Uusnatseja liehittelevä rasistinen oikeistopuolue on osavaltioparlamenteissa keskittynyt jäsenten väliseen riitelyyn. Myös Berliinin liittopäivillä yksi Vaihtoehto Saksalle voi ”persulaisittain” hajota moneksi. Vastustajien kylmäpäisyys ratkaisee, kirjoittaa MTV Uutisten Saksan-kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen.
4:01
Baijerin edesmenneen oikeistopääministerin Franz-Josef Straussin vuoden 1986 ”julistusta” on viime päivinä siteerattu ahkerasti.
”Oikeistounionin (liittokansleri Angela Merkelin CDU ja Baijerin CSU) oikealla puolella ei saa olla demokraattisilla vaaleilla valittua ja legitimoitua ryhmää, jolla on poliittista merkitystä”, Strauss jyrisi sisarpuolue CDU:lle, joka hänen mielestään oli tuolloin unohtanut konservatiiviset perusarvot.
Baijerin pääministeri pelkäsi äärioikeistolaisten republikaanien voittoa seuraavissa osavaltiovaaleissa.
Me suomalaiset muistamme Straussin ”suomettumisesta”. Hän teki saksalaisprofessori Mikael Löwethalin keksimästä termistä, jolla viitattiin Suomen sodanjälkeiseen neuvostohännystelyyn, kansainvälisesti tunnetun.
Tyhjiö äärioikealla täyttyy
Nyt armon vuonna 2017 Straussin pelot toteutuvat. Läpeensä oikeistoradikaali, uusnatseja liehittelevä rasistinen Vaihtoehto Saksalle (AfD) nousee liittovaltion parlamenttiin eli saksalaisittain liittopäiville. Siitä tulee ainakin seuraavaksi neljäksi vuodeksi ohittamaton osa EU:n suurimman kansantalouden poliittista päätöksentekoa.
AfD:n vyörytys ei tule yllätyksenä. Mielipidemittaukset ovat jo toista vuotta ennakoineet, että oikeistopopulistit ylittävät viiden prosentin äänikynnyksen.
Välillä AfD:lle on povattu veret pysäyttävää voittoa. On ollut myös vaiheita, jolloin puolue on jäänyt mittauksissa pienistä pienimmäksi. Nyt Saksan ”persuille” on luvassa yli kymmenen prosentin kannatussiivu.
Puheenjohtaja Frauke Pedry kävi äänestämässä Leipzigissa 24. syyskuuta 2017. LEHTIKUVA / AFP PHOTO / DPA / Sebastian Willnow
Politiikan tutkijat ovat vuosikymmenten ajan muistuttaneet ja varoittaneet, että Saksassa on noin 15 prosentin potentiaalinen kannatuspohja oikeistoradikaalille puolueelle. Näin oli jo jakautuneessa Saksassa. Muurin murruttua tuo potentiaali on todennäköisesti vain kasvanut.
Kiistatta uusnatsien liehittelijöitä
Tähän mennessä erilaisten ryhmittymien yritykset mobilisoida oikean laidan protestiäänestäjiä ovat aina epäonnistuneet valtakunnan tasolla. Osavaltioparlamenteissa oikeistopopulistit ovat menestyneet silloin tällöin, mutta tarinat ovat yleensä hiipuneet yhden vaalikauden mittaisiksi.
Euroa vastustavaksi porvaripuolueeksi perustettu AfD tekee tänä vuonna sen, mistä aikaisemmat ryhmät haaveilivat. Puolueella on vahva edustus 13 osavaltioparlamentissa ja se voi saada jopa 80 edustajaa Berliinin liittopäiville, jonne tällä kertaa valitaan yhteensä noin 640 edustajaa.
Alkuperäisestä taloustietelijöiden ja euroa vihaavien hyvin koulutettujen sijoitusasiantuntijoiden sekä verosuunnittelijoiden ”vaihtoehdosta” Saksalle ei enää ole oikeastaan mitään jäljellä.
