Yli 60 prosenttia suomalaisista vastustaa hallituksen suunnitelmia rajoittaa poliittisia lakkoja ja heikentää irtisanomissuojaa, ilmenee Maaseudun Tulevaisuuden teettämästä kyselystä.
Saman kyselyn mukaan 55 prosenttia vastanneista hyväksyi poliittiset työtaistelut, joilla ammattiliitot vastustavat hallituksen aikeita.
Pääministeripuolue kokoomuksen kannattajat olivat vankimmin hallituksen linjalla. Heistä 74 prosenttia ei hyväksy poliittisia lakkoja, ja suunnilleen yhtä moni tukee esityksiä lakkorajoituksista ja irtisanomissuojan heikennyksistä.
Perussuomalaisten äänestäjien keskuudessa tuki hallituksen linjalle ei ollut yhtä vankkaa. Hallituksen linjalla oli hieman yli puolet, mutta 37–38 prosenttia hyväksyi lakot ja vastusti hallituksen suunnitelmia.
Oppositiossa näkemyksistä ei jäänyt epäselvyyttä. SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat antoivat selvän tukensa lakoille.
Naiset ovat lakkomyönteisempiä kuin miehet, sillä naisista 61 prosenttia vastasi hyväksyvänsä poliittiset työtaistelutoimet. Miehistä 49 prosenttia oli samalla linjalla. Lisäksi naisista 69 prosenttia vastusti suunniteltuja tiukennuksia lakko-oikeuteen ja irtisanomissuojaan
Kyselyn teki Kantar Agri, joka haastatteli 1 047 henkilöä 15.–20. joulukuuta. Tulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.