Missä he ovat nyt: Marja Putkisto kehitti maailmankuulun Method Putkiston – "Jokainen, joka katsoo minua, nostaa ryhdin asentoon"

kuvien_yhdistaminen_02_ver3
Kari Hakli sekä Method Putkisto Production
Julkaistu 18.02.2017 07:31

Maria Aarnio

maria.aarnio@mtv.fi

Vuonna 1997 Marja Putkisto kirjoitti kirjan, jonka moni suomalainen muistaa edelleen. Nykyisin Putkisto asuu Lontoossa ja tekee edelleen samaa kuin 1990-luvulla – elää ja hengittää luomaansa Method Putkistoa.

– Missä minä olen nyt? Nyt olen aktiivisesti tässä, Marja Putkisto toteaa puhelimessa.

Hän vastaa puheluun Lontoon toimistollaan. Vaikka Marjan liikunnan maailmankartalle nostaneen Method Putkiston ensiesiintymisestä julkisuudessa on jo 20 vuotta, Marja ei ole kadonnut suomalaisten mielistä.

Tai televisioista. Hän vieraili Huomenta Suomessa, Puoli Seitsemässä ja Ylen aamuohjelmassa viimeksi tammikuussa 2017.

– Teen töitä koko ajan, en ole hävinnyt mihinkään. Päinvastoin. Nyt olen asettanut haasteekseni nostaa ”Suomen ryhtiin”. Minua ei niinkään kiinnosta oma julkisuuteni, vaan työni arvo Suomelle ja mahdollisuus vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin, ajatteluun hyvinvoinnin perustekijöistä. Meillä on upea ja omaperäinen kansa. Toivon, että Suomi voisi loistaa kaikilla tasoilla, Putkisto sanoo.

Marja Putkisto Huomenta Suomessa 26.1.2017:

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Syvävenytyksellä Solakaksi mullisti elämän

Putkisto on edelleen hämmentävän paljon saman näköinen kuin vuonna 1997. Silloin hän kirjoitti Method Putkistosta ensimmäisen kirjan, Syvävenytyksellä Solakaksi.

Menetelmän nimeksi tuli keksijänsä mukaan Method Putkisto – lyhemmin MP.

Syvävenytyksellä Solakaksi -kirjassa määrittelin MP:n ydinajatuksen: kun lihakset lyhenevät, ne vetävät luuston väärään asentoon. Tähän kirjaan syntyi koko menetelmän ydin; kirjoitin sen silloin muistiin, Putkisto muistaa.

– Parhaimmillaan Method Putkisto opettaa, miten voin itsenäisesti, itse itseäni ohjaten, korjata kehoni virheasentoja ja oppia liikkumaan paremmin. Tavoitteeni on, että MP avaa dialogin oman itsen kanssa siitä, miten käytän kehoani jokaisena elämäni päivänä. Menetelmän ydin on edelleen aivan sama, siitä on kasvanut minua paljon suurempi, ja nyt koen olevani tavallaan menetelmällä töissä ja sen ”palvelija”.

Syvävenytyksellä Solakaksi on edelleen myynnissä. Klassikoksikin kuvattu teos mullisti Putkiston elämän täysin.

– Silloin ei monikaan ajatellut harjoittelua syvien lihasten kautta, sellaista ei oikein ollut olemassakaan. Kyllähän venyttelystä jo tiedettiin, jokainen tunnisti, että se oli jotain joka "oli hyväksi, mutta sattui”. Se, kuinka venyttelyn kautta voi vahvistua, on yhä vielä monille tuntematon juttu, Putkisto pohtii.

Marja Putkisto esitteli syvävenytystekniikkaan perustuvan kehonmuokkauskirjansa vuonna 1997

Marja Putkisto esitteli syvävenytystekniikkaan perustuvan kehonmuokkauskirjansa vuonna 1997.

Ensiteoksen jälkeen kirjoja on tullut 13, viimeisin julkaistiin tammikuussa 2017. MP-ohjaajia on koulutettu 25 vuotta, Marja on MP-instituutin johtaja, ja metodia opetetaan ympäri Eurooppaa. 

