Jo 11 ihmistä on kuollut viikon sisällä jonottaessaan maailman korkeimman vuoren Mount Everestin huipulle. Uhriluku on kasvanut miltei joka päivä ja se ylittää jo vuorella viime vuonna kuolleiden määrän.
Reitit Everestin huipulle ovat olleet erittäin ruuhkaisia, minkä vuoksi kiipeilijät ovat saattaneet joutua odottamaan kohtalokkaan pitkään päästäkseen etenemään.
Erityisen paljon kuolemia on tapahtunut vuoren niin kutsutulla "kuoleman vyöhykkeellä", jossa ilman happipitoisuus on matala. Huipulle on vain yksi reitti, jonka varrella kiipeilijät joutuvat odottamaan jopa tunteja päästäkseen etenemään.
Maanantaina vuorelle kuollut yhdestoista uhri on amerikkalaismedian mukaan yhdysvaltalainen kiipeilijä Christopher Kulish.
Yritti kiivetä jokaisen mantereen korkeimmalle huipulle
Kulishin omaiset ovat kertoneet 62-vuotiaan kiipeilijän yrittäneen päästä niin kutsuttuun seitsemän huipun kerhoon, johon kuuluvat kaikki kiipeilijät, jotka ovat kiivenneet jokaisen mantereen korkeimmalle huipulle.
Kulish ehti omaisten mukaan saavuttaa Everestin huipun, mutta kuoli matkalla alaspäin.
– Hän kuoli tehdessään sitä, mitä rakasti, miehen veli Mark Kulish toteaa.
Aikaisemmin viime viikolla vuorella on kuollut ainakin yksi brittiläinen, yksi irlantilainen, yksi itävaltalainen, neljä intialaista ja yksi yhdysvaltalainen kiipeilijä. Myös toisen irlantilaisen epäillään kuolleen hänen liukastuessaan ja tipahtaessaan vuorenrinteeltä alas.
Lue myös: Kuolettava unelma – ruuhkaisella Mount Everestillä tapahtunut jo seitsemän kuolemaa viikossa
Enemmän kuolemia kuin koko viime vuonna
Everestiltä on kuultu viimeisen viikon aikana enemmän kuolinuutisia kuin koko viime kiipeilykauden aikana.
Viime vuonna Everestin huipulla kävi ennätykselliset 807 henkilöä, heistä viisi kuoli yrittäessään saavuttaa unelmaansa huipun valloittamisesta.
Tänä vuonna ennätyksen uskotaan rikkoutuvan. Kiipeilysesonki vuorella on sääolosuhteiden vuoksi rajallinen ja se kestää keväisin vain noin kuukauden ajan, joten ruuhkia on odotettavissa myös tulevina viikkoina.