Toni Lydman, 42, elelee verkkaista mutta mielekästä aikuisen miehen elämää Espoossa. Hän voi muistella hyvin mielin NHL-uraansa, vaikka englanninopettaja varoittelikin ammatinvalinnan vaaroista. Karikkojakin tuli eteen, mutta vaikeina hetkinä rystypurkujen erikoismies näytti kovan luonteensa.
– Moi, voitaisiinko tehdä haastattelu, jossa käydään läpi uraasi ja nykykuulumisia?
– Ok. Eli tosi lyhyt haastattelu.
TONI LYDMAN
Syntynyt 25.9.1977 Lahdessa
Puolustaja, ampuu vasemmalta
Pelasi 14-vuotiaaksi asti jalkapalloa
Asuu Espoossa
Seurat: Kiekkoreipas, Reipas Lahti, Tappara, HIFK, Calgary Flames, Buffalo Sabres ja Anaheim Ducks
Calgary Flamesin neljännen kierroksen varaus vuodelta 1996
Olympiahopeaa 2006, olympiapronssia 2010, kaksi MM-hopeaa (1998 ja 1999), MM-pronssi 2000, 18-vuotiaiden EM-kulta 1995
Valittiin vuonna 2017 Jääkiekkoleijonaksi (numero 238)
Tyypillistä Lydeä. Pilke silmäkulmassa pientä itseironiaa. Voin kuvitella, miten hän on viestiä kirjoittaessaan kohotellut vähän kulmiaan ja virnistellyt mielessään.
Se lyhyt tarkoitti tässä tapauksessa puolentoista tunnin haastattelua, jonka aikana sai nauraa ja vähän nieleskelläkin.
NHL:n tähtipinnan alla kytee näitä lydmaneja, joilta ei niin usein kysytä, vaikka heillä voisi olla paljon enemmän sanottavaa kuin maaleja ruiskivalla tähtihyökkääjällä tai supermaalivahdilla.
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Toni Lydman voi katsella hyvillä mielin taaksepäin NHL-uraansa.
Vain Lydman saa purkaa rystyllä
Lydman matkusti viime NHL-kauden avausotteluun, kun Buffalo Sabres juhli 50-vuotista taivaltaan ja kutsui vanhoja kapteenejaan paikalle. Hän tapasi nykyään tv-kommentaattorina työskentelevän maalivahdin Martin Bironon kanssa, joka alkoi pikaisten kuulumisten vaihdon jälkeen muistella suomalaispakin ikimuistoista rystyvippiä.
Jos keskialueelle heitetyistä hallituista rystypuruista pääsisi jääkiekon Hall of Fameen, Lydman ja Aki Berg olisivat esillä näyttävimmällä paikalla.
Kerran alivoimapalaverissa pakkivalmentaja James Patrick painotti puolustajille, että purut pitää antaa kämmenpuolelta. Lydman oli ainoa, joka sai tehdä poikkeuksen.
LUE MYÖS: Suomikiekon Picasso kuittasi opettajalleen tienesteistä, sai hehkutusta Wayne Gretzkyltä ja muutti NHL:n sääntöjä – "Aina se vaan pärjäsi joka paikassa"
Se on peruspakin arkea. Ne rystypurut eivät johda tähdistövalintoihin tai juttujen otsikoihin, mutta niidenkin avulla voi rakentaa hyvän uran.
Ja elämän.
Puolustaja Hal Gill sanoi työsulkukaudella Rauman Lukossa, että jos joku maksaa NHL:ssä miljoona dollaria kaudessa kiekon purkamisesta pleksin kautta ulos, hän tekee sen mielellään.
On peruspakin homma paljon muutakin, mutta nöyryys kuuluu sen työn peruspolttoaineisiin.
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Toni Lydman vieraili vuonna 2018 katulätkäturnauksessa.
Vasta 9-vuotiaana joukkueeseen
Kun Lydman seisoi ennen ensimmäistä NHL-otteluaan viivalla kuuntelemassa kansallislaulua, hän ajatteli, että yksi tavoite on saavutettu. Vaikka ura jäisi yhteen NHL-otteluun, tätä kukaan ei ottaisi pois.
Siinä vaiheessa tuskin villeimmissä unelmissakaan olisi ollut mielessä, että NHL-uralla puseroon kertyy 847 NHL:n runkosarjapeliä ja 55 playoff-ottelua.
