Lapsena Roope Salminen oli vakuuttunut, että näyttelijän ammatti on maailman yleisin. Taitelijoiden keskellä kasvanut r-vikainen nuori joutui tekemään hartiavoimin töitä uransa eteen. Nyt tähdet ovat kohdillaan.
Pitkänhuiskea näyttelijä saapuu muutaman minuutin myöhässä valitsemaansa sushiravintolaan Kalliossa. Hän pahoittelee vuolaasti myöhästymistään ja antaa naispuoliselle toimittajalle poskisuudelman.
Roope Salminen on tiskillä tilaamassa, kun ravintolaan ryntää Kari Ketonen perheineen. Miehet tervehtivät toisiaan lämpimästi. Ketonen esittelee Roopelle perheensä. Kuka Roope Salminen oikeasti on ja ympäröivätkö häntä aina eturivin näyttelijät ja unenomainen sirkus?
Mitä ilmeisimmin kyllä. Ennen kuin näyttelijä-laulajalta on saatu kysyttyä ensimmäistäkään kysymystä, mies aloittaa kysymysten värittämän monologin.
– Sori, että olin myöhässä, meillä oli eilen kundien saunailta. Ei mitään massiivista. Mutta kyllä sä tiedät, Salminen selittää ja pyytää katseellaan anteeksi.
– Meneekö meillä kuinka kauan? Pitää ennen kolmea pakata. Lähdetään keikalle, sieltä toiselle keikalle ja sieltä lähden Berliiniin, Salminen selittää kiirettään.