Omaiset odottavat panttivangeiksi otettuja läheisiään vielä vuosi Hamasin hyökkäyksen jälkeen.
Vaikea hengittää, kosteus, pimeys ja pelko. Hyväksikäyttö, väkivalta ja kidutus. Näin Aviva Siegel muistaa vankeutensa sen jälkeen, kun Hamas oli siepannut hänet ja hänen miehensä kotoaan 7. lokakuuta.
Terroristiryhmä vapautti Siegelin lyhyen tulitauon aikana viime vuonna, mutta hänen miehensä jäi vankeuteen.
Hänen omakohtainen kokemuksensa elämästä Hamasin panttivankina on tehnyt odottamisesta entistäkin tuskallisempaa.
– Tiedän tarkalleen, millaista se on, 63-vuotias Siegel sanoo uutistoimisto Reutersin haastattelussa.
"He veivät meiltä jopa hapen"
Aviva ja aviomies Keith siepattiin aseella uhaten kotoaan, kun heidän kibbutsinsa Kfar Aza tuhottiin Hamasin hyökkäyksen aikana.
Hamasin hyökkäyksessä vuosi sitten kuoli yli 1 200 israelilaista.
Hyökkäyksen vuosipäivän kunniaksi Aviva kertoo Reutersin haastattelussa pelosta, jota hän ja muut panttivangit tunsivat.
– Emme saaneet tuntea, emme saaneet puhua tai halata toisiamme, emme saaneet seistä tai liikkua. Maan alla he jopa veivät meiltä hapen, jota hengittää. Olimme varmoja, että kuolisimme, hän muisteli.
Hänen kertomuksensa heijastelee monien marraskuussa 2023 alkaneen viikon mittaisen tulitauon aikana vapautettujen panttivankien kertomuksia. Monia heistä pidettiin vankina Hamasin tunnelien laajassa verkostossa.
– Perheet täällä Israelissa ovat hajonneet palasiksi. Olemme kuin yksi suuri, valtava perhe, joka kävelee kuolleena, Aviva sanoi.
Naiset joutuivat jatkuvan seksuaalisen väkivallan kohteeksi
Samalla kun Aviva itse yritti kestää äärimmäisiä olosuhteita, hän seurasi aviomiehensä kunnon heikkenevän.
Aviva sanoo nähneensä myös panttivangeiksi otettuihin nuoriin naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Vapautumisensa jälkeen hän on kampanjoinut heidän suojelunsa ja vapauttamisen puolesta.
– Tytöt makasivat patjalla ja katsoivat kattoa tunnelissa, jossa ei ollut juuri lainkaan happea, ja miettivät, milloin Hamasin terroristi tulee seuraavan kerran sanomaan: "Tule, olet seuraava, jonka haluan raiskata", hän muistelee.
Maaliskuussa julkaistussa raportissa kerrottiin, että YK:n asiantuntijaryhmä löysi vakuuttavia todisteita panttivankeihin kohdistuneesta seksuaalisesta väkivallasta. Ryhmän mukaan on syytä uskoa, että väkivalta jatkuu.
– Minulle kaikista vaikeinta oli katsoa, kuinka he kiduttivat Keithiä ja tyttöjä. Halusin huutaa, mutta en voinut. He eivät antaneet minun edes itkeä, Aviva kertoo.
"Herätkää, olkaa kilttejä"
Aviva ja Keith olivat yhteensä 250 panttivangin joukossa, jotka Hamas otti hyökkäyksensä aikana vuosi sitten.
Yli 100 panttivankia vapautettiin marraskuussa Israelin ja Hamasin neuvoteltua lyhyestä tulitauosta ja vankien vapauttamisesta. Israelin joukot ovat pelastaneet kahdeksan panttivankia. Gazassa on edelleen noin 100 panttivankia, joista noin kolmasosan arvioidaan kuolleen.
– Olen edelleen Gazassa. Olen yhä siellä Keithin ja muiden panttivankien kanssa – sen kanssa, mitä he käyvät läpi ja mitä minä kävin läpi, Aviva sanoi.
Hamasin huhtikuussa julkaisemalla videolla aviomies, amerikan-israelilainen Keith Seigel puhuu kameralle ja murtuu kyyneliin.
Se oli viimeinen elonmerkki hänestä. Hamas ei salli kansainvälisten terveydenhuollon tai humanitaaristen järjestöjen pääsyä panttivankien luo, joten heidän tilanteestaan ei saada tietoa.
Perheet pelkäävät pahinta, mutta neuvottelut jumittavat
Panttivankien perheet ovat kampanjoineet Israelissa ja ulkomailla väsymättömästi läheistensä vapauttamiseksi. Mielenosoituksia järjestetään viikoittain.
Ponnistelut Gazan tulitauon ja panttivankien vapauttamista koskevan sopimuksen aikaansaamiseksi ovat epäonnistuneet. Israel ja Hamas syyttelevät toisiaan umpikujasta.
– Herätkää, olkaa kilttejä. Tarvitsemme maailman tukea, koska Hamas ei vapauta heitä. He haluavat pitää heidät, he haluavat tappaa ja kiduttaa heitä, koska he haluavat kiduttaa meitä, Aviva sanoo.
– Olemme saaneet tarpeeksemme. Minä olen saanut tarpeekseni. Keith on saanut tarpeekseen.
1:29
Se kuinka monta panttivankia on yhä elossa, on kiistanalainen kysymys.
Israelin joukot löysivät kuuden tapetun panttivangin ruumiit syyskuussa Rafahin kaupungin alta pimeästä ja ahtaasta tunnelista, jossa ei ollut raitista ilmaa ja joka oli suljettu rautaovella 20 metrin syvyydessä.
Israelin armeijan mukaan Hamas teloitti panttivangit vain päivää ennen kuin heidät löydettiin. Israelissa pelätään jäljellä olevien panttivankien kokevan saman kohtalon.