Vielä vähemmän se kävi mielessä 9-vuotiaana, kun hän aloitti jääkiekon Lahdessa.
– Tutun poika oli ihan ihmeissään, kun kerroin milloin olen aloittanut pelaamisen, Lydman hymähtää.
Yläasteella englanninopettaja sanoi, ettei jääkiekolla voi elättää itseään. Oikeassa opettaja oli sikäli, että kovat palkat ja ammattilaisura eivät olleet siinä vaiheessa mitenkään todennäköisiä.
LUE MYÖS: Suomalaistähti ponnisti Ville Niemisen rinnalta kokkikoulusta NHL:ään, jossa joutui myös sylkykupiksi – varusteiden tuhoamisen jälkeen menestystä myös uudella uralla: "Tapahtunut paljon kivoja juttuja"
– Ei minusta kiekkoilijaa pitänyt tulla, mutta toisaalta en uhrannut aikaa oikein minkään muunkaan uran ajattelemiseen nuorena. Mentiin päivä kerrallaan, suhtautuminen ihan kaikkeen oli aika huoletonta.
NHL-seurojen kykyjenetsijät parveilivat Suomen 18-vuotiaiden maajoukkueen ympärillä suureksi osaksi Aki Bergin takia. Siinä sivussa scoutit ja agentit alkoivat kiinnittää huomiota toiseenkin jykevään ja varmaotteiseen puolustajaan.
Vuoden 1995 EM-kisoissa Berliinissä Berg tuli sanomaan Lydmanille, että agentit Petteri Lehto ja Larry Kelly haluaisivat jutella. Heistä tulikin luottomiehiä koko uran ajaksi.
– En minä tiennyt mistään säännöistä tai agenteista mitään silloin. Nykyään moni miettii omaa ammattilaisuraa eteenpäin jo turhan nuorena liian pitkälle.
Kun Tappara pestasi lupaavan lahtelaisen 1996, Lydman alkoi ajatella, että nyt lajiin kannattaa satsata tosissaan.
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
HIFK on ollut tärkeä seura Toni Lydmanille. Hän työskenteli uran jälkeen seuran junnujen pakkivalmentajana seuralegenda Ville Peltosen alaisuudessa.
NHL-sopimus faxilla ruotsinlaivalle
Lydman oli lähdössä vuoden 1999 hopeakevään jälkeen ruotsinlaivalle, kun agentti Kelly soitti ja kehotti olemaan puhelimen päässä. Kelly aikoisi vielä tiedustella Calgary Flamesin johdolta, että olisivatko he valmiita tekemään tulokassopimuksen viimeisenä mahdollisena päivänä, kesäkuun viimeisenä.
– Ajattelin, että ei siitä kuitenkaan mitään tule.
Kelluvassa aikuisten Linnanmäessä alkoi tapahtua aamuyön tunteina. Flames oli valmis tarjoamaan sopimusta. Ongelmana oli vain se, että Lydman oli Itämerellä, ja sopimuspaperiin pitäisi saada nimikirjoitus ennen takarajan umpeutumista.
Lydman marssi laivan infoon ja tiedusteli, että löytyykö toimistosta faksia.
– Kun se satelliittifaksi suostui toimimaan, sain vedettyä puumerkin ja lähetettyä sopimuksen.
HIFK:n vahva mies Frank Moberg oli soittanut aiemmin ja tiedustellut huolissaan mahdollisesta lähdöstä. Moni muukin huippupelaaja oli jättämässä tähtisikermän.
Vakiopakki oli lupaillut jäävänsä, mutta nyt olikin HIFK:n kannalta ikävän uutisen aika.
– Keskustelu Frankin kanssa oli vähän nihkeä, mutta kyllä me saimme välit kuntoon sitten myöhemmin.
HIFK:n kannalta tilanne kääntyi hyväksi, kun pelipaikkaa ei vielä auennutkaan NHL:stä. Lydmanilla oli sopimuksessä pykälä, joka mahdollisti paluun Suomeen, jos NHL-paikka ei aukea. Valmentaja Brian Sutter yritti saada suomalaisen luopumaan pykälästä ja jäämään farmiin St. Johniin.
– Sutter sanoi, että lähdet farmiin, mutta olet takaisin ennen joulua. Mietin, että niin ne sanovat kaikille. Lähdin sitten takaisin Suomeen.
