MM-joukkueessa kuohuu: Valtiojohto vaatii tähtipelaajaa pois Qatarista, MTV Urheilun tavoittaman suomalaisvalmentajan haastattelu kuopattiin

MicrosoftTeams-image (51)
AOP/MTV
Julkaistu 18.11.2022 05:55
Toimittajan kuva
Ossi Karvonen

ossi.karvonen@mtv.fi

@ossikarvonen

Iranin miesten jalkapallomaajoukkue on valmistautunut sunnuntaina Qatarissa alkaviin MM-kisoihin sekavassa tilassa, sillä maan ihmisoikeustilanne on heijastanut tummia varjojaan myös Dohaan matkanneen ryhmän päälle. 

Pääkuvan video: Iran lähtee sekavassa tilassa jalkapallon MM-kisoihin. Joukkueen mukana on myös suomalaisluotsi Mikko Kujala, joka olisi halunnut antaa haastattelun MTV Urheilulle, mutta ajatus torpattiin Iranin joukkueenjohdon toimesta. 

Tilanne Iranissa muuttui räjähdysalttiiksi syyskuussa, kun siveyspoliisi pidätti Teheranissa 22-vuotiaan Mahsa Aminin. Hän oli poliisin kertoman mukaan pukenut hijabinsa väärin ja rikkonut näin huivipakkoa.

Aminin kuolemasta kerrottiin muutama päivä myöhemmin. Poliisia syytettiin kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä, mutta paikallisten viranomaisten mukaan Amini menehtyi sairauteen. Tästä käynnistyi voimakkaiden mielenosoitusten aalto, jossa on tietojen mukaan kuollut ainakin 300 ja pidätetty noin 15 000 ihmistä. 

Iranin naisten oikeuksien puolesta on osoitettu mieltä myös ulkomailla, kuten Suomessa

LUE MYÖS: Iranin hallitus riisti Mahsa Aminilta jopa hänen oman nimensä – Suomalaiskurdit: "Kaduilla huudetaan kuolemaa diktatuurille"

Tukensa mielenosoituksille on antanut myös Iranin maajoukkueen tähtihyökkääjä Sardar Azmoun, joka teki kantansa selväksi sosiaalisessa mediassa. Tämä oli vastoin Iranin jalkapalloliiton linjausta pysyä hiljaa Aminin tapauksesta. 

– En voi pysyä vaiti, ja jos minut suljetaan rangaistuksena ulos maajoukkueesta, se on pieni hinta maksettavaksi yhdestäkin iranilaisnaisen hiussäikeestä. Heidän tulisi hävetä sitä, kuinka helposti he voivat tappaa ihmisen. Eläköön Iranin naiset, Azmoun kirjoitti.

Juttu jatkuu kuvan alla. 

GettyImages-1441979130

Sardar Azmoun on Iranin maajoukkueen tunnetuin pelaaja sekä pelillisistä että kentän ulkopuolisista syistä.

Tämä viesti poistettiin myöhemmin, mutta seuratasolla Bayer Leverkusenia edustava Azmoun ei luovuttanut.  

– Sydämeni särkyy Mahsa Aminin ja hänen kaltaistensa ihmisten puolesta. Hän poistui tästä maailmasta viattomana, Azmoun kirjoitti toisessa viestissään. 

– Olette siskojani, ja olen ylpeä teistä. Toivon, että jonakin päivänä saatte tässä maassa aseman, jonka ansaitsette, eikä maani naisia satuteta enää koskaan. 

LUE MYÖS: Tanskan TV-kanavalta kiellettiin kuvaaminen Qatarissa – suora lähetys keskeytyi yllättäen: "Haluatko saada kameran rikki"

Azmounin ulostulo oli kuin bensaa liekkeihin Iranissa, jossa jalkapallo on vahva politiikan väline, ja jalkapalloilijoiden odotetaan ylistävän tai vähintään myötäilevän islamilaisen hallinnon linjaa.

Maajoukkueen päävalmentaja Carlos Queiroz onkin saanut maan urheiluministeriöltä painetta pudottaa hyökkääjä MM-joukkueesta. Azmoun on kuitenkin mukana Qatarissa. 

Toimittajia vangittuna

3:52img

Vankilapalo, hiusprotesti ja Yhdysvaltain syyttelyä – MTV koosti Mahsa Aminin kuolemasta johtuneita tapahtumia lokakuussa.

Yhtenä hallituksen keinona hiljentää vastarintaa on ollut toimittajien vangitseminen Iranissa. 

Mediatietojen mukaan maassa on vangittu yli 40 toimittajaa mielenosoitusten käynnistyttyä syyskuussa. 

LUE MYÖS: Hämmentävä ilmiö Qatarin kaduilla sai Tanskan päävalmentajalta täystyrmäyksen: "Naurettavaa teatteria"

Kansainvälinen urheilutoimittajien liitto AIPS tiedotti hiljattain kahden toimittajan ja kahden kuvaajan olevan edelleen vangittuina Iranissa. Heitä syytetään mahdollisesti vakoilusta.  

– Se on hirvittävä valhe. Emme voi hyväksyä tätä tilannetta. Olemme kirjoittaneet heistä jo viime viikkoina, mutta nyt on ryhdyttävä toimiin näiden kollegojen ja myös muiden toimittajien auttamiseksi. Vain kansainvälinen solidaarisuus voi pelastaa heidät, AIPS:n verkkosivuilla kerrotaan. 

– Iranin jalkapalloliitolla on velvollisuus olla häiritsemättä urheilutoimittajien työtä ja ilmaisunvapautta. 

Media prässäsi Queirozia

Iranin tilanne on noussut puheenaiheeksi myös Qatarissa, minne joukkue matkusti hyvissä ajoin ennen ensi maanantaina pelattavaa avausotteluaan Englantia vastaan.

Ainakin päävalmentaja Queiroz sai syliinsä kriittisen kysymyksen Iranin edustamisesta, kun hän istahti median eteen tiistaina. 

Alla olevalla videolla Queirozille suunnattu kysymys sekä päävalmentajan tulistunut reaktio. Kyseisen hetki lehdistötilaisuudesta on tekstitetty suomeksi. Juttu jatkuu videon alla.  

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Iranin päävalmentaja Carlos Queiroz tulistui toimittajan kriittisestä kysymyksestä – "Kuinka paljon maksatte minulle?"

Iranin joukkueen valmennuksessa on mukana myös fysiikkaluotsi Mikko Kujala, joka oli osa Queirozin tiimiä MM-kisoissa jo neljä vuotta sitten. 

LUE MYÖS: Qatarilainen Nas Mohamed, 35, saa päivittäin tappouhkauksia kerrottuaan seksuaalisuudestaan - lataa nyt tylyä tekstiä David Beckhamista: "Erittäin kieroa"

Suomalaisvalmentaja olisi ollut halukas kommentoimaan pestiään maajoukkueessa MTV Urheilulle, mutta Iranin ryhmän lehdistöpäällikkö torppasi haastattelun.  

Iranin ja Englannin kanssa turnauksen B-alkulohkossa pelaavat myös Yhdysvallat ja Wales.

Kattavan paketin turnauksen otteluohjelmasta ja tv-lähetyksistä näet tästä linkistä.  

Lähteet: Reuters, American Journal, Iran Wire, AIPS Media, Sky

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallon MM 2022