Moskovan pormestari: Öljynjalostamo liekeissä dronehyökkäyksen jäljiltä

Venäjän puolustusministeriö kertoo ilmatorjuntansa tuhonneen 158 Ukrainasta laukaistua dronea.

Venäjän viranomaiset kertoivat torjuneensa lukuisia lennokkihyökkäyksiä Venäjälle. Lennokeilla hyökättiin useisiin kohteisiin Venäjän ja Ukrainan raja-alueella, mutta niitä oli viranomaisten mukaan suunnattu myös Moskovaan. Venäjän puolustusministeriön mukaan ilmatorjunta pudotti 158 lennokkia.

Valtaosa lennokeista, yli 120, pudotettiin puolustusministeriön mukaan Kurskin, Brjanskin, Voronezhin ja Belgorodin alueilla lähellä Ukrainan rajaa.

Muun muassa Brjanskin alueen kuvernöörin Aleksandr Bogomazin mukaan ilmatorjunta pudotti 26 taistelulennokkia. Lennokkien tuhoaminen ei Bogomazin mukaan vaatinut uhreja tai aiheuttanut vahinkoja.

Moskovan pormestari Sergei Sobjanin puolestaan kertoi ilmatorjunnan pudottaneen yhdeksän pääkaupunkia kohti matkalla ollutta taistelulennokkia. 

Uutistoimisto Reuters kertoo, että Sobjanin mukaan Gazprom Neftin omistama öljynjalostamo on syttynyt liekkeihin dronehyökkäyksen jälkeen ja paloa sammutetaan parhaillaan. Uutistoimisto Tass kertoo, että öljynjalostamon palo on luokiteltu monimutkaiseksi korkean tason tehtäväksi. Gazprom Neft ei ole suostunut kommentoimaan tilannetta.

Hyökkäys tapahtui vain viikon sen jälkeen kun Sobjanin kertoi "erittäin suuresta" lennokkihyökkäyksestä Moskovaan. Tuolloin tuhottiin viranomaisten mukaan toistakymmentä lennokkia..

Ukraina ei ole kommentoinut hyökkäyksiä.

Venäjä hyökkäsi vain muutamia päiviä sitten Ukrainan energiainfrastruktuuria vastaan yli 200 taistelulennokilla ja ohjuksella.

Juttua päivitetty kauttaaltaan kello 9.18.

Lue myös:

    Uusimmat