Seuraavana vuonna aika oli kypsä. Sekä GM että valmentaja olivat vaihtuneet, joten vanhoja painolasteja ei ollut.
– Tuntui aika hienolta, kun selvisi, että aloitan kauden ylhäällä.
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Kunnon pusu. Toni Lydman pääsi antamaan kovuutta St. Louis Bluesin Petr Cajanekille.
Ei tullut kauppaa, vaan Kiprusoff
Kausi 2003–04 oli jo alkanut, kun kakkosvalmentaja pyysi juttelemaan GM Darryl Sutterin toimistoon. Lydman oli täysin varma, että hänet on myyty jonnekin muualle.
Sutter ilmoittikin, että hän on hankkinut loukkaantuneen Roman Turekin tuuraajaksi Miikka Kiprusoffin San Josesta. Silloin ei kukaan voinut aavistaa, että Kiprusoff vie joukkueen seuraavana keväänä Stanley Cupin finaaliin asti ja nousee vuosien kuluttua seuran kaikkien aikojen parhaaksi maalivahdiksi.
– Turek sai sitten huilata vähän pidempään.
Finaalipeleihin päättyneestä keväästä tuli Lydmanille henkien taistelu. Hän oli saanut aivotärähdyksen maaliskuussa ja pääsi takaisin vasta pudotuspelien alkaessa. Oireet palasivat kolmannessa pudotuspelissä tulleen puhtaan taklauksen jälkeen, ja hän joutui taas moneksi viikoksi sivuun.
Pelit olivat tasan, kun tuli kutsu fysioterapeuttien hoitohuoneeseen. Kysymys oli selkeä: pystytkö pelaamaan vitospelissä kymmenen minuuttia?
– Sanoin, että kyllä minä sen kymmenen minuuttia vedän vaikka miten päin.
– Jäi finaaleista edes joku muisto, mutta en siinä kunnossa pystynyt paljon joukkuetta auttamaan.
Calgaryssä manataan vieläkin kuudennen finaalipelin tilannetta, jossa Martin Gelinasin maalilta näyttänyt tilanne hylättiin. Se osuma olisi tehnyt Lydmanista Stanley Cupin voittajan, mutta Tampa Bay Lightning venyi seiskapeliin ja vei lopulta koko potin.
Aivotärähdyksen jälkioireista toipuminen oli niin raskas kokemus, että Lydman harkitsi jopa jääkiekon lopettamista.
– Mietin, että onko tämä kaiken sen arvoista.
Sitä hän ei onnekseen tehnyt, sillä edessä oli vielä monta hyvää vuotta.
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Kun pelaa kovaa ja paljon, kolhuja on vaikea välttää.
”Siinä olisi pärjännyt kuka vaan”
Kun Lydman sai tiedon myymisestä Buffalo Sabresiin, riemu ei varsinaisesti revennyt kattoon. Hän katsoi netistä, ettei joukkue ollut päässyt kuuteen vuoteen pudotuspeleihin.
Kaikki kääntyi hyvin päin, sillä Sabres eteni nimettömällä joukkueella kaksi kertaa konferenssifinaaleihin asti. Toisella kaudella tuli jopa koko runkosarjan voitto.
– Kun ottaa kymmenen voittoa putkeen, koutsitkin ovat keskimääräistä paremmalla tuulella.
Rooli pieneni Buffalon ajan loppua kohti, joten vapaana agenttina siirtyminen Anaheim Ducksiin tuli hyvään aikaan. Siellä hän pääsi slovakialaisen liukuihmeen Lubomir Visnosvskyn pariksi, ja homma toimi loistavasti. Lydman oli runkosarjassa 2010–11 peräti 32 maalia plussalla.
– Visnovskyn kanssa oli vähän samanlaista pelata kuin Brian Rafalskin parina HIFK:ssa. Siinä olisi pärjännyt kuka vaan.
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Uran päätepiste. Justin Ablelkader sai rumasta taklauksestaan kahdeksan ottelun pelikiellon.
Aivotärähdys päätti uran
Niin hieno kuin urasta tulikin, se päättyi ikävästi. Detroit Red Wingsin Justin Abdelkader taklasi olkapäällä Lydmania leukaan. Hän sai kahdeksan ottelun pelikiellon ja Lydman aivotärähdyksen
Kesällä Lydman vielä harjoitteli ja mietti uran jatkoa, mutta kun oli aika mennä jäälle, tuli jostain näkymätön stop-merkki.
