Venäjän mukaan sen ilmatorjunta on pudottanut yön aikana yhteensä 45 lennokkia osana laajempaa Venäjälle tehtyä iskua.
Moskovan pormestarin Sergei Sobjanin mukaan Venäjän ilmatorjunta on pudottanut kymmenen ukrainalaista taistelulennokkia, jotka oli suunnattu kohti Moskovaa. Sobjan kertoi asiasta Telegram-viestipalvelussa varhain keskiviikkona.
– Kyseessä oli yksi laajimmista yrityksistä hyökätä Moskovaan, Sobjanin väitti.
Sobjanin mukaan osa lennokeista tuhoutui Podolskin kaupungin yllä. Moskovan alueella sijaitseva kaupunki on noin 38 kilometriä Kremlistä etelään.
Pormestarin mukaan lennokkihyökkäys ei vaatinut uhreja tai aiheuttanut vahinkoja.
Ukraina on toistuvasti tehnyt lennokkihyökkäyksiä Venäjän kaasun ja öljyn tuotantolaitoksiin, usein satojen kilometrien päähän maiden rajasta. Ukrainan hyökkäyksestä sunnuntaina tuleen syttynyt öljyvarasto Proletarskin kaupungissa Rostovin alueella roihusi yhä tiistaina, vaikka sitä sammuttamassa oli viitisensataa palomiestä.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi aiemmin tässä kuussa, että Venäjän kaasun- ja öljyntuotannon vahingoittaminen auttaa saamaan sodan oikeudenmukaiseen päätökseen.
Lue myös: Ukrainan Ternopilissa suuri tulipalo
Reuters: Hyökkäys osa laajempaa lennokki-iskua
Keskiviikkona Moskovaan tehty hyökkäys oli osa laajempaa Ukrainasta Venäjälle tehtyä lennokki-iskua, kertoo Reuters. Venäjän puolustusministeriön mukaan sen ilmapuolustusyksiköt tuhosivat 23 lennokkia myös Brjanskin raja-alueen yllä.
Kuusi lennokkia tuhoutui Belgorodin alueella, kolme Kalugan alueen yllä ja kaksi taistelun kohteena olevan Kurskin alueen yllä, ministeriö kertoi.
Venäjän lounaisosassa sijaitsevan Brjanskin alueelle tehdyn hyökkäyksen jälkimainingeissa ei raportoitu uhreja tai vahinkoja, alueen kuvernööri Aleksandr Bogomaz kirjoitti Telegramissa.
Venäjän valtiollinen uutistoimisto RIA kertoi myös, että kaksi lennokkia tuhoutui Tulan alueen yllä, joka rajoittuu pohjoisessa Moskovan alueeseen.
Reuters ei pystynyt tarkistamaan raportteja riippumattomasti. Ukrainasta ei ole saatu välitöntä kommenttia.
Ukrainan armeija kertoi iskeneensä Rostovin alueella S-300-ilmatorjuntaohjusjärjestelmään
Ukrainan armeija kertoi iskeneensä Rostovin alueella sijaitsevaan S-300-ilmatorjuntaohjusjärjestelmään.
Lue myös: Satelliittikuvat todistavat: Venäjän sotilaskenttä vaurioitunut suurpalossa
Kiovan pääesikunta kertoi, että hyökkäys tapahtui Novoshakhtinskin taajaman lähellä ja että S-300-ohjuksia on käytetty siviili-infrastruktuuriin kohdistuviin hyökkäyksiin Ukrainassa.
Rostovin kuvernööri Vasili Golubev kertoi ilmapuolustusjoukkojen tuhonneen Ukrainan laukaiseman ohjuksen hänen alueensa yllä, mutta Venäjän puolustusministeriö ei maininnut tapausta tuhoutuneita ilma-aseita koskevassa päivittäisessä lausunnossaan.
Venäjä harvoin paljastaa iskujen koko laajutta
Keskiviikon hyökkäys vaikuttaa Reutersin mukaan kuitenkin suuremmalta kuin toukokuun 2023 hyökkäys, jolloin ainakin kahdeksan lennokkia tuhoutui pääkaupungin yllä hyökkäyksessä, jonka presidentti Vladimir Putin sanoi olevan Kiovan yritys pelotella ja provosoida Venäjää.
Venäjän viranomaiset paljastavat harvoin iskujen koko laajuuden ja ilmoittavat vain sen ilmapuolustusyksiköiden tuhoamista lennokeista. Sekä Ukraina että Venäjä paljastavat myös vain harvoin iskujensa aiheuttamien vahinkojen koko laajuuden, ellei asuinalueita tai siviili-infrastruktuuria vahingoiteta tai siviilejä kuole, kertoo Reuters.
Lue myös: Media: Ukraina teki sodan suurimman hyökkäyksensä Venäjän lentotukikohtiin
Helsingin yliopiston alaisen Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro arvioi MTV Uutisille tämän tukevan Venäjän osalta sodan oikeuttavaa keskustelua.
– Arvioisin, että tässä vahvistetaan minkälainen uhka Ukraina on tunkeutuessaan ensin Kurskissa Venäjän rajojen ylitse ja nyt uhkaa myös Moskovaa.
Medvedev: Ei neuvotteluja ennen kuin vihollinen on lyöty
Venäjän ex-presidentti ja nykyinen turvallisuusneuvoston varajohtaja Dmitri Mevedev kommentoi Ukrainan iskuja tuoreeltaan Telegramissa. Medvedvin mukaan Ukrainan tunkeutuminen Venäjän Kurskin alueelle tarkoittaa, että Moskovan ja Kiovan välillä ei käydä neuvotteluja ennen kuin Ukraina on täysin lyöty.
– Nimeämättömien välikäsien tyhjä höpötys ihmeellisestä rauhasta on ohi. Kaikki ymmärtävät nyt kaiken, vaikka eivät sano sitä ääneen, Medvedev kirjoitti Telegram-viestisovelluksessa.
– Neuvotteluja ei enää käydä ennen kuin vihollinen on täysin lyöty!, Medvedv kirjoitti.
Juttua päivitetty Medvedevin kommenteilla kello 9.36.