta tulee 60-vuotiaana – ehkä henkinen opettaja, heittää Erkki.

Pekka ja Lasse ovat halunneet pysytellä poissa julkisuudesta viime vuodet. He ovat veljessarjan nuorimmat ja kiinnijäädessään Lassella oli vielä peruskoulukin kesken.

Normaalista elämästä kiinni saaminen on ollut pikku-Daltoneille vaikeaa, koska arvet ovat olleet niin syvät. Toisin kuin isoveljensä, he jatkoivat rikosten tekoa vielä pankkimurron jälkeen. 

Lapsuudessa koetut kauhut piinaavat yhä

Veljesten isä on kuollut, mutta äiti elää. Isä oli henkisesti sairas ja vanhemmat kuuluivat maallisiin asioihin kielteisesti suhtautuvaan tiukkaan lestadiolaisyhteisöön. Veljesten puheissa lapsuus on pelottavaa ja väkivallan – niin henkisen kuin fyysisen – sävyttämää aikaa.

Erkki palaa järkyttävään tilanteeseen, joka vaivaa häntä yhä. Se sai alkunsa, kun 4-vuotias Pekka oli vahingossa pissannut vaatehuoneeseen.

–  Tämän seurauksena äiti hakkasi Pekan päätä lattiaan, kunnes tältä meni taju. Luulimme kaikki, että veli kuoli siihen. Pekka sai aivotärähdyksen.

– Erään toisen kerran Pekan housujen taskussa räjähteli ilotulitusräjähteitä, ’pikkukiinalaisia’, eikä Pekkaa viety edes sairaalaan.

Erkin muistoissa vanhemmat eivät myöskään reagoineet mitenkään pikkuveljen yötä päivää jatkuneeseen itkuun.

Erkin ja Leevin puheessa nousee yhä toistuvasti esiin isän pelottelu ikuiseen helvetin tuleen joutumisesta. Erkki kertoi aikoinaan, että isä oli todennut kylmästi: minä olen teidät tehnyt ja voin myös teidät tappaa.

– Lapsuuden tapahtumat ahdistavat minua yhä. Minun muististani puuttuu kokonainen viiden vuoden pätkä. Siihen aikaan isä pelotteli helvetillä ja kuolemalla. Kun kuolema tulee, silloin kaikki on ohi. Ja jos on syntinen, joutuu iänkaikkiseen helvettiin. Se oli pikkupojalle ihan järkyttävä paikka. Muistan yhä ne kauhu-unet, joissa näin piruja. Se vaatii kestämistä ja itsensä tuntemista, että siitä selviää, toteaa Erkki.

–  Näen sellaisia unia, että minut ammutaan niissä pistoolilla – koko lipas tyhjäksi ja kuolen vasta viimeisellä ammuksella, Erkki kuvailee painajaisuniaan.

Oikeus teetti vuonna 2000 Daltoneille mielentilatutkimukset, joissa paljastui rankan lapsuuden vaikutus.

Oikeus totesi, ettei veljeksistä vanhin 25-vuotias Leevi Koistinen pitänyt edes mahdollisena ajatusta kiinnijäämisestä. 21-vuotias Erkki ei kyennyt ymmärtämään yhteiskunnan normaaleja sääntöjä, koska hänen perheessään vallitsivat omat säännöt.

Pikku-Daltonit, 19-vuotias Pekka ja 16-vuotias Lasse olivat jo pienestä saakka tottuneet rikolliseen elämään ja heidät todettiin tunne-elämältään kypsymättömiksi ja aroiksi.

Vanhimpana veljenä Leevi on onnistunut parhaiten jättämään taakseen lapsuudessa koetut kauhut. Isästä puhuessaan piilotetut tunteet nousevat kuitenkin vahvasti pintaan, mikä yllättää Leevinkin.

– Äidin kanssa olen aika sujut lapsuuden tapahtumista. Hän asuu yhä Mestilässä. Käyn siellä välillä. Se minua painaa, että välit isään jäivät niin huonoiksi. Isä ei koskaan pyytänyt anteeksi, mutta rahaa hän kyllä osasi pyytää viimeiseen saakka, sanoo Leevi silminnähden liikuttuneena.

Anteeksianto ei ole onnistunut täysin vielä Erkiltäkään, joka muistaa lapsuudestaan turvattomuuden ja rakkaudettomuuden.

– Olen pohtinut paljon anteeksiantoa. Absoluuttinen anteeksianto tarkoittaisi mielestäni sitä, että ne asiat eivät enää satuta enkä tuntisi enää kauhua. Voin sanoa, että en ole pystynyt täysin antamaan anteeksi, myöntää Erkki.

