MTV haastatteli israelilaisen äidin, jonka pojan Hamas kidnappasi: "Mitä he tekevät heillä?"

2:31img
MTV Uutiset haastatteli israelilaista naista, jonka 19-vuotiaan pojan Hamasin joukot kidnappasivat.
Julkaistu 13.10.2023 21:05
Toimittajan kuva

Sanna Ketola

sanna.ketola@mtv.fi

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu Israelin ja Gazan kriisitilanteen vuoksi. Kansainvälinen yhteisö on huolissaan sodan jalkoihin jäävistä siviileistä ja äärijärjestö Hamasin kidnappaamista panttivangeista.

MTV Uutisten tavoittama israelilainen äiti ei ole syönyt eikä nukkunut kohta viikkoon, sillä terroristijärjestö Hamas kidnappasi hänen 19-vuotiaan Ron-poikansa.

Jäljelle on jäänyt epätietoisuus ja valtava tuho. Äiti kertoo MTV Uutisille asuvansa lähellä Kibbutsia, missä Hamas on jättänyt jälkeensä paljon kuolonuhreja.

He teurastivat lapset, pikkulapset, vauvat ja kidnappasivat vanhat naiset.

Lue myös: Pekka Toveri: Tätä olisi kaupunkisota Gazassa: "Nyt mennään loppuun asti – hinnalla millä hyvänsä"

Hamas kidnappasi 2- ja 4-vuotiaita, mitä he tekevät heillä?

Äitiä huolestuttaa etenkin pojan astma, sillä pojalla ei ole inhalaattoria.

Yritämme pyytää Punaiselta Ristiltä apua, jos he saisivat hänelle inhalaattorin perille. Jos hän on siis elossa, kukaan ei tiedä.

Gazan puolella kaivetaan kiireellä hautoja Israelin pommituksien uhreille. YK on arvioinut siviilien tilanteen Gazassa katastrofaaliseksi.

Israel sanoo jatkavansa avuntoimitusten estämistä siihen asti, kunnes Hamas vapauttaa yli 150 panttivankia.

Sekä Israelissa että Gazassa on kuollut reilusti yli tuhat ihmistä.

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu tänään keskustelemaan kriisitilanteesta suljettujen ovien takana.

Lue myös: Kumpi on uhri, kumpi syyllinen? Lue kooste, mistä Israelin ja Hamasin konfliktissa on kyse

Tuoreimmat aiheesta

Israel