Maansiirtokoneen kuljettaja Pekka Hakkarainen astuu lumiauran puikkoihin silloin, kun kinokset kasvavat Helsingin keskustassa. Hän kokee olevansa hyvällä asialla, vaikka palautteeksi tulee tienvarsilta myös keskisormen heiluttelua. Tänään myös MTV:n toimittaja pääsi mukaan auraamaan torstaisen lumimyräkän jälkiä.
Staran henkilökunta ajaa pitkää päivää tarvittaessa. Pekka Hakkarainen päivystää kotonaan ja odottelee puhelinsoittoa, jota lumipyry enteilee.
Töihin lähdetään vuorokaudenajasta riippumatta ja koko kalusto on yleensä liikenteessä auraamassa Helsingin katuja. Lisäksi on vielä ihmisiä lapion kanssa putsaamassa lumet sieltä, minne isot aurat eivät yletä.
Maansiirtokoneen kuljettaja Pekka Hakkarainen auraa lunta Helsingin keskustassa.
– Ensi ajetaan julkisen ja raskaan liikenteen väylät. Sitten siirrytään pienemmille kaduille, Hakkarainen opastaa. Reitit on ennakolta suunniteltu.
Aurauskalusto ajaa jonossa, väliin kiilaavat kaaharit aiheuttavat vaaratilanteita.
Pääväylät ensin puhtaiksi
Nyt aurataan eilisen lumimyräkän jälkiä. Siellä täällä ihmiset ylittävät jo likaisiksi muuttuneita lumivalleja, joita on kadunkulmissa ja katujen varsilla. Ne korjataan pois myöhemmin.
Tärkeintä on saada pääväylät vapaaksi lumesta, jonka jälkeen niille levitetään hiekka tai suola. Hakkarainen ajaa Hietaniemen hautausmaan lähellä. Edessä höylä ajaa ensin pakkautuneen lumen pois ja asfaltin näkyviin.
Hakkarisen kone työntää pakkautuneet lumenpalaset reunoille. Tienvarteen pysäköidyt autot jäävät lumivallin taakse.
– Sitä ei oikein voi välttää. Olisi tosin tärkeää, että ihmiset pysäköisivät autonsa sallituille ja merkityille paikoille.
Autoilijoiden maltti joskus koetuksella
Auramiehen työtä hidastavat väärin pysäköityjen autojen lisäksi kaupunkikaaharit, jotka haluavat ohittaa aurausajoneuvot hinnalla millä hyvänsä.
Monenkaan suhailijan maltti ei näytä kestävän hetkellistä noin 10 kilometrin tuntivauhtia. Kapealla tiellä punainen auto näkyy takapeilissä.
Kärsimättömästi se hivuttautuu kohti lumivallien jo valmiiksi kaventaman tien vasenta reunaa ja tunkeutuu lopulta vallin ja auran väliin.
Lumivallit korjataan pois myöhemmin.
Onnettomuuksiakin sattuu.
– Jos tie nyt vielä tästä kapenisi, tulisi kolari, Hakkarainen tuumii jo toisen auton kiilatessa auran eteen.
Sen jälkeen pakettiauto hurauttaa ohi ylämäessä ja jännittyneenä Hakkarainen seuraa, tuleeko kukaan vastaan. Ei onneksi tällä kertaa.
– Kukakohan sen sitten maksaisi, kuljettaja ihmettelee.
Hakkarainen itse on hyvässä turvassa ison autonsa hytissä ja aura toimii massiivisena lisäpuskurina edessä.
Autoilijat unohtavat joskus myös siirtää ajoneuvonsa pois alta silloin, kun tehdään pysäköintimerkin ohessa olevan aikataulun mukaista kunnossapitoa. Silloin pyritään eroon viimeisistäkin lumivalleista.
– Jos ei ole siirtänyt autoaan, se hinataan toiseen paikkaan, kertoo Hakkarainen.
Tämän lystin maksaa auton omistaja.
Auran koppi on toinen koti
Lumivallit pyritään siivoamaan pois kaupunkilaisten jaloista kolmen vuorokauden sisällä. Jos lunta tulee sakeasti ja sade jatkuu pitkään, voi aikataulu olla haastava ja auran pienestä kopista tuleee toinen koti.
Hakkarainen esittelee tyytyväisenä ohjaamon työhyvinvointia lisääviä ominaisuuksia.
Ensinnäkin kolmen letkoissa ajavien koneiden – edessä ajava höylän, keskellä ajavan auran ja takana tulevan suola- ja hiekoituskoneen – kuljettajat ovat yhteydessä toisiinsa radiopuhelimella. Letkassa edetään järjestelmällisesti yhtä matkaa.
Musiikkia voi kuunneella, vaikka jokaisella kuljettajalla onkin korvillaan mittojen mukaan tehdyt korvatulpat. Ne leikkaavat pahimman melun pois, mutta musiikki kuuluu kuitenkin riittävästi, eikä kolinaa aina kuulu.
Ohjaamossa tarkenee talvisäässä.
Poikkeuksellisen meluisaa on silloin, kun aura koskee asfalttipintaa. Ilmassa leijuu hienoista käryä ja edessä liikkuvan höylän alta sinkoilee kipinöitä.
Palautteeksi keskisormea ja peukkua
Kopissa ei myöskään talvinen sää paljon haittaa. Hakkarainen auraa T-paita päällä.
Kuljettaja vasemman aurinkolipan yllä on laite, joka kirjaa Hakkaraisen ajot ja ajat. Se pitää huolen siitä, että yksi ihminen ei auraa liian pitkää vuoroa.
Hakkarainen on selvästi ylpeä työstään, sillä palautteeksi tulee keskisormen lisäksi myös peukkuja.
– Kaupunkilaisten eteenhän me tätä tehdään, hän toteaa.