Citroenin Kris Meeke kaasutteli voittoon sunnuntaina päättyneessä Portugalin MM-rallissa. Tämä tarkoitti sitä, että kolmen edellisen rallin voitto on mennyt kolmelle eri automerkille.
Jari-Matti Latvala ajoi Volkswagenillaan ykköseksi maaliskuussa Meksikossa. Hyundain Hayden Paddonin vuoro oli tuulettaa voittoa huhtikuussa Argentiinassa. Ja nyt Meeke toi Citroenin voittajana maaliin.
Edellisen kerran vastaavanlainen tilanne nähtiin 11 vuotta sitten kaudella 2005. Tuolloin Marcus Grönholm voitti Peugeot'lla Suomen MM-rallin, Sebastien Loeb oli Saksassa nopein Citroenilla, ja Petter Solberg revitteli ykköseksi Walesissa Subarulla. Voittajat vaihtelivat vielä seuraavissakin kisoissa, sillä Grönholm voitti Japanissa ja Loeb sitä seuranneessa osakilpailussa Espanjassa.
Kauden 2005 jälkeen Peugeot'n tehdastiimi vetäytyi MM-sarjasta, ja muutamaa vuotta myöhemmin Subarullakaan ei ollut enää tehdastallia.
MM-sarja oli pitkään vain Citroenin ja Fordin välinen vääntö, mutta sittemmin ralli on houkutellut lisää valmistajia. Volkswagen tuli menestyksekkäästi mukaan vuonna 2013 ja vuotta myöhemmin oli Hyundain vuoro. Ensi kaudella Toyota tekee paluun MM-ralleihin.
Citroen ei kilpaile tällä kaudella MM-sarjassa virallisella tehdastiimillään. Ranskalaisvalmistaja keskittyy täysillä ensi kauden uuden autonsa kehitystyöhön.