– MP:tä edustavia ohjaajayrittäjiä on satakunta ympäri Suomea, ja asiaan keskittyneitä Method Putkisto Studioitakin on seitsemän. Johdan Method Putkisto -konseptia, pidän myös itse Suomessa yleisökursseja, olen tuonut jo vuosikymmenet kotimaahan kesäkurssilleni ulkomaalaisia, Putkisto kuvailee.

– Method Putkisto on vaikuttanut suoraan tai välillisesti useiden ihmisten elämään ja siten se on muuttanut liikuntakulttuuria Suomessa. Tietoa on, mutta kuinka se saavuttaa ihmisen sisältä päin, jotta motiivi oman kehon hoitoon lisääntyy, taitaa olla minun erikoisosaamistani.

MP-metodin monet meriitit listataan metodin nettisivulla: vientivaltti, valittu yhdeksi Suomen kansainvälisistä menestystuotteista; esitelty Times-lehdessä, European Newspaper -lehdessä ja BBC:llä, joka hehkutti MP-teemaisia lomia. Marja itse valittiin Harper's Bazaar -lehdessä vuonna 2010 Ison-Britannian kuuden ja vuonna 2011 viiden parhaan kehonhallinnan asiantuntijan joukkoon. 

– Metodilla ja kirjoillani on kuin oma elämänsä. Niiden viesti kiertää ja liikkuu, ja palaa aika ajoin luokseni: joku oli tavannut Japanissa soututiimin, joka käyttää MP:tä, ja brasilialaiset Pilates-ohjaajat kertoivat kuulleensa tästä suomalaisesta metodista. Method Putkisto on tänään todellakin paljon suurempi kuin minä, ja minulla on kunnia olla sen edelleen kehittäjä ja olla vapaasti liikkuvan kehon puolestapuhuja, Putkisto nauraa.

Method Putkisto esiintyy Timesissä ja Harper's Bazaarissa

Method Putkisto esiintyy Timesissä ja Harper's Bazaarissa.

Metodi on siis julkkis, mutta entä Helsingistä maailmalle ponnistanut Marja? Mitä hän itse ajattelee?

– Koen olevani vähän sellainen ”kansan tuote”, Putkisto nauraa.

– Kun kävelen lentokentällä, joku saattaa kapsahtaa kaulaan ja kiittää. Kun menen Suomen itsenäisyyspäivän juhliin Suomen lähetystöön, tajuan yhtäkkiä, että jokainen, joka katsoo minua, nostaa ryhdin asentoon! Se on mielestäni aika hauskaa.

"Mielestäni lahjattomia liikkujia ei ole olemassakaan"

Lapsena Putkistoa sanottiin "lahjattomaksi" liikkujaksi. Vuosien kamppailun jälkeen hän ymmärsi, että ongelmat johtuvat lonkkatelineestä, jossa hän vietti lapsena ensimmäiset elinkuukautensa.

"En ymmärtänyt kuuluvani "'tuki- ja liikuntaelinsairaiden' joukkoon", Putkisto kirjoittaa nettisivullaan. Nyt hän kuvaa olevansa liikkumisen vapauden lähettiläs.

– Mielestäni lahjattomia liikkujia ei ole olemassakaan; ihmisellä voi olla esimerkiksi hahmotusvaikeuksia. Usein ihmisistä tulee melko hyviä, kun he hahmottavat, mistä on kysymys. Minun ollessani lapsi ei ymmärretty kehon oikean linjauksen tärkeyttä.

Putkiston mukaan jokaisella ihmisellä on oma, sisäinen kyky korjata itseään; jonkun täytyy vain näyttää tietä. 

– Kullakin harjoittelumuodolla on eri vaikutus kehoon. Kuntosali tai jumppa voi sinua auttaa tiettyjä asioita, mutta tulokset ovat aina vaillinaiset, jos harjoittelun aloittaa väärässä asennossa. Tärkeintä on osata harjoittelussa keskittyä ja ohjata itseään oikein. Tämä ei kuitenkaan riitä. Keho kulkee aina mukanasi ja sen hallinta on todellakin sitä, miten käytät sitä ihan normaalielämässä: se, miten istut, nouset tuolilta, kävelet ja olet. Puhun siis ihan perusasioista, Putkisto sanoo.

