Pitkä parisuhde on hieno saavutus, mutta pitkässä juoksussa seksielämä on vaarassa urautua. Lue, kuinka kipinän voi säilyttää.
Kun samat kaavat toistavat itseään makuuhuoneessa, kuka tahansa voi kyllästyä.
Vaikka seksielämä olisi tyystin sammunut, on syytä pitää mielessä, että ette taatusti ole ainoa pari maailmassa, jolle näin on käynyt. The Sunin haastatteleman seksilelukauppa UberKinkyn seksi- ja parisuhdeterapeutti Ruby Payne kertoo, millaisiin yleisiin virheisiin moni pari sortuu.
Lue myös: Nämä kaksi eri tapaa haluta jokaisen on hyvä tunnistaa – "Saattaa turhaan luulla, ettei ole seksuaalista halua kokeva ihminen"
Orgasmi ainoa tavoite?
Suurin osa ihmisistä nauttii orgasmeistaan, mutta Payne muistuttaa, ettei kliimaksin tulisi olla seksin ainoa tavoite.
– Orgasmi pitäisi nähdä vain seksin iloisena sivutuotteena maaliviivan sijaan. Seksi on matka, ja liika orgasmeihin keskittyminen luo valtavasti paineita molemmille osapuoleille. Ja jos joku asia on tunnelman tappaja, niin se on paine, Payne sanoo.
Orgasmin tavoittelun sijaan Payne kehottaa nauttimaan kokemuksesta kumppanin kanssa ja vain olemaan läsnä, "lopputuloksesta huolimatta".
Lue myös: Kenen vika on, jos nainen ei saa orgasmia? Seksiasiantuntija nostaa kissan pöydälle – "Monilla miehillä ei ole aavistustakaan..."
Älä tuijottele kelloa
Ajan seuraaminen on Paynen mukaan "takuuvarma tapa luoda itselleen paineita". Älä siis tuijota kelloa vaan pyri olemaan läsnä.
On toki ymmärrettävää vilkuilla viisareita, jos aikaa seksille on muutama minuutti ennen kuin lapset tulevat koulusta, mutta tunnelmaa se ei paranna.
Lue myös: Vältä "katastrofaalinen seksimoka" – näistä merkeistä tiedät, ettet loista sängyssä
Vaihda asentoa
Useimmat pitkässä parisuhteessa elävät ovat syyllisiä samojen asentojen toistamiseen, mutta ne on usein havaittu toimiviksi. Jos orgasmin saa juuri tietyssä asennossa, miksi sitä pitäisi vaihtaa?
Payne muistuttaa, että seksiasentoja on kuitenkin valtavasti, joten rutiineja on syytä rikkoa.
Se, että haluaa kokeilla jotain uutta, ei tarkoita, ettetkö olisi tyytyväinen nykyiseen, joten älä pelkää kysyä kumppaniltasi halukkuutta uuden seksiasennon kokeiluun.
LELO-seksilelukaupan seksi- ja parisuhdeterapeutti Kate Moyle on samaa mieltä, mutta yksi varoituksen sana hänellä on.
– Älä yllätä sillä toista, puhu siitä etukäteen. Mutta se on mahtava tapa sekoittaa rutiineja, hän kannustaa.
Lue myös: Enemmän nautintoa irti perinteisistä seksiasennoista: Testaa tutkitusti toimiva tekniikka sekä villi kirjainkikka!
Nämä seksiasennot ovat hyvä idea vain teoriassa. Oletko samaa mieltä? Juttu jatkuu videon alla.
0:31
Liikaa viiniä
Pari lasillista viiniä voi luoda tunnelmaa, mutta liika on aina liikaa.
The Sex Consultantin seksologi ja seksi- ja parisuhdevalmentaja Ness Cooper kehottaa rajoittamaan nautittavan alkoholin määrää, jos tiedossa on eroottista iloittelua. Näin saat kaiken irti nautinnollisista tuntemuksista, mutta pystyt myös olemaan paremmin läsnä.
Lue myös: Yhdyntäorgasmi vai "laiskaa seksiä" – mitä tekisi mieli? Tässä sopivat seksiasennot eri tilanteisiin
Älä loukkaannu kieltäytymisestä
Seksihalut voivat ottaa kiireen keskellä osumaa, eikä tämän vuoksi kannata loukkaantua, jos kumppani ei ole sillä tuulella kanssasi samaan aikaan. Payne antaa esimerkin:
– Jos hän sanoisi, ettei ole nälkäinen, mutta sinä olisit, et suuttuisi. Varmaan kysyisit: "Milloin haluaisit syödä?"
Payne muistuttaakin, ettei kumppanin kieltäytymistä tule ottaa henkilökohtaisesti eikä tätä pidä syyllistää harrastamaan seksiä vain siksi, että itseä sattuu huvittamaan.
