Iranin hallitus riisti Mahsa Aminilta jopa hänen oman nimensä – Suomalaiskurdit: "Kaduilla huudetaan kuolemaa diktatuurille"

8:42img
Suomalaiset kurdit kertovat: Näin tyytymättömyys Iranin hallintoa kohtaan kasvoi vihaksi.
Julkaistu 10.10.2022 18:52

Iiris Korteniemi

iiris.korteniemi@mtv.fi

Kaksi suomalaista kurdia kertoo, kuinka Iranin hallitus on järjestelmällisesti riistänyt kurdeilta oman kulttuurin, kielen ja vapauden. Nyt kansalaisten mitta on tullut täyteen, ja kaduilla huudetaan kuolemaa hallitsijalle ja diktatuurille.

Iranissa poliisiväkivallan seurauksena kuollut 22-vuotias Mahsa Amini oli kurdi ja hänen kurdinkielinen kutsumanimensä on Jina Amini. Suomalainen kurdiaktivisti Shena Razabi kertoo, että Jina tarkoittaa kurdin kielellä elämää.

Razabi kertoo, että Iranin nykyisen hallinnon perustaja julisti pyhän sodan kurdeja vastaan vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen.

Kurdit ovat kymmenien miljoonien ihmisten kokoinen kansa, joilla ei ole omaa itsenäistä valtiotaan. Suurin osa kurdeista asuu Kurdistanissa, joka sijaitsee Iranin, Irakin, Turkin ja Syyrian alueiden sisällä. Nämä maat pyrkivät häivyttämään kurdien omaa kulttuuria ja kieltä. Sen seurauksena useita kurdinkielisiä nimiä ei rekisteröidä.

Näin ollen monilla Iranin kurdeilla on papereissa persiankielinen virallinen nimi, ja kutsumanimenään eri, kurdinkielinen nimi. Kurdinkielisen nimen rekisteröiminen voi Razabin mukaan vaikeuttaa esimerkiksi työelämään pääsyä.

– Tämä on vain yksi sorron muodoista, joita kurdit ovat kokeneet vuosien varrella, Razabi kertoo.

Protestit Iranissa ovat yltyneet entisestään. Jinan kuoleman jälkeen hänen kotikylänsä kurdit alkoivta osoittaa mieltä ensimmäisenä. Pikkuhiljaa protestit laajenivat myös muualle Iraniin, ja nyt ympäri maailmaa järjestetään tukimielenosoituksia.

"Ihmiset ovat vihaisia"

Kyse ei ole enää pelkästään naisten oikeuksista tai kurdien vapaudesta, vaan jokaisen Iranin kansalaisen perusoikeuksista.

– Näissä protesteissa huomataan, että ihmiset eivät ole pelkästään epätyytyväisiä, he ovat vihaisia, Razabi sanoo.

Iranissa on ennenkin osoitettu mieltä, mutta aiemmin protestit eivät ole levinneet näin laajalle. Aiemmissa protesteissa ollaan saatettu vaatia muutoksia hallintojärjestelmään tai tiettyjä perusoikeuksia. Nyt koko hallitus halutaan kaataa.

– Ihmisillä ei ole aseita kädessä. He ainoastaan ovat kaduilla huutamassa "kuolema nykyiselle hallitukselle, kuolema hallitsijalle ja diktatuurille". Kuitenkin poliisiviranomaiset vastaavat ampumalla. Tähän mennessä kymmeniä on jo kuollut, Razabi kertoo.

Hänen mukaansa etenkään nuori sukupolvi ei enää suostu siihen, miten kansalaisia Iranissa kohdellaan.

– Ihmisten mitta on tullut täyteen. Ihmiset ovat kokeneet vuosien varrella kaikenlaista sortoa, vainoamista ja vapauden riistoa.

–  Nämä protestit eroavat aikaisemmista siinäkin mielessä, että tällä kertaa kaikilla on sama, selkeä viesti. He haluavat, että hallitus kaatuu, Razabi kertoo.

Hän sanoo, että Iranin hallitus pitää sorrolla ja vapauden riistolla kansalaiset kontrollissaan.

– Hallitus haluaa pitää ihmiset omassa vallassaan. Ei ole minkään näköisiä vapauksia. Tällä tavalla he ovat varmistaneet oman asemansa Iranissa.

Kyse ei ole uskonnosta vaan ihmisoikeuksista

Oikeustieteen maisteriopiskelija Juana Amiri kertoo, ettei kyse ole enää pelkästään naisten oikeuksista, vaan kyse on kaikkien Iranin kansalaisten ihmisoikeuksista.

– Kyse ei ole uskonnosta tai huivin käytöstä vaan laajemmin ihmisoikeuksista. Ei siellä saa mistään muustakaan päättää kuin pelkästään siitä, haluaako käyttää huivia vai ei.

Amiri kertoo, että sosiaalisella medialla on ollut merkittävä rooli siinä, että protestit ovat laajentuneet poikkeuksellisella tavalla.

– Se on aiheuttanut maailmanlaajuiset protestit, kun nähdään videoita, miten siellä on kohdeltu ihmisiä ja miten heitä on tapettu.

– Valitettavasti hallitus on myös ymmärtänyt sen ja lopettanut internetyhteydet, jotta nuoret sosiaalisen median käyttäjät eivät pystyisi jakamaan ja kertomaan näitä eteenpäin. Tai pyytämään apua. Tämän takia me olemme täällä Suomessa ja ympäri maailmaa heidän äänensä, Amiri sanoo.

Shena Razabi kertoo, että Iranin hallitus on tietoisesti pyrkinyt lietsomaan sotaa Iranin lähialueilla, jotta muu maailma sulkisi silmät siltä, mitä Iranissa todella tapahtuu. Hän kertoo, että ihmisiä tapetaan, ja Kurdistanissa opettajia ja toimittajia on laitettu vankilaan mielipiteidensä takia.

– He ovat joutuneet sinne pelkästään sen takia, että he ovat yrittäneet opettaa omille lapsilleen kurdin kieltä ja omalla äidinkielellään lukemista.

– Kun Iraniin tulee rauha, koko Lähi-Itään tulee rauha. Sitä kautta myös koko maailmaan tulee rauhaa, Razabi sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Kurdit