Helsingissä Pikkukoskella viikonloppuna tapahtunut traaginen hukkumistapaus on herättänyt keskustelua uimavalvojien roolista rannalla. Silminnäkijä kertoo valvojien ottaneen aurinkoa kaikessa rauhassa samaan aikaan, kun rantavedessä pulikoi lukuisia pikkulapsia. Helsingin kaupungin liikuntajohtaja kertoo, että tapaus tutkitaan perin pohjin.
6-vuotias poika löydettiin kuolleena vedestä Helsingissä Pikkukosken uimarannalta Veräjälaaksossa sunnuntaina. Helsingin poliisin mukaan pojan epäillään hukkuneen.
Lue myös: 6-vuotias poika löytynyt kuolleena vedestä uimarannalta Helsingissä
"Valvojat istuskelivat kopissa ja ottivat aurinkoa"
MTV:n tavoittama silminnäkijä kertoo, että rannalla oli tapahtuma-aikaan todella paljon lapsiperheitä ja kainalonsyvässä rantavedessä pulikoi lukuisia pikkulapsia.
Hänen mukaansa lähettyvillä ei näkynyt yhtään hengenpelastajaa.
– Valvojat istuskelivat kopissa ja ottivat aurinkoa. Katselin omaa lasta herkeämättä ja mietin, hukkuukohan noista joku. Itse ehdimme lähteä pois, ennen kuin hukkuminen sattui.
Toisen silminnäkijän mukaan tilanne rannalla oli hallitun oloinen, kun kadonnutta pikkupoikaa alettiin etsiä, mutta veteen etsijät menivät vasta yllättävän myöhään.
– Toinen rantavahdeista kiersi rantaa ja huuteli kadonneen pojan tuntomerkkejä. Rantavahti ja pojan isä kiersivät rantaa todella kauan.
– Kuulemani mukaan pojan isä ei ollut nähnyt lastaan tuntiin, ennen kuin rantavahdit rannalla olleiden vapaaehtoisten kanssa menivät veteen. Tämän jälkeen poika löytyi vedestä melko pian.
Lue myös: Järkyttynyt silminnäkijä oli rannalla, kun 6-vuotias löydettiin kuolleena vedestä: "Rannalla on jyrkästi syveneviä kohtia ja sameaa vettä"
"Rantavalvojat toimivat niin kuin pitikin"
Uimarannalla oli Helsingin kaupungin liikuntajohtajan Tarja Loikkasen mukaan tapahtumahetkellä 2 uimavalvojaa, jotka toimivat tilanteessa niin kuin pitikin. Uimareita ja auringon ottajia ranta oli hänen mukaansa täynnä.
– Rannalla olijoille saattaa syntyä oma tulkintansa tapahtumien kulusta, koska he eivät tiedä, mitkä tapahtumat ovat johtaneet varsinaiseen onnettomuuteen.
– Olen sitä mieltä, että siellä on nyt jonkin verran tulkintaa. Itse onnettomuutta ja siihen johtaneita tapahtumia en saa enkä voi kommentoida, koska poliisi tutkii asiaa, Loikkanen toteaa.
Rantapelastajat antoivat oman raporttinsa liikuntajohtajalle jo sunnuntai-iltana.
– Meillä päivystää koko ajan myös rantojen tiimiesihenkilö. Hänkin on tullut tapahtumaan mukaan selvittämään sitä.
Kaupunki tekee kaikista onnettomuuksista ja läheltä piti -tilanteista raportit Turvallisuus ja kemikaalivirastolle Tukesille.
– Myös Pikkukosken tapaus menee heidän tutkittavakseen.
Lue myös: Tekeekö lapsi hassuja temppuja vedessä? Hän saattaa olla hukkumassa: "Voi näyttää jopa siltä, että lapsi heittää kuperkeikkoja"
Läheltä piti -tilanteet ovat lisääntyneet
Loikkasen mukaan läheltä piti -tilanteet ovat lisääntyneet viime vuosina ja tänäkin kesänä uimarannoilla.
– Niitä olemme alkukesästä raportoineet Tukesiin hieman tavallista enemmän. Ainakin uimataidottomuus näyttää lisääntyneen ja ehkä myös se, että lapset liian herkästi jätetään veden läheisyyteen ilman aikuisten lähellä oloa ja valvontaa.
Loikkanen kertoo, että Pikkukosken hukkumistapaus on järkyttänyt niin häntä kuin muitakin kaupungin työntekijöitä syvästi.
– Tällaiset tapahtumat ovat kaikille hyvin raskaita, ja henkilökuntamme on saanut sunnuntain jälkeen välittömästi kriisiapua. Arvioimme tietysti myös sitä, olisimmeko me voineet toimia paremmin, että onnettomuus olisi voitu ehkäistä.
Lue myös: Hengenpelastaja Anne kertoo karmaisevista läheltä piti -tilanteista: "Kaksi tyttöä lähti ylittämään 25 metrin matkaa – uimataidoton meni kaverin reppuselkään"
Korona-aika on lisännyt valvojien määrää
Rannoilla eri puolilla maata on ollut viime päivinä paljon ihmisiä lämpimän sään takia. Myös korona-aika voi lisätä rannoilla ja maauimaloissa kävijöiden määrää.
Helsingin kaupunki on Loikkasen mukaan ottanut tämän huomioon jo ennakkoon.
– Esimerkiksi valvontaa on rannoilla lisätty heti kesän alusta. Meillä on tänä vuonna enemmän rantapelastajia kuin koskaan ennen.
Loikkanen korostaa sitä, että vastuu turvallisuudesta on jokaisella rannankäyttäjällä itsellään ja vanhemmilla lapsistaan.
– Tärkein viesti kaikille uimarantojen käyttäjille on, että kaikki ovat siellä omalla vastuullaan. Vanhemmat ovat vastuussa lapsistaan ja jokainen täysi-ikäinen itsestään.
– Rantavalvojat ovat paikalla ennalta ehkäisemässä onnettomuuksia sekä puuttumassa häiriökäyttäytymiseen ja kaikkiin sellaisiin tilanteisiin, joista voisi syntyä vaaratilanteita.