HPK:n Harri Suutarinen oli tehnyt hetkeä aiemmin ensimmäisen SM-liigamaalinsa, kun hän menetti tasapainon taklauksen takia ja leuka tärähti ylärimaan. Jälki oli karua. Vuoden 2000 18-vuotiaiden maailmanmestarijoukkueen kapteenin kiekkoura jäi lyhyeksi, mutta uusi elämä löytyi tenniksen puolelta. Suutarisella on paljon painavaa sanottavaa junioriurheilusta – ja vakavien jääkiekkovammojen jälkihoidosta.
HPK:n Janne Laakkonen löytää maalin kulmalta maukkaalla syötöllä ensimmäistä SM-liigaotteluaan pelaavan Harri Suutarisen, joka saa sijoittaa kiekon puolityhjään maaliin.
Ensimmäistä SM-liigamaalia olisi kiva tuuletella, mehustella ja vähän halailla joukkuekavereita. Olisi mukava kantaa kiekko talteen vaihtoaitioon. Pelin jälkeen sitten vähän vastaanottamaan kavereiden onnitteluita, ehkä lehdistön kysymyksiäkin.
Jos urheilussa mennään ylipäätään nopeasti Mount Everestin huipulta Mariaanien hautaan, Suutariselle se tapahtui sekunnin murto-osassa.
"Kielellä kokeillessa tuntui kuin leuka ei olisi ollut ollenkaan paikallaan."
Kiekko oli hädin tuskin maalissa, kun HIFK:n isokokoinen puolustaja Pauli Levokari tuuppasi rajusti selästä Suutarista, joka horjahti ja löi leukansa yläputkeen.
Rauta voitti luun.
– Kuului rusahduksia, ja kielellä kokeillessa tuntui kuin leuka ei olisi ollut ollenkaan paikallaan, Suutarinen kuvailee vuoden 2001 marraskuun tapahtumia.
Ensimmäinen ajatus Helsingin jäähallin yleisön edessä jäällä maatessa oli, että äkkiä pois täältä. Suutarinen pääsi luistelemaan omin jaloin vaihtoaitioon ja pukukoppiin. Suusta valui verta.
– Oli siinä aika alaston olo, kun lähdin kampeamaan ylös jäästä.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Harri Suutarinen siirtyi ammattilaisjääkiekkoilun maailmasta tennikseen.
Lyhyet tapit pelastivat
Suutarisella kävi tuuri, sillä SM-liigassa oli hiljattain muutettu maalien tappeja lyhyemmäksi niin, että kehikko irtosi jäästä helpommin. Kovan hinnan hän joutui maksamaan nytkin.
Leuka hajosi kahdeksasta kohdasta. HPK:n hyökkääjä pääsi jo muutaman tunnin päästä leikkaukseen Töölön sairaalaan. Hän toipui vielä viikon Marian sairaalassa.
– Ei siinä hirveästi pihvejä pureskeltu, Suutarinen hymähtää.
"Levokarille pisteet siitä, että hän otti heti yhteyttä ja pahoitteli tapahtunutta."
Kirurgit rakensivat leuan metallilevyillä uusiksi. Suutarinen pelasi puolikuntoisena jo ensimmäisiä pelejä puolentoista kuukauden kuluttua, mutta leukaa viimeisteltiin kuntoon puolitoista vuotta. Luut eivät tahtoneet mennä kohdillaan, ja tulehdukset vaivasivat.
Levokari sai tempustaan kahdeksan ottelun pelikiellon, mikä oli 2000-luvun alkupuolella kova kakku. Rangaistus ei töötin kohdetta paljon lohduttanut, sillä Suutarinen oli vahvasti ehdolla 20-vuotiaiden MM-kisoihin. Enää ei sinne ollut asiaa.
– Levokarille pisteet siitä, että hän otti heti yhteyttä ja pahoitteli tapahtunutta.
Tapaus nousi isoin kirjaimin lehtien otsikoihin, mutta sosiaalinen media otti 2000-luvun alussa vasta vauvanaskeleitaan. Jos Suutarisen loukkaantuminen olisi sattunut vuonna 2019, nettikommentoinnin vyöry olisi ylittänyt koko kiekkoilevan Suomen.
Onko leuka nyt täysin kunnossa?
– Kyllä. Lääkärien mukaan se on nyt vahvempi kuin aiemmin, Suutarinen sanoo ja kokeilee varmuuden vuoksi leukaperiään.
Jääkiekon joukkuehenki viehätti
Uran jatkuminen oli onni, sillä jääkiekko oli ollut iso osa siitä lähtien, kun hän neljävuotiaana liittyi HPK:hon. Isä Timo Suutarinen oli innokas tenniksen harrastepelaaja, ja hän vei pojan lyömään kiekon lisäksi karvaista palloa.
