MTV:n erikoishaastattelu: Nyt puhuu Jämijärven lentoturmasta selvinnyt Saku: "Ei siitä pääse koskaan kokonaan yli"

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa 17.4.2016. Julkaisemme sen uudelleen turmapäiväin muistoksi.

Kymmentä laskuvarjohyppääjää kuljettava pienkone nousee ilmailuharrastajien kentältä ilmaan Jämijärvellä. On kaunis huhtikuinen päivä vuonna 2014. Yllättäen kaikki menee katastrofaalisesti pieleen.

Kahdeksan hyppääjää saa surmansa. Ilmailuharrastajien hartaasti rakentamasta koneesta jää maahan pudottuaan vain hiiltynyt kasa romua.

Alas painunut siipi tukki hyppyoven

0:21

Onnettomuustutkintakeskuksen raportin mukaan Jämijärven onnettomuus paljasti useita puutteita hyppylentotoiminnan turvallisuudessa. 

Turman välitön syy oli oikean siiven siipituen pettäminen. Siihen vaikuttava voima syntyi, kun koneen vauhti hidastui nopeasti ja nokka kääntyi alas.

Lentokone menetti ohjattavuutensa ja alkoi pyöriä syöksykierteen kaltaisessa liikkeessä pystyakselinsa ympäri. Siipi kääntyi alas hyppyovea vasten ja esti poistumisen.

Onnettomuustutkinta löysi ongelmia myös koneen kuormauksesta. Koneen painopiste oli selkeästi taaempana kuin se laskennallisesti olisi pitänyt olla.

1:44

Lentäjä ja kaksi hyppääjää pääsivät kuitenkin pakenemaan holtittomasti pyörineestä surmanloukusta ennen sen iskeytymistä maahan.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin toinen koneesta pelastautuneista hyppääjistä, 24-vuotias Saku Lehtinen istuu Tampereen pääkirjastossa. 

Sen piti olla hauska päivä kavereiden kanssa.

– Vietimme pääsiäistä Jämijärvellä. Tarkoitus oli hyppiä siellä neljä päivää hyvällä porukalla ja pitää hauskaa kaverien kanssa. Hyppyporukassa kaikki ovat keskenään tuttuja.

Kohtalokkaana päivänä Saku oli jo ehtinyt tehdä muutamia hyppyjä.

Sitten katastrofi iski aivan yllättäen.

Hyppääjiä kuljettaneen koneen siipituki petti korkealla ilmassa ja kone lähti syöksymään alas pyörien samalla hallitsemattomasti. Siipi vääntyi hyppyaukon eteen estäen hyppääjien poistumisen sitä kautta.

– Huusimme porukalla, että hätähyppy. Tällöin tehtävänä on päästä koneesta pois ensimmäisestä poistumisreitistä, keinolla millä hyvänsä. Aloin toimia sen mukaisesti. Pilotin ovi oli itseäni lähimpänä, joten se oli oikeastaan ainoa vaihtoehto, mistä lähdin hommaa yrittämään, Saku kertoo.

Pilotti hyppäsi koneesta ensin todettuaan, että lentokone on lentokyvytön, ja että mitään ei ole tehtävissä tilanteen pelastamiseksi. Saku seurasi perässä kohti ovea.

– Näin pilotin ovesta tulevan valon, jota kohden lähdin pyrkimään. Kun kone pyörii rajusti, niin G-voimat tekevät kuitenkin liikkumisesta todella hankalaa. En tiedä, takerruinko johonkin kiinni hetkeksi.

Sakun takana ovelle pyrki hyppykaveri Marko.

– Marko auttoi työntämällä minua pilotin ovesta ulos. Oli kyllä onni matkassa, että Marko oli minun takanani, työnsi minua ja pääsi itsekin vielä onneksi pois.

Marko oli viimeinen henkilö, joka ehti pelastautua putoavasta koneesta. 

– Kun pääsin ovesta ulos, niin koneen siipi osui minua päähän ja kaikki sumeni. Meinasin menettää tajuntani. Automaattilaukaisin avasi varavarjon, ja onnistuin juuri kääntämään varjon metsätielle, ettei tarvinnut puuhun laskeutua, muistelee Saku.

"Voiko tämä olla totta?"

Onnettomuuden jälkeen Sakun tuntemukset olivat epätodelliset.

– Meni monta viikkoa, etten uskonut tai halunnut uskoa tapahtunutta. Mielessäni pyörittelin, että ei näin ole käynyt. Ajatukset olivat hukassa pidemmän aikaa, muistelee Saku.

Myös oma pelastuminen ja toisaalta monien hyppykaverien kuolema on aiheuttanut ristiriitaisia ajatuksia.

– Sitä tuntee itsensä todella onnekkaaksi. Alkuun mietin syitä sille, miksi minä pelastuin. Samalla olen miettinyt myös sitä, mikä sai homman menemään niin, että aika ei riittänyt kaikille.

Saku toteaa, että koneen istumajärjestys ratkaisi paljon.

– Oli sattumaa, ketkä istuivat pilotin oven lähellä. Hyppyovesta oli mahdotonta päästä, koska siipi oli taipunut sen eteen.