Daltonit jäivät kiinni vuonna 2000

Nälkäiset Daltonit aloittivat rikollisen uransa varastamalla perunoita naapurin pellosta, mutta lopulta he päätyivät murtautumaan pankkiin joulunpyhinä vuonna 1999.

– Keikoilta saatujen rahojen avulla saimme sähkölaskut maksettua ja ruokaa pöytään. Tämän seurauksena homma lähti käsistä ja ryhdyimme perheen elättäjiksi. Raha oli kaikki kaikessa silloin, mutta nyt tajuan, että emme me rahaa olisi tarvinneet vaan ihan muita asioita, lisää Erkki.

Veljekset varastivat ensin rahaa huoltoasemien seteliautomaateista repäisemällä ne irti autoon kiinnitetyllä metallivaijerilla, sitten tuli liuta muita omaisuusrikoksia ja luvattomia moottoriajoneuvojen käyttöönottoja. Veljekset ovat tunnustaneet yli 100 omaisuusrikosta, räjähdysainevarkauksia luvattomia ja moottoriajoneuvojen käyttöönottoja. 

– Ihan ensiksi me nypättiin kymmenkunta bensa-automaattia, mutta sitten me rupesimme suunnittelemaan, että ne voi saada poraamallakin irti, paljasti Erkki Koistinen vuonna 2000.

Leevi totesi aikoinaan, että he olisivat lopettaneet rikollisen elämänsä, kun rahaa olisi riittävästi elämiseen.

–  Ajattelin, että jos löytyy kunnon pankki, jossa on rahaa – vaikka kymmenen miljoonaa, niin se riittäisi vähän aikaa.

Rikokset eivät päättyneet nuorempien Daltonien osalta vielä pankkiryöstöön. He jäivät kiinni varastettuaan kymmenkunta kertaa bensaa hyppimällä bensaletkun päällä.

–  Se on minua hävettänyt, mutta ajateltiin, ettei se niin tarkkaa ole, jos vähän ylimääräistä tankkaa, sanoi Pekka vuonna 2001.

Tämäkään ei vielä pitänyt nuorimpia veljiä kaidalla tiellä, vaan he jäivät kiinni jälleen vuonna 2004 Sallassa K-kaupan ryöstöstä.

– Sen piti olla varma keikka ja se oli vielä kaukana Eurasta. Meille iski rahapula, paljasti Lasse vuonna 2004.

Daltonit saivat maksettavakseen oikeudessa korvauksia 300 000 euroa, jotka vievät vieläkin palkasta ison osan.

– Veloista emme ole vielä päässeet, sillä jatkuvasti tulee vain uusia maksuja – aikamoisia summia, ja se taitaa jatkua hamaan loppuun saakka.

– Yritimme aluksi, että korvaus olisi jaettu neljään osaan, jolloin minä olisin maksanut vain oman osani. Korvaus on jäänyt pääasiassa minun maksettavaksi, kun ainoana olen vakituisesti kokopäivätöissä. Se on kurjaa, mutta minun on pakko tulla sillä pienellä toimeen. Meillä ehkä on jossain vaiheessa mahdollisuus päästä veloista eroon, toivoo Leevi.

Julkisuus toi sympatiaa, mutta ei rahaa

Euran Daltoneiden rikollisurasta tehtiin vuonna 2003 yksi Suomen katsotuimmista elokuvista. Pahat pojat -elokuva keräsi yli 600 000 katsojaa, mutta Koistisen veljeksille siitä tuli vain kodinkoneliikkeen lahjakortit.

– Olisin toivonut, että olisimme saaneet elokuvan avulla korvaukset maksettua. Meitä käytettiin aika rankalla kädellä hyväksi. Elokuvan piti olla fiktiivinen, mutta suurin osa oli totta, kuten rikokset ja isän hulluus, lisää Leevi.

Daltonit ovat kertoneet, että mediajulkisuus on tuonut heille myös sympatiaa, kun ihmiset ovat ymmärtäneet, miten poikkeuksellisissa oloissa he ovat eläneet. Daltonit ovat halunneet itselleen muistoksi MTV:n 45 minuuttia -ohjelmassa esitetyt jutut dvd:llä.

– Kun katson vanhoja juttuja, on kuin katsoisin peiliin. Huomaan sen, miten lapsellinen olin vielä silloin. Olen kasvanut ihmisenä siitä paljon. Maallinen mammona on niin ohikiitävää. Elämässä täytyy olla jotain pysyvämpää.

– Nykyisin lapsuudesta kumpuavan ahdistuksen hetkellä kysyn itseltäni, mitä vikaa on tässä hetkessä? Eihän tässä hetkessä ole mitään vikaa ja se saa minut huokaisemaan syvään, minkä jälkeen oloni helpottuu, paljastaa Erkki.