Lue myös: Älä mieti tätä nautinnon hetkellä – pilaa orgasmin: "Jotta naiset voisivat todella nauttia mahtavasta seksistä..."
Tarkistele tunnelmaa myös seksin aikana
Kommunikaatio on tunnetusti avainasemassa missä tahansa onnistuneessa parisuhteessa, eikä sitä kannata unohtaa seksinkään aikana. Esimerkiksi Arkansas'n yliopiston tutkijoiden havaintojen mukaan oli kyse sitten sanallisesta tai sanattomasta viestinnästä, kommunikaatio kumppanin kanssa oli yhteydessä suurempaan tyytyväisyyteen seksiin liittyvästä kommunikoinnista. Seksuaalinen kommunikointi puolestaan ennusti seksuaalista tyydyttyneisyyttä
Lue lisää: Yksinkertainen tapa tekee seksielämästä parempaa – toimii myös petipuuhien aikana
Paynen mukaan jotkut kuitenkin vain aloittavat seksin, eivätkä sen aikana tai sen jälkeen lainkaan varmistele kumppanin tunnelmia.
Erityisesti jotain uutta kokeiltaessa on välillä hyvä varmistaa, että kumppani on edelleen kokeilusta samaa mieltä.
– En tarkoita, että pitää viiden sekunnin välein kysyä, onko hän ok, mutta voi kysyä, pitääkö hän siitä, mitä teette.
Cooper on samaa mieltä. Hänen mukaansa kannattaa myös ehdottomasti kertoa, jos jokin ei tunnukaan hyvältä, vaikka sitten kesken intohimoisen seksin.
Kommunikaatio tuli kolmanneksi myös Kaalimadon kyselytutkimuksessa, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä siitä, millaiset asiat tekevät seksielämästä laadukkaampaa. Kyselyssä tärkeimmiksi asioiksi nousivat omien ja kumppanin tarpeiden huomioiminen, jota kannatti 59 prosenttia vastaajista, tuttu ja turvallinen kumppani (55 prosenttia). Toimivaa kommunikointia liputti 41 prosenttia vastanneista.
Lue myös: Voiko sängyssä olla liian äänekäs?
Älä ota liian vakavasti
Vaikka seksi on intohimoista, ei kannata ottaa sitä liian vakavasti.
– Moni asettaa seksielämälle paineita olla sellaista kuin, mitä he näkevät televisiossa tai elokuvissa, Payne ihmettelee.
Todellisuudessa sängyssäkin saattaa päästä pieru, jonkun jalka voi krampata ja kumppani voi vaikka tippua sängyssä. Hyväntahtoisella huumorilla pääsee pitkälle.
Lue myös: Käyttehän nämä intiimit keskustelut? Seksiasiantuntijalta varoituksen sana: "Jos et voi keskustella seksistä kumppanisi kanssa..."
"Seksi on aika vitsikästä puuhaa", sanoo professori Timo Airaksinen. Juttu jatkuu videon alla.
1:29
Seksiä muualla kuin makuuhuoneessa
Paynen mukaan on liiankin helppoa erottaa seksi muusta suhteesta. Vahvemman parisuhteen ja seksielämän kannalta kannattaa kuitenkin antaa läheisyyden lipua muuallekin kuin sänkyyn.
Flirttaile kumppanillesi tai suutele kuumasti ruoanlaiton lomassa.
– Tavoitteesi ei ole kiihottaa, tavoitteesi on pitää halut elossa.
Lue myös: Tämä villi seksikokemus kiinnostaa monia, mutta "vaatii rohkeutta" – oletko jo kokeillut?
Älä harrasta seksiä, jos olet nälkäinen tai aivan täynnä
Mielialamme vaihtelevat, jos olemme nälkäisiä tai vastaavasti aivan liian täynnä ruokaa. Tällä on vaikutuksensa myös silloin, jos yrittää harrastaa seksiä, kun ei ihan kykene siihen.
– Kun meillä ei ole energiaa, emme voi suorittaa täysillä seksin aikana. Seksi on fyysinen aktiviteetti, ja tarvitsemme ruokaa, joka auttaa meitä suoriutumaan siitä, Cooper muistuttaa.
Liika ruoka voi kuitenkin tehdä olon epämukavaksi, joten kevyttä ateriaa voi suositella ennen kuumia puuhia.
Artikkeli on uusinta marraskuulta 2021.
Lue myös: Tutkimus vahvistaa: Ruokavalio voi auttaa erektio-ongelmiin – mies, syö näin
Lue myös: Onko seksi tylsää rutiinia? Asiantuntija vinkkaa, miten himot heräävät uudella tavalla: "Voi olla paras idea, jonka olette ikinä saaneet"
Lue myös: Aikuisviihdetähden suosikkiseksiasento voi yllättää: "Paras tapa hoitaa homma"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähde: The Sun