Miss Suomi -kilpailuun jo toista kertaa osallistuneen finalistin pettymys purkautui itkuna.
Johanna Ahlbäck muistelee neljän viikon mittaista missikiertuetta haikein mielin. Ahlbäck ei sijoittunut kilpailussa kolmen parhaan joukkoon. Sunnuntain finaalin jälkeen pettymys purkautui itkuna.
– Kaikki tuli ulos kilpailun jälkeen. Kiertueella meni hyvin, mutta sisälle kertyneet paineet, stressi ja kiire purkautuivat, kun kilpailu oli ohi. Tietysti olen pettynyt, mutten anna sen vaikuttaa kauaa, Johanna kertoo MTV3.fille.
Ahlbäck on tyytyväinen voittajakolmikkoon ja suo mielellään kirkkaimman kruunun Lotta Hintsalle. Hän on tyytyväinen omaan suoritukseensa kaikesta huolimatta.
– En tiedä mitä tuomaristo haki. Kilpailu oli uudistunut, joten ehkä he hakivat erilaista kuin minä. Suomenruotsalaisuuskin saattoi vaikuttaa, pitkään aikaan ei ole ollut suomenruotsalaista missiä, Johanna arvelee.
Tumma kaunotar oli otsikoissa monesti kuukauden mittaisen missikiertueen aikana. Yksi isoimmista kohuista syntyi Johannan huulista, joita on korjailtu hyaluronihapolla. Johanna kiisti huulten korjailun aluksi, mutta päätyi myöntämään asian lopulta. Hän kertoi, että hyaluronihapon käyttämisen syynä oli vakava allerginen reaktio, joka vaikutti huulten ulkonäköön negatiivisesti.
Vaikuttiko huulikohu Johannan sijoitukseen?
– Vaikea sanoa. Voi olla, että vaikutti, jos tuomaristo on sitä mieltä, että tällainen ei sovi misseille. Universumeissa kauneusoperaatiot ovat ihan normaaleja. Suomi tulee jäljessä, Amerikassa ei edes puhuttaisi tällaisesta, Johanna sanoo reippaasti.
(MTV3–SARIANNE TÄHTIVAARA)