Keskustaoikeistolaista Kansanpuoluetta PP:ia edustaneen pääministeri Mariano Rajoyn eroa kannatti 180 kansanedustajaa. Rajoyn jatko sai eilisessä äänestyksessä tukea 169 parlamentaarikolta, yksi kansanedustajista jätti äänestämättä.
Kyseessä on ensimmäinen kerta diktaattori Francisco Francon jälkeisessä Espanjassa, kun pääministeri kaatuu epäluottamuslauseeseen.
Espanjalaisen politiikan konkari Rajoy oli pääministerinä 2011-2018, ja hän ehti selvitä monista vaikeuksista. Rajoyta on luonnehdittu epädynaamiseksi persoonaksi, joka mielellään odottaa toisten tekevän poliittisia liikkeitä, ennen kuin toimii itse.
Yksi haasteista oli vuosikymmenen vaihteessa maata koetellut talouskriisi, jonka seurauksena hallitus teki suuria budjettileikkauksia. Päätökset nostivat kansalaisissa paljon vastustusta. Satojentuhansien ihmisten mielenosoitukset olivat yleinen näky kaduilla.
Leikkaukset ja Katalonian kysymys
Kansalaisten liikehdinnästä ja protesteista syntyi sittemmin parlamenttiinkin noussut vasemmistolainen Podemos-liike, joka liberaalin Ciudadanos-puolueen (Kansalaiset) kanssa on hajottanut Francon ajan jälkeisen Kansanpuolueen ja sosialistisen valta-asetelman.
Viime syksynä Rajoy pyrki estämään katalonialaisten järjestämän kansanäänestyksen alueen itsenäisyydestä. Muiden EU-maiden tukema Rajoyn hallitus piti äänestystä laittomana ja hajotti alueparlamentin. Itsenäisyyshankkeen jäseniä on joko maanpaossa tai vankilassa. Heitä vastaan on nostettu raskaita syytteitä.
Rajoy asetti Katalonian suoraan Madridin ohjaukseen perustuslain pykälän 155 nojalla. Katalonian kysymys on yhä pattitilanteessa, ja sen purkaminen on pääministeriksi nousseen sosialistin Pedro Sánchezin yksi keskeisistä haasteista. sosialistipuolue PSOE sijoittuu keskustavasemmistoon.
Rajoy oli kategorisesti kieltäytynyt aloittamasta keskusteluja koskien Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiä. Sánchez on luvannut itsenäisyyttä havitteleville katalaaneille vuoropuhelua.
Lukuisat skandaalit söivät puoluetta
Rajoyn poliittista elintilaa kuitenkin söivät puoluetta jatkuvasti leimanneet poliittiset ja korruptioskandaalit eri puolilla maata. Puolueen etu ja vallankahvassa oleminen hintaan mihin hyvänsä oli mennyt alueiden tai maan etujen edelle.
Esimerkiksi tänä keväänä espanjalaiset saivat seurata kuinka Madridin itsehallintoalueen johtaja, Kansanpuolueen Cristina Cifuentes, selitteli parhain päin sitä, että oli saanut maisterinpaperinsa oikeustieteessä epärehellisin keinoin. Cifuentes ei kuitenkaan tuhoutunut pelkästään tähän, vaan videoon, jossa hänet nähtiin jääneen kiinni näpistyksestä kaupassa. Hänellä ei ollut aikomustakaan lähteä vapaaehtoisesti.
Monissa liemissä marinoidun Rajoyn kohtaloksi koitui Espanjan historian laajin korruptioskandaali, niin sanottu Caso Gürtel eli Gürtelin tapaus.
Siinä tuomittiin liikemiehiä ja useita PP:n poliitikkoja vankilatuomioihin, joista pisin on lähes 52 vuotta. Vuosikymmenen tutkimuksen kohteena olleessa tapauksessa joukko yritysjohtajia oli maksanut poliitikoille lahjuksia julkisten toimeksiantojen saamiseksi.
Ei halunnut erota
Rajoy olisi voinut myös erota itse, jolloin hänen tilalleen olisi noussut PP:n Soraya Sáenz de Santamaría, jonka vastuulla oli Katalonian hallitseminen. Rajoy kuitenkin ilmoitti, ettei aio erota, joten epäluottamuslauseäänestys nosti valtaan Sánchezin.
Sánchez lupasi noudattaa Rajoyn laatimaa budjettiesitystä varmistaakseen jotta sai baskien tuen epäluottamuslauseelle. PSOE:lla on vuosien mittaan ollut omat korruptionskandaalinsa, joten Sánchez ei haukkunut PP:ta puolueena, vaan kohdisti arvostelunsa Rajoyhin, jota ei ole koskaan syytetty korruptiosta.
Espanjan edustajainhuone käsitteli epäluottamuslausetta istunnossaan eilen.
Ratkaiseva puhelinsoitto
Rajoy oli paikalla eilen aamupäivällä, mutta poistui istunnosta lounasaikaan. Syrjäytettävä pääministeri istuikin parhaillaan lounaalla, kun baskien kansallispuolueen PNV:n kansanedustaja Iñigo Urkullu soitti, ja kertoi baskien siirtyvän Sánchezin taakse. Rajoyn hallitus oli ollut riippuvainen PNV:n tuesta budjetin hyväksymisessä.
Puhelun jälkeen Rajoy ei enää palannut istuntoon, vaan vietti seuraavat kahdeksan tuntia samassa ravintolassa, jonka ulkopuolella toimittajat päivystivät.
Lounaansa Rajoy jo nauttii entisenä pääministerinä, mutta täysiverisenä poliitikkona taatusti jo miettii, kuinka nostaa PP takaisin valtaan.