Vuonna 2018 valmistunut moottoritie hiljeni käytännössä täysin, kun liikenne Venäjälle loppui. Lähes autioituneen tien ylläpidosta maksetaan kuitenkin vuosittain miljoonia euroja.
Haminan ja Vaalimaan välinen E18-tieosuus on huomattavasti paremmassa kunnossa kuin moni muu tie Suomessa. Tänä kesänä moottoritie on saanut vielä uutta kiiltoa päällystystöiden myötä.
Kyseiseltä noin 32 kilometrin pituiselta tieosuudelta puuttuu vain käyttäjänsä. Väyläviraston mukaan ajoneuvojen määrä Haminan ja Vaalimaan välillä vuorokaudessa on noin 1800–2500.
Tämä on moninkertaisesti vähemmän kuin Naantalista lähtevän E18:n muilla osuuksilla. Esimerkiksi Koskenkylän ja Kotkan välillä vastaava luku on 9000–18000. Muurlan ja Lohjan välillä vuorokaudessa ajoneuvoja kulkee 12000–18000.
Miksi juuri tuon tyhjillään olevan tien kunnostukseen sitten käytetään rahaa ja resursseja? Vastaukset tähän löytyvät muutamien vuosien takaisesta sopimuksesta.
Liikenne on lähes olematonta Haminan ja Vaalimaan välisellä moottoritieosuudella. (Kuva: Väylävirasto)
Taustalla elinkaarihanke
Merkittävin syy liikenteen puutteeseen on, että koko itäraja on ollut suljettuna joulukuun puolivälistä saakka.
Vaalimaan rajanylityspaikan vilkas liikenne on aiemmin aiheuttanut ruuhkia ja vaaratilanteita erityisesti Vaalimaan ja Haminan välisellä alueella. Vuonna 2018 liikenteelle avatun E18:aan kuuluvan moottoritieosuuden oli tarkoitus sujuvoittaa liikennettä rajan tuntumassa.
Vuonna 2015 tehty sopimus moottoritien rakentamisesta toteutettiin niin sanottuna elinkaarihankkeena. Projekti olisi ollut kertainvestointina valtiolle liian kallis, joten Väylävirasto päätti tilata tien rakentamisen ja kunnossapidon tieyhtiöltä.
Väylävirasto teki tuolloin sopimuksen Tieyhtiö Vaalimaa Oy:n kanssa vuoteen 2034 saakka. Vaalimaa Oy:lle ulkoistettiin muun muassa moottoritien suunnittelu, rakentaminen, rahoitus sekä tien hoito ja ylläpito.
Väylävirastosta kerrotaan, että Tieyhtiö Vaalimaa Oy:lle maksettavan palvelumaksun hinta on sopimuksessa 60 000 euroa päivässä. Kuukausitasolla Väylävirasto maksaa siis Tieyhtiö Vaalimaa Oy:lle lähes kaksi miljoonaa euroa siitä, että tie pysyy laatukriteerien määrittämässä kunnossa.
– Me ostamme toimivuutta, emme tiettyä määrää päällystystä tai maalauksia, Väyläviraston projektien toteutuksen osastojohtaja Mauri Mäkiaho kertoo.
Vuositasolla kustannukset Väylävirastolle ovat yli 20 miljoonaa euroa vielä kymmenen vuoden ajan. Sopimuksen ehdot määriteltiin aikana, jolloin oli suuri tarve investoinnille kyseisen tien kunnossa pitämiseksi. Mäkiaho myöntää, että tämänhetkinen tilanne on erikoinen ja poikkeuksellinenkin.
– Eihän tällaista ollut silloin ennakoitavissa.
Osapuolet: Ei syytä muuttaa sopimusta
Vaikka Venäjän aloittama hyökkäyssota tyrehdytti rajaliikenteen, Mäkiaho ei näe syytä muuttaa yhdeksän vuotta sitten tehtyä sopimusta. Kunnostustoimilla varmistetaan, että tie pysyy laadukkaana tulevaisuudessakin. Samalla hän tunnistaa muuttuneen tilanteen realiteetit.
– Nyt kun kuluminen on hitaampaa, niin kyllä tieyhtiö hyötyy varmasti siinä mielessä, että niiden maksamat korjaustyöt tulevat hitaammassa tahdissa.
Joitakin keskusteluja sopimuksen soveltamisesta vallitsevaan tilanteeseen on Tieyhtiö Vaalimaa Oy:n mukaan käyty. Molemmat osapuolet ovat kuitenkin todenneet, että päällystystyö vähäisestä käytöstä huolimatta on kustannustehokkain tapa tässä hetkessä.
– Esimerkiksi vähäisemmän kulumisen vuoksi nyt toteutettava päällystyskerros pystyttiin lykkäämään vuodella alkuperäiseen suunnitelmaan nähden, Vaalimaa Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Kouvalainen toteaa.
Sopimuksen luonne kannustaa tieyhtiötä pitämään tien sellaisessa kunnossa, jossa se pidettäisiin normaalissakin tilanteessa. Laatupoikkeamista tieyhtiö joutuisi maksamaan palvelutasovähennystä.
– Kuluvan kesän päällystystyöt kuuluvat Tieyhtiö Vaalimaan kokonaispalveluun, eivätkä siten aiheuta lisäkustannuksia Väylävirastolle ja veronmaksajille, Kouvalainen huomauttaa.
Väylävirastossa työn tuloksiin ollaan tyytyväisiä.
– Täytyy sanoa, että kyllähän tuo tieosuus on verrattain hyvässä kunnossa koko ajan, Mäkiaho sanoo.
Päällystysurakasta sekä valtion ja tieyhtiön sopimuksesta kertoi ensin Yle.