MTV:n tiedot: Hallitus pyrkii linjaamaan keskiviikkona yritystuista – uudet tukisotkut yritetään välttää

5:17imgYritystuista on kohuttu lähes alusta saakka. Videolla ollaan Säätytalolla, jossa hallitus kokoontui huhtikuun loppupuolella puimaan yritystukia.
Julkaistu 11.05.2020 18:54
Toimittajan kuva

Juha Kaija

juha.kaija@mtv.fi

Hallitus pyrkii MTV Uutisten tietojen mukaan linjaamaan yritysten yleistuesta neuvotteluissaan keskiviikkona.

Lähtökohtana on ollut suora yleistuki. MTV Uutisten tietojen mukaan tukisumma on nousemassa satoihin miljooniin euroihin. Tuen kokonaismäärä riippuu muun muassa siitä, kuinka kauan tukea maksetaan, mikä aika on vertailukohtana ja millaisessa tilanteessa tukea saa. Työelämäprofessori Vesa Vihriälän johtama työryhmä on ehdottanut rajaksi liikevaihdon putoamista 30 prosentilla.

Jos suora yleistuki ei jostain syystä ole mahdollinen, voidaan Business Finlandin ja ely-keskusten tukien kriteerejä muuttaa.

Hallituksella on erityistä painetta viilata malli kerralla kuntoon sellaiseksi, että se saisi yleisen hyväksynnän ja tuki ohjautuisi sellaisille yrityksille, jotka ovat pahiten kärsineet koronakriisistä.

Alkuvaiheessa tukea ohjattiin yrityksille nopeasti Business Finlandin kehittämisrahoituksen kautta, ja julkisuudessa nousi kohua joistakin tuen saajista. Työ- ja elinkeinoministeriön teettämässä tarkastuksessa todettiin, että Business Finland myönsi koronatukea pääsääntöisesti säädösten mukaisesti, mutta yksittäistapauksissa tuen myöntämisen kriteerit eivät täyttyneet.

Tuoreimmat aiheesta

Politiikka