”Mitä symmetrisempi olet, sitä paremmin voit. Mitä kauempana olet keskilinjastasi, sitä huonommin voit. Se on niin yksinkertaista.”

Marja Putkisto, 2014

Hän pitää tavoitteenaan herättää ihmisen oma halu korjata kehon asentoa paremmaksi. 

– Silloin ei tarvita ulkopuolelta tulevia käskyjä, vaan sisäinen tunne ja taju kertoo: "olen huonossa asennossa", Putkisto kannustaa. 

– Harvapa sisäistää, miten läheisesti hyvä ryhti, hyvinvointi ja terveys liittyvät toisiinsa. Nyt olen nostanut esiin uuden käsitteen "ryhtieroosio", joka kuvaa myös jo menetettyä. Teknologisten välineiden aiheuttama stattisuus heikentää asento- ja liikeaistia vetäen kehon pois ryhdistä, ja tilalle astuvat väsymys ja selkäkivut. Kuten usein, eroosiota on vaikea tunnistaa, ja siksi puuttuvan ryhdin oireista puhutaankin sitten jo paljon. En usko, että Suomessa on yhtään ainutta vanhempaa, joka ei sydämessään kokisi huolta siitä, mitä hänen lapselleen tapahtuu tietokoneiden myötä. Kuinka usein silmät hakeutuvat siihen pieneen ruutuun!

Marja Putkisto vuonna 2001

Marja Putkisto vuonna 2001.

"Harva tietää, mikä riittää kehon vahvuuden mitaksi"

Ajat ovat muuttuneet sitten vuoden 1997. Putkisto uskoo, että se, mitä ajassa tapahtuu, näkyy myös ihmisten kehoissa: kun maailma tuntuu liian monimutkaiselta, ihminen vetäytyy sisäänpäin. 

– Kun informaatiota on liikaa, prioriteettien suunta häviää. Jos ei hahmota, missä on ja mihin on menossa, ei ole suuntaa – alkaa väsyttää! Nyt ei ole aika mennä enempää sisäänpäin, ja siksi puhun suunnasta ”ylös ja energisesti eteenpäin”, Putkisto sanoo.

– Kun ensimmäinen kirja tuli, oltiin 1980-luvun jälkimainingeissa. Kaikki oli näyttävää ja menevää, leveitä olkatoppauksia, oli kimaltelevaa ja suurta. Tässä ajassa monet ”ulkoistavat” elämänsä netin kautta tapahtuvaksi, ja elämältä odotetaan paljon. Jos hakeudumme ja eristäydymme yhä enemmän teknologian taakse, saattaa jotain oleellista hävitä, ja ilo sammuu. 

Putkisto epäilee, ettei moni nykyaikuinen edes tiedä, millainen keho on ”tarpeeksi vahva”. 

– Kaikki tietävät, kuinka paljon päivässä täytyy syödä kaloreita, millaisia öljyjä ja vitamiineja täytyy syödä, mutta harva tietää, mikä riittää kehon vahvuuden mitaksi. Moni suorittaa hyvää vointia, mutta työstämmekö niitä perustekijöitä, jotka rakentavat hyvinvoinnin ja näkyvät ryhdistä? Ryhti on elämänlaatua, se kertoo, kuka olen; vaikuttaa aineenvaihduntaan, uneen, minäkuvaan, Putkisto sanoo.

– Olemme eristäytyneitä, menemme yhä enemmän teknologian sisään. Jos emme itse tiedosta tätä, meistä voi tulla enemmän surullinen kuin iloinen kansa. On mukavaa olla kavereiden kanssa, ihmisten kanssa ja vuorovaikutuksessa. Kulttuurin pitäisi olla enemmän sitä, mitä minä voin antaa, kuin sitä, mitä minä voin saada.