Molemmat lajit kulkivat käsikynkkää teini-ikään asti. Viimeiseksi kilpapeliksi jäi 14-vuotiaiden poikien SM-finaali, jonka Janne Holmia voitti. Sen jälkeen alkoi intensiivisempi treenaaminen HPK:n C-junnuissa.
– Tennis auttoi kehittämään fyysistä puolta ja motorisia taitoja. Tenniksessä tarvitaan aika laajaa taitopankkia, jota voi siirtää muihin pallopeleihin.
Jääkiekko valikoitui automaattisesti ykköslajiksi, koska tennikseen satsaaminen olisi vaatinut hakeutumista enemmän Hämeenlinnan ulkopuolelle, koska riittävän tasokkaat harjoituskaverit loppuivat kesken.
– Tykkäsin todella paljon jääkiekon tiiviistä yhteisöstä ja joukkueurheilun hengestä. Nautin pukukopeissa ja pelimatkoilla olemisesta.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Mikko Koivu väänsi nuorten maajoukkueissa samaan aikaan Harri Suutarisen kanssa.
Mikko Koivun kapteenina MM-kultaan
Suomen nuoret ikäluokat olivat hakeneet identiteettiään vielä 1990-luvulla, mutta uuden vuosituhannen alussa puski esiin sukupolvi, joka muutti koko suomalaisen jääkiekon suunnan. Sen keskiössä olivat vahvasta kiekkoperheestä ponnistaneet Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu.
Vuonna 1983 syntyneet Koivu ja Ruutu olivat mukana vuotta nuorempina Sveitsissä pidettävissä 18-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 2000. Suutarinen oli kapteeni Koivulle, joka on itse ollut vuodesta 2009 asti NHL-joukkue Minnesota Wildin kapteeni – ja vuoden 2011 Bratislavan kultajoukkueen johtaja.
– Niin, no, en ole sitä tuolla tavalla ajatellutkaan, Suutarinen naurahtaa.
Suomi yllätti ja pesi loppuottelussa Venäjän 3–1. Se oli kova saavutus, vaikka Kanada ei silloin kisoissa ollutkaan mukana.
Suutarinen kehuu Koivun ja Ruudun kunnioitusta ja asennetta urheiluun.
– Näki, että he ovat menossa pitkälle. Perheestä oli tullut vahva asenne, että kaikkia maita lähdetään voittamaan. Se oli itsestäänselvyys.
Uran jälkeen opiskelemaan opettajaksi
Suutarisen oma aikuisura ei ottanut isoa tulta alleen, vaikka hän saikin pelata SM-liigaa kasvattajaseurassaan yhteensä 126 ottelua. HPK:lla oli vuosituhannen alussa kasassa kova joukkue tulevan maajoukkuevalmentajan Jukka Jalosen alaisuudessa.
HARRI SUUTARINEN:
Syntynyt 16. heinäkuuta 1982 Hämeenlinnassa.
Asuu Lahdessa, vaimo ja seitsemän kuukauden ikäinen poika.
Pelasi keskushyökkääjänä oikea käsi alhaalla.
SM-liigassa (HPK ja Pelicans) 116 runkosarjan ottelua (7+12) ja 10 pudotuspeliottelua (ei tehopisteitä.
Edusti aikuisurallaan myös Mestiksen Jukureita, FPS:ää ja Hokkia sekä Allsveskanin IFK Arbogaa.
Saavutuksia: 18-vuotiaiden MM-kultaa 2000, SM-liigan pronssia HPK:ssa 2002 ja 2003, Mestiksen mestaruus Jukureissa 2006.
Työskentelee Pajulahdessa tennisvalmentajana ja Suomen Tennisliiton valmennus- ja koulutusvastaavana.
Valmistui kasvatustieteiden maisteriksi 2011.
Voitti junioreissa junioreissa kolme kaksinpelin ja kolme nelinpelin SM-kultaa.
Kärppien Aku ja Aatu Räty ovat Suutarisen serkun Tuomo Rädyn poikia.
Ykkösketjuna hääri maineikas Eero Somervuori–Tommi Santala–Antti Miettinen. Joukkueessa pelasi loistavia tshekkejä, kuten Vladimir Vujtek ja Tomas Kucharcik. Nuorille omille junnuille jäi lähinnä puolustavia rooleja.
– Sellainen kuva peleistä jäi, että kotona oli aika helppo pelata. Ensimmäisen kympin aikana ei yleensä tarvinnut paljon omissa pyöriä. Peli oli tosi monipuolista ja iloista, mutta pleijareissa emme kuitenkaan saaneet ihan parasta irti.
Suutarinen teki päätöksen, että hän lopettaa uransa, kun saa opiskelupaikan. Viimeiseksi kaudeksi jäi 2006–07 Allsvenskanin IFK Arbogassa. Sen jälkeen alkoivat luokanopettajan opinnot Kajaanin OKL:ssä.
– Suvussa on paljon opettajia, ja kasvatustyö oli tuntunut luontevalta alalta jo pitkään. Koulussa kasvoin neljässä vuodessa valtavasti ihmisenä henkisesti.
