Morsian tarttui mikkiin kävellessään alttarille – tätä et voi katsoa liikuttumatta

Norjassa morsian tarttui mikkiin häämarssin alkumetreillä. Kuvituskuva.
Norjassa pidetyissä häissä morsian tarttui mikkiin häämarssin alkumetreillä – ja alkoi laulaa. Kuvituskuva.Shutterstock
Julkaistu 11.08.2015 10:27

Katri Koskinen

katri.koskinen@mtv.fi

Norjassa pidetyt häät saivat näyttävän käänteen, kun morsian tarttuikin yllättäen mikkiin häämarssin alkumetreillä.

Nenäliinat esiin. Norjassa, Ålesundin kaupungissa, Maria Holand ja Ronny Eidsvik sanoivat lauantaina 8. elokuuta toisilleen tahdon – mutta morsiamen sisääntulo ei ollutkaan aivan perinteinen.

Kun häämarssi alkoi soida, morsian tarttuikin monien yllätykseksi mikkiin – ja alkoi laulaa. Monet tunnistivat kyseisen kappaleen heti ensimetreiltä: kappale oli legendaarinen You Raise Me Up, joka lukeutuu yhdeksi suosituimmaksi rakkauslauluksi kautta aikojen.

Maria & Ronny menivät naimisiin – yllätys!

Sulhaselle morsiamen esitys tuli yllätyksenä – eikä hän voinut välttyä liikutukselta. Myös yleisö morsiusneitoja myöten kyynelehti.

Aivan ensimmäistä kertaa Maria Holand ei kuitenkaan esiintynyt – morsiamen kerrotaan osallistuneen taannoin Norjan omaan Idol-laulukilpailuun.

Lähde: Aftonbladet

Ensitreffit alttarilla toinen kausi starttaa AVAlla syyskuussa 2015.

Tuoreimmat aiheesta

Häät