MTV:n toimittaja supertähtenä Lontoossa – Lexus ja Jude Law järjestivät kaikkien aikojen erikoisimman autoesittelyn

2:50img
Julkaistu 16.02.2016 21:24

Ville Järveläinen

MTV Autot oli mukana, kun Lexus lanseerasi uuden RX-hybridