MTV:n Ivan Puopolo hurjassa tilanteessa Finnairin lennolla: "En ole kokenut vastaavaa aikaisemmin"

Finnairin lentokone on joutunut tekemään rajun ylösvedon Lissabonin lentokentällä Portugalissa. Finnairin mukaan ylösveto johtui puuskaisesta tuulesta.

MTV:n Huomenta Suomesta tuttu juontaja Ivan Puopolo joutui pelottavaan tilanteeseen Finnairin lennolla Helsingistä Lissaboniin eilen tiistaina iltapäivällä.

Puopolo kertoo lentokoneen rymistelleen kovalla voimalla kentälle, mutta kaasuttaneen yllättäen takaisin ilmaan kentän pinnassa jo käytyään.

Puopolo kertoo, että hän ei ole kokenut vastaavaa aikaisemmin.

– Kun kone yritti laskeutua ensimmäisen kerran, tunsin, että kosketus kentän pintaan oli poikkeuksellisen voimakas, Puopolo kuvaa. 

Melkein heti ylösvedon jälkeen lentoemäntä kuulutti Pupolon mukaan, että kyseessä oli normaali ylösveto eikä ole hätää.

Vähän myöhemmin kapteeni kuulutti ylösvedon johtuneen kovasta kosketuksesta kentän pintaan.

– Se tietysti mietitytti, miten vaarallinen tuollainen tilanne on. Olisiko se voinut osua maahan vaikka niin kovaa, että laskutelineet hajoavat. Mitenkäs sitten olisi tehty?

Jotkut matkustajista olivat Puololon mukaan silminnähden hieman hätääntyneitä. Hän kertoo itsekin säikähtäneensä tapahtunutta.

– Siinä itse yritti ymmärtää, mistä on kyse ja onko kaikki hallussa.

Toinen laskeutuminen onnistui Puopolon mukaan hyvin. Kone myöhästyi tapahtuneen takia noin puoli tuntia.

Finnair: Normaali tilanne

Finnairin viestinnän mukaan kyseisellä Lissabonin lennolla laskeutumisvaiheessa tehty ylösveto johtui puuskaisesta tuulesta.

– Ylösveto voidaan tehdä myös sen jälkeen, kun laskuteline on jo koskenut maahan, eli kyseessä ei ole ollut mitenkään poikkeuksellinen tilanne, viestintäpäällikkö Jenni Kiiski kertoo MTV Uutisille.

Kiiskin mukaan ylösveto on yleinen ja normaali toimi, ja niitä tapahtuu lennoilla aika ajoin.

– Ylösveto ei siis aiheuta vaaratilannetta, mutta toki se voi tuntua matkustajasta epämiellyttävältä, varsinkin jos sellaista ei ole aiemmin kokenut. 

– Ylösveto on aina hallittu toimenpide, vaikka se voi matkustajasta tuntua yllättävältä. 

Uutista korjattu 3.7. kello 7.00: Jutussa luki aiemmin virheellisesti, että Lissabonin lentokenttä olisi Espanjassa, lentokenttä sijaitsee todellisuudessa Portugalissa.

Lue myös:

    Uusimmat