Osa lukioista perii lakkiaisjuhlista maksua. Aamulehden mukaan Tampereella useamman lukion oppilaat joutuvat maksamaan kymmenestä kahteenkymmeneen euroon lakkiaistilaisuudestaan.
Lukiot selittävät toimintaansa sillä, että niiden omat tilat ovat pienet. Niinpä ne ovat päätyneet järjestämään juhlat koulun ulkopuolella ja opiskelijoiden maksuilla katetaan osa tilavuokrasta.
Toiminta ei kuitenkaan ole lain mukaista.
– Lukiolain mukaan lähtökohta on, että opetus on maksutonta. Yhteiset juhlat ovat osa opetusta ja näin ollen niistä ei tulisi periä maksua. Ei oppilailta, eikä vanhemmilta, kertoo asianajaja Maj Sundberg opetushallituksesta MTV Uutiset livessä.
Maksuista voi tehdä kantelun
Viime kädessä aluehallintovirasto valvoo, ettei juhlista peritä maksua.
– Sinne voi tehdä kantelun, jos epäilee, että koulu ei ole toiminut lain mukaisesti, ohjeistaa Sundberg.
– Toki on hyvä etsiä ensin ratkaisua koulun kanssa, hän huomauttaa.
Sundbergin mukaan opetushallitus ei ole valvova viranomainen, eikä se voi puuttua yksittäisten koulujen toimintaan.