Hyvällä omallatunnolla – ihan ilman sarvia ja hampaita – voi sanoa, että AfD on läpeensä oikeistoradikaali, uusnatseja liehittelevä rasistinen puolue. Sen tulevissa liittopäiväedustajissa on poliitikkoja, joiden mielestä holokausti on ”myytti”, jotka haluavat ”panna lopullisen pisteen Saksan syyllistämiselle” ja joille Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama oli ”kiintiöneekeri”.
Puolueen maltillinen siipi yrittää tietysti kiistää rasismi- ja natsisyytökset. Näin teki esimerkiksi kärkiehdokas Alexander Gauland MTV Uutisten haastattelussa. Nämä kiukuttelut voi jättää omaan arvoonsa.
Ei paluuta sotaa edeltävään asetelmaan
Vaihtoehto Saksalle on iso haaste ja historiallinen tulikoe Saksan poliittiselle päätöksenteolle. Toisen maailmansodan jälkeen liittopäivillä ei koskaan aikaisemmin ole ollut oikeistoradikaalia puoluetta.
Perinteisten puolueiden on pidettävä pää kylmänä ja suhtauduttava liittopäivillä vakavasti uuteen poliittiseen vastustajaan.
AfD:n nousu ei tarkoita, että Saksassa palattaisiin toista maailmansotaa edeltäviin asetelmiin, joissa demokratia kärsi lopulta kirvelevän tappion ja seuraukset olivat kammottavia.
Hyvällä syyllä voi odottaa ja uskoa, että suuret puolueet, erityisesti maltillinen oikeisto, mutta myös sosiaalidemokraatit, jotka niin ikään menettävät ääniä AfD:lle, ottavat opiksi. Erityisesti entisen DDR:n ”unohdetun” ja ”väärinymmärrettyn” kansanosan usko tulevaisuuteen pitää palauttaa.
Parhaiten tämä onnistuu, jos tulevaan parlamenttiin syntyy selkeä hallitus-oppositio-asetelma. Eli käytännössä oikeistounionin ja sosiaalidemokraattien (SPD) suuren koalition jatko olisi huono uutinen saksalaiselle demokratialle.
Jos suuret puolueet ovat molemmat hallituksessa ja AfD nousee suurimmaksi oppositiopuolueeksi, se saa rasistisille ja äärioikeistolaisille näkemyksilleen suurimman mahdollisen huomion.
Enemmistöhallitusta vaikea muodostaa
Mielipidemittausten perusteella hallituksen muodostamisesta tulee hankala savotta, joka voi kestää kuukausia.
Potentiaalisia vaihtoehtoja on neljä: suuri koalitio, Merkelin johtaman maltillisen oikeiston ja liberaalien (FDP) liitto, Merkelin ja vihreiden koalitio tai oikeiston, liberaalien sekä vihreiden epäpyhä allianssi. Suuri koalitio on näistä potentiaalisin. Valitettavasti näin.
AfD:n pahin vastustaja on lopulta kaikissa tilanteissa AfD itse. Puolue on osavaltioparlamenteissa keskittynyt jäsenten väliseen riitelemiseen. Siitä ei ole tullut todellista poliittista vastavoimaa käytännössä missään.
Näin käy hyvin todennäköisesti myös liittovaltiotasolla. Saksan oikeistopopulisteja uhkaa ”persulainen” hajaannus. Puolue pirstaloituu useisiin leireihin ja neljän vuoden päästä protestiäänien kalastaminen on huomattavasti vaikeampaa.
Toivoa sopii, etteivät perinteiset puolueet tee AfD-rintamaa yhdistäviä virheitä. Vaalikampanjan aikana niitä tehtiin. Merkelin keskeinen aseenkantaja esimerkiksi puhisi, että mieluummin kannattaa boikotoida vaaleja kuin äänestää oikeistopopulisteja.
Kun Saksan uusi parlamentti aloittaa työnsä ja uusi Angela Merkelin johtama hallitus saadaan kasaan, tällaiseen hörhöilyyn ei ole varaa.