Jääkiekkojoukkue Jokereiden pelaajat joukkueen jäänulkopuolisissa treeneissä jossa esiteltiin Marja Putkiston johdolla uusia harjoitusmenetelmiä Helsingissä keskiviikkona 22. helmikuuta 2012.

Jääkiekkojoukkue Jokereiden pelaajat joukkueen jään ulkopuolisissa treeneissä, joissa esiteltiin Marja Putkiston johdolla uusia harjoitusmenetelmiä Helsingissä keskiviikkona 22. helmikuuta 2012.

On mukavaa katsoa kavereita silmiin – ei siis elää koneiden, vaan ihmisten kanssa, Putkisto kuvaa.

– Opetan tuntemaan ja tunnistamaan kehoa. Tuskin on lajia, joka tarjoaa ratkaisun kaikkeen, mutta liike parantaa ja siksi kukin meistä voi oppia, kuinka liikettä voi käyttää oman kehon, lue: elämän, tasapainottamiseen, ja saavuttamaan tätä kautta fyysisesti enemmän. Oman kehon tuntemisen reitti ei ole vakio tai helppo, elämä muuttuu koko ajan. Eri voimat vaikuttavat eri elämänvaiheissa ja eri ikävaiheissa; loukkaantumiset, synnytykset, pitkät työjaksot ja niin edelleen. Kaikki nämä muuttavat sitä, mitä keho tarvitsee. Tämän tiedostaminen ja kulloiseenkin hetkeen sopivat järkevät ratkaisut ovat mielestäni tie terveyteen.

Marja Putkisto Huomenta Suomessa 21.03.2016:

16:51img

"Nyt on näin, katsotaan, mihin elämä vie"

58-vuotias Putkisto on asunut jo 27 vuotta Lontoossa. Joka toinen kuukausi hän tosin käy Suomessa MP-ohjaajakoulutuksissa ja ohjaamassa uutta ohjelmaansa Suomen-kiertueella. Elämä pitää kiireisenä.

– Uusin nyt koulumme koulutusohjelmaa, juuri vastasin opiskelijoiden kysymyksiin, tulin koulutuspäiviltä ja kirjoitan kirjettä, joka lähtee Suomeen asiakkaille. Eli olen vahvassa yhteydessä Suomeen. 

Aikooko hän koskaan palata Suomeen pysyvästi?

– Meillä on kyllä koti Suomessa. Se on kotimaani, ja meillä on kaksi kotia. Tällä hetkellä en ajattele asiaa niin enkä ajattele, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Nyt on näin, katsotaan, mihin elämä vie. 

Suomalaisia Putkisto kuvaa funktionaaliseksi kansaksi, joka menneessä on tehnyt metsätöitä, hoitanut hommat ja selvinnyt kylmässä talvessa. Hän uskoo, että nyt voisi olla aika uusia suomalaista kehon kulttuuria. 

– Ryhti on myös kehollisen vuorovaikutuksen muoto. Yli 70 prosenttia kommunikoinnistamme tapahtuu kehon kielellä. Voi siis tunnistaa, mikä vaikutus olemuksellani on: teenkö kehoni kielellä toisen henkilön olemisen kivaksi?

16300291_1592118610803826_1573420419610756559_o

Marja taustalla mikrofonin kanssa.

Marjan uusin teos, Method Putkisto Body UP, ilmestyi Suomessa keväällä 2017. Metodista siis löytyi ammennettavaa vielä 14 kirjan jälkeenkin. Mitä seuraavaksi?

– Mitä tulee seuraavaksi? Nostaa satavuotinen Suomi hyvään ryhtiin, ryhtiliike koko kansalle satavuotisen Suomen hyväksi! Putkisto toteaa.

– Kysyn, mitäs jos toimistopäivän aikana ryhti paranisi, ei huononisi? Mielestäni Suomen kansa saisi tulla kuuluisaksi maailmalla tällä viestillä: ex-Nokian kansa päätti yhdessä nousta hyvään ryhtiin toimistossa, ja vapautua liikkumaan. Alan uhkaavasti lähestyä sinunkin työpöytääsi – katse siis ylös! 

Marja Putkisto Huomenta Suomessa 24.11.2016:

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Missä he ovat nyt?