Intiassa Mumbain lentokentällä koettiin lauantaina kauhunhetkiä. Katastrofilta vältyttiin vain täpärästi, kun laskeutumassa ollut lentokone meinasi törmätä lentoonlähtöä tehneeseen koneeseen.
Air Indian lento nousi ilmaan vain muutamia sekunteja ennen kuin IndiGo -yhtiön lentokone laskeutui samaiselle kiitotielle. Tämä sadat matkustajat hengenvaaraan saattanut läheltä piti -tilanne on kuitenkin varsin harvinainen.
Lähtökohtaisesti kyseinen vaaratilanne on vältettävissä lennonjohdon rutiininomaisella ohjauksella.
Ilmavoimien entisen pääkoelentäjän, Jyri Mattilan mukaan vastaavissa tilanteissa toimitaan yleensä seuraavalla tavalla:
– Normaalisti lennonjohtaja peruu kiitotiellä olevalta koneelta lentoonlähtöluvan ja käskee lähestyvälle koneelle ylösvedon, jotta vaaratilannetta ei pääse syntymään.
Ylösvedossa kiitorataa lähestyvä lentokone keskeyttää laskeutumisen ja nostaa korkeutta.
Mattilan mukaan on vaikea sanoa, kuka on tässä tapauksessa tehnyt ratkaisevan virheen.
– On mahdollista, että kiitotiellä olevalla koneella kestää liian kauan lähteä ilmaan. Kun lennonjohtaja ilmoittaa, että lähtölupa on peruttu, niin juuri lähtöä tekevän koneen miehistö ei välttämättä kuule käskyä, hän arvioi.
Intian ilmailuviranomaiset tutkivat parhaillaan viime viikonloppuna sattunutta tilannetta.