Peräti 40 prosenttia MTV Uutisten ja Suomen Rehtoreiden tekemään rehtorikyselyyn vastanneista kouluista arvioi, että oppilaiden valmius jatko-opintoihin on heikentynyt viime vuosien aikana.
– Kyllä osaamisen taso, valmiudet jatko-opintoihin, kyllä ne ovat rehtoreiden mukaan isossa kuvassa selvästi heikentyneet, toteaa Suomen Rehtoreiden puheenjohtaja Antti Ikonen MTV Uutisille.
– 2020-luvun ensimmäiset vuodet ovat kiihdyttäneet selvästi entisestään eroja niin hyvinvoinnin kuin varmasti myöskin oppimistulosten osalta, Ikonen jatkaa.
"Yleissivistävään koulutukseen pitää nyt panostaa aivan kaikilla tasoilla"
Vain kolme prosenttia arvioi valmiuksien parantuneen.
– Kyllä yleissivistävään koulutukseen pitää nyt panostaa aivan kaikilla tasoilla, jotta saadaan kursittua vajeita umpeen.
Ikonen jatkaa, että koulujen välisten erojen lisäksi huomio pitää kiinnittää koulujen sisäisiin eroihin.
– Millaista tulevaisuutta haluamme kansallisella koulutuspolitiikalla olla rakentamassa? puheenjohtaja kysyy.
2:22
Poliisin hälytystehtäviä nollasta kymmeneen
Koulurauhan tilanne arvioidaan rehtorikyselyssä hyväksi – keskiarvo kahdeksan ja puoli.
Noin joka viides rehtori arvioi kiusaantumisen vähentyneen. Useimmat koulut ovat selvinneet lukuvuoden ilman poliisin hälytystehtäviä – tosin jossain koulussa niitä on ollut kymmenenkin.
Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat. Miten sote pelastetaan? Juttuvinkit joonas.lepisto(@)mtv.fi. |
Rehtorikyselyyn vastasi toukokuussa reilu sata koulua alakouluista lukioihin. Kyselyn tuloksia avataan lisää tänään ja lähipäivinä.