Suutarinen painottaa, että nuorten urheilijoiden kannattaa opiskella edes vähän uran aikana.
– Itselläkin oli aika puristava olo, kun pelihommat eivät menneet oikeaan suuntaan, eikä tiedossa ollut mitään muuta.
Lajivalintaa venytettävä pitkälle
Tennis astui kuvioihin uudelleen opiskeluaikana, kun Kainuussa alettiin järjestellä seuratyötä uudelleen. Tennisvalmennus veti puoleensa, ja pian Suutarinen huomasi olevansa työskentelevänsä tennisvalmentajana Liikuntakeskus Pajulahdessa. Tammikuussa 2017 hänestä tuli Tennisliiton koulutusvastaava.
Suutarinen kehuu suomitenniksen suuntaa, vaikka hän myöntääkin, että töitä on paljon tehtävänä. Hän puhuu pitkään ja hartaasti lajien välisestä yhteistyöstä, josta hänellä on itselläkin kokemusta.
"Jos valinta tulee liian aikaisin, päätös ei välttämättä ole nuoren oma."
Tutkimuksien mukaan omaa lajia pitää tehdä vahvasti, mutta monipuolisuus on hyväksi.
– Mitä pidemmälle lopullista lajivalintaa pystyy venyttämään, sitä parempi. Ajattelu voi muuttua paljon murrosiän jälkeen. Jos valinta tulee liian aikaisin, päätös ei välttämättä ole nuoren oma.
– Huipulle pääsemisessä on paljon kyse innosta päivittäiseen tekemiseen. Muuten tulevat aika pian rajat vastaan.
Liiton koulutusvastaava ottaa esimerkin 2006 syntyneestä urheilijanuorukaisesta, joka pelaa tennistä huipputasolla ja tavoitteellista kilpakiekkoa. HVS-Tennis ja HIFK ovat päässeet hyvään vuoropuheluun keskenään.
– Jääkiekkoväki on ollut mielestäni tässä asiassa hyvin avarakatseinen. Kahden lajin harrastaminen vaatii tietysti sitä, ettei molempien lajien ihan kaikkiin tapahtumiin pääse.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Tenniksellä ja jääkiekolla on vahva sukulaissuhde. Ex-kiekkoilijat Peter Forsberg ja Teemu Selänne pelasivat tennistä Jarkko Niemisen jäähyväisottelussa.
Henkistä apua pelaajille
Uransa lopettanut huippupelaaja Jarkko Nieminen on tuttu näky Talin tenniskeskuksessa lyömässä palloa. Silmistä paistaa edelleen samanlainen palo kuin aktiiviuralla, joka toi parhaimmillaan maailmanlistan 13. parhaan paikan.
Nieminen on esimerkki urheilijasta, jonka urakaari on edennyt oppikirjan mukaan. Hän pystyi pelaamaan pitkän uran ja ammentamaan kaiken, joka kropasta ja päästä oli saatavissa irti. Samalla into lajiin on säilynyt lopettamisen jälkeenkin.
– Niemisen merkitys suomitennikselle on ihan valtava. On hienoa seurata, miten hän siirtää perintöä nuoremmille. Hänestä huokuu se nautinto, että harrastuksesta on tullut ammatti.
– Kyllä tekemisestä pitää nauttia. Ei siinäkään ole mitään järkeä, että uran jälkeen urheilijasta tulee ihan ihmisraunio.
Suutarinen itse on lyönyt tennispalloa viime vuosina paljonkin, mutta luistimet hän on uran lopettamisen jälkeen sitonut jalkaan vain muutamia kertoja Leo Komarovin kiekkokoulussa. Harrastepeleihin ei ole ollut hinkua.
"Nuoren kaverin on aika vaikea käsitellä tuollainen tilanne."
Suutarinen ei ole jäänyt jääkiekolle katkeraksi, vaikka ura loppui melko nopeasti ja leukaluun murtuma oli iso järkytys nuorelle miehellä. Niin ikään Ruotsissa saadut pari aivotärähdystä eivät jättäneet jälkiä.
Yhden pointin ex-pelimies silti haluaa nostaa loukkaantumisestaan. Hänen mielestään nuortamiestä olisi pitänyt valmistaa takaisin peleihin huolellisemmin kuin vuonna 2001 oli tapana.
– Vaakakupissa olivat silloin kova into palata takaisin nopeasti ja keskeneräinen kunto. Nuoren kaverin on aika vaikea käsitellä tuollainen tilanne.
Suutarinen sanoo olevansa tyytyväinen siihen, että tätä nykyä seurat ja pelaajayhdistys satsaavat tosissaan myös henkisen avun antamiseen kriisitilanteissa.
– Opin olemaan maalin edessä paremmin hereillä sen taklauksen jälkeen, mutta kyllä kokonaisprosessi otti pidemmän ajan.