Tatuointi muistuttaa onnettomuudesta

Saku teetätti rintakehäänsä tatuoinnin muistuttamaan tapahtuneesta.

Tatuoinnissa on kuvattuna laskuvarjon automaattilaukaisin, jota Saku kertoo pitävänsä tärkeänä asiana henkensä pelastumisessa. Ilman automaattilaukaisinta pökerryksissä oleva hyppääjä ei olisi pystynyt avaamaan varjoaan.

Samalla automaattilaukaisin symboloi kovasta tilanteesta selvinneen miehen uuden elämän alkua.

– Automaattilaukaisimen kuvan yläpuolella on oma syntymäaikani ja sen alapuolella puolestaan eräänlainen uusi syntymäaika eli kyseinen onnettomuuspäivä. Tuolloin automaattilaukaisin pelasti henkeni.

"Onnettomuudesta ei pääse koskaan kokonaan yli"

Saku kertoo, että onnettomuus on vaikuttanut häneen voimakkaasti.

– Suhtaudun asioihin eri tavalla. Olen oppinut arvostamaan elämän pieniä asioita. Elämä voi olla niin pienestä kiinni. Lisäksi on tullut mietittyä aiempaa enemmän sitä, miten eri asioita voi tehdä turvallisemmin.

Onnettomuus tulee olemaan aina läsnä Sakun elämässä. Kaksi vuotta sitten koetut kauhun hetket käyvät välillä unissakin.

– Ylihän tästä ei tule koskaan pääsemään. Mutta olen saanut ajatuksia kasaan hyppyporukan tuen avulla. He ymmärtävät hyppäämisestä enemmän ja osaavat antaa oikeanlaista tukea. Suuren osan asian työstämisestä olen tehnyt hiljaa omassa mielessäni, että olen saanut katseen taas kohti tulevaisuutta.

Onnettomuus ei jättänyt Sakuun kuitenkaan pelkoa. Hänen jalkansa murtui onnettomuudessa, mutta hän kapusi onnettomuuden jälkeen uudestaan hyppykoneeseen heti, kun se oli mahdollista.

– Ei tullut mieleenkään, että olisin lopettanut, kun hyppääminen on niin lähellä sydäntä. Kun pääsin ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen koneeseen, niin kaikki tapahtumat tulivat mieleen takaisin isosti. Siinä mietin, että olenko sittenkään valmis hyppäämään.

Tuntemukset kuitenkin muuttuivat, kun kone pääsi korkeuksiin ja ilmavirta puhalsi hyppyoven auettua.

– Minulle tuli tuolloin hyppäämisestä 100-prosenttinen varmuus ja muistin, miksi haluan harrastaa laskuvarjohyppäämistä.

Pelastuneet ovat pystyneet jatkamaan elämäänsä

Saku Lehtinen lentämässä Alavuden taivaalla wingsuitilla. Kuvan on ottanut Jämijärven onnettomuudesta niinikään pelastautunut Marko Mäkelä.

Saku kertoo pitävänsä paljon yhteyttä hyppykaveriinsa Markoon.

– Olemme hypänneet paljon Markon kanssa. Hän on ollut minulle iso tuki onnettomuuden jälkeen. Alun perinkin hän on ollut hyppyurani alussa iso idoli. Hän on kokenut hyppääjä, joka on opettanut minulle paljon hyppäämisestä ja antanut elämästäkin vinkkejä, Saku kiittelee.

Ajatuksiin tulee samalla myös turmakoneen pilotti.

– Helppoa ei asian työstäminen ole ollut hänellekään, kun hän oli ohjaamassa konetta. Mutta hänkin on pystynyt jatkamaan elämäänsä ja lentää edelleen, toteaa Saku.

Tavoitteet kirjaimellisesti korkealla

Saku Lehtisen ottama kuva base-hypystä italiassa. Taustalla liitää Antti Pendikainen. Pendikainen teki viime vuonna hurjan tempun hyppäämällä kuumailmapallosta ilman laskuvarjoa.

Sakun tavoitteet tulevaisuudessa ovat kirjaimellisesti korkealla. Hän kertoo aikovansa jatkossa panostaa enemmän Base-hyppäämiseen.

Aikomuksena on muuttaa Suomesta jonnekin ulkomaille, jossa on lajia ajatellen monipuolisemmat mahdollisuudet.

Saku kertoo, että hän aloitti laskuvarjohyppäämisenkin kolmisen vuotta sitten alunperin juuri sen takia, että hän saisi pohjan Base-hyppäämiseen.

Sakun tarinaa kuunnellessa herää väistämättä yksi oleellinen kysymys. Mikä on se voimaa antava asia, joka ajaa laskuvarjohyppääjän yläilmoihin uudestaan ja uudestaan - vieläpä pahan onnettomuudenkin jälkeen?

Sakun mukaan kyse ei ole siitä, että hyppääjä ei tuntisi lainkaan pelkoa tai jännitystä ennen hyppyä. Sen sijaan intohimoiselle laskuvarjohyppääjälle yläilmoihin pääsy on kuitenkin elämäntapa ja tunnetila, jota ei ole tarpeen lähteä järkisyillä liikaa analysoimaan.

– Minä tykkään korkeista paikoista, jokin niissä vain viehättää, kiteyttää Saku.