Lukuisat aivotärähdyksetkin vaikuttivat päätökseen. Hän ei osaa sanoa itsekään tarkkaan, että miten paljon aivotärähdyksiä tai toisin sanoen aivovammoja on tullut uran aikana.
Lydman uskoo, että aivotärähdyksien saaminen on hyvin yksilöllistä.
– Tuntuu, että jos minulla vähän pää pyörähtää tavallisessa taklauksessa, olen monta viikkoa sivussa. Joiltakin on taklattu taju pois, ja he ovat parin päivän kuluttua oireettomia.
Arkielämä luontuu hyvin, vaikka migreeni vaivaakin välillä.
– Pystyn kuntoilemaan kyllä ihan kunnolla, eikä rasituksesta tule oireita. Pikemminkin päinvastoin niin, että joka paikkaa särkee, jos ei liiku.
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Suomen pelaajat pääsivät juhlimaan Kauppatorilla Torinon olympiahopeaa. Toni Lydman palasi turnauksesta jalka kahdesta kohdasta murtuneena.
”Jääkiekosta ei tule riskitöntä”
Mitä pahoja aivotärähdyksen jälkioireita kokenut ex-pelaaja ajattelee SM-liigassa velloneesta päätaklauskeskustelusta?
– Jääkiekkoa saa tuskin koskaan riskittömäksi. Jos ajatellaan ihan puhtaita perustaklauksiakin, siinä on valtavat voimat, kun ajetaan täysillä päin. Kyllä se aina kipeää tuottaa jonkun verran.
Kipu tosiaan on ollut Lydmanin elämässä läsnä. Hän oli puolustava puolustaja, jonka yksi olennainen tehtävä on blokata varsinkin alivoimalla vastustajien ampumia kiekkoja.
Polvereiden sukkia on pitänyt vaihtaa usein, ja on aika moni kiekko tullut niin sanotusti läpikin. Siihen nähden on pieni ihme, että murtumia tuli kiekosta vain kaksi – ja nekin samassa pelissä.
Tuska yltyi kovaksi Torinon olympiaturnauksessa 2006, kun Lydman sai avauspelissä Sveitsiä vastaan lämärin sekä jalkaterän sisäreunaan että varpaaseen. Hän pelasi turnauksen loppuun kipulääkkeiden voimalla, eikä siimaa tullut Buffalossakaan.
– Valmentaja ilmoitti, että vapaapäivää ei tule. Kävin peleissä, mutta en treeneissä. Runkosarjan viimeisessä pelissä sai vapaata, mutta varvas oli jo parantunut.
– NHL:ssä ollaan menossa parempaan suuntaan, mutta jotenkin silloin ei kehdannut jäädä sivuun, jos pystyi jotenkin vaan pelaamaan. Aika pahasti sai olla joku rikki, että jäi pois pelistä.
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Toni Lydman (oik.) soittaa raskasta heviä Mononen-yhtyeessä.
Pyöräilyä, lukemista ja hevirokkia
Lydmanille kävi hyvin, vaikka ihan selkeää urapolkua ei ole uran jälkeen vieläkään löytynyt.
Kommentaattorin tehtävät televisiossa jäivät kahteen otteluun. Hän toimi yhden talven HIFK:n valmennuspäällikkönä työskennelleen Ville Peltosen apuna juniorien pakkivalmentajana, mutta vakituisempi tehtävä tuntui vievän liikaa iltoja ja viikonloppuja.
Lydman on mukana sijoitusbisneksessä ja yhden yrityksen hallituksessa, mutta sekään ei vie päivittäistasolla paljon aikaa. Perheen 15- ja 19-vuotiaat tyttäret kulkevat jo paljon omillaan, joten Lydmanilla jää hyvin mahdollisuuksia harrastuksiin, kuten maastopyöräilyyn, lukemiseen ja kitaransoittoon.
Jos Lydmanin pelityyli oli raskas, sitä on hänen musiikkinsakin. Suomenkielistä heviä soittava Mononen esiintyy yleensä kerran vuodessa Atomirotan lämppärinä. Uutta biisimateriaaliakin on tulossa.
– Olemme toistaiseksi jatkuvalla kiertueella. Tahti on vaan vähän rauhallisempi.