MM-sankari Lotta Lepistön ura oli päättyä traagisesti: "Henki meinasi loppua"

1:49img
Julkaistu 26.10.2016 10:13
Toimittajan kuva

Jouni Munukka

jouni.munukka@mtv.fi

@jmunukka

Maantiepyöräilijä Lotta Lepistön isä Jyrki Lepistö muistelee kauhulla vuonna 2011 sattunutta onnettomuutta.

Lotta Lepistö voitti lokakuun puolivälissä kaksi MM-pronssia Dohassa ja mitalikahvit juotiin tiistaina Helsingissä.

Komeassa tilaisuudessa oli mukana arvovaltaisia vieraita, kun opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen ja kokoomuspoliitikko Alexander Stubb kävivät onnittelemassa Suomen pyöräilyn johtotähteä.

Vähällä oli, ettei noormarkkulaisen ura päättynyt jo viisi vuotta sitten. Lepistö osallistui Porissa kilpailuun, joka päättyi joukkokolariin vähän ennen loppukiriä. Rytäkässä kävi pahasti: Lepistön molemmat keuhkot puhkesivat ja niihin kehittyi ilmarinta. Kylkiluita murtui ja kypärä hajosi.

Tyttärensä uraa alusta saakka tiivisti tukenut Jyrki Lepistö muistaa onnettomuuden jälkeiset hetket hyvin.

- Aika kauan odotimme ambulanssia ja henki meinasi loppua. Siinä olisi voinut käydä ihan mitä vaan. Kyllä se pelotti, fysioterapeuttina työskentelevä isä pohtii.

Timantti hioutuu Tokioon

Lotta Lepistö pohti kolarin jälkeen uransa jatkoa useita kuukausia. Henkiset kolhut olivat vielä pahemmat kuin fyysiset.

- Motivaatio ja kaikki tuntuivat olevan aika pohjamudissa. Piti miettiä, että haluanko oikeasti polkea tätä pyörää vai pitäisikö keskittyä joihinkin muihin asioihin. Päätin keskittyä pyöräilyyn, kova kirinainen hymyilee. 36627146Lepistö esitteli MM-mitaleitaan tiistaina Helsingissä.Lehtikuva

Lepistö on 27-vuotiaana ammattipyöräilijäksi melko nuori ja uskoo olevansa parhaimmillaan vuoden 2020 Tokion olympialaisissa.

Pääkuvan videolta voit katsoa, mitä mieltä Lepistö on Vuoden urheilija -kisan spekulaatioista.

Tuoreimmat aiheesta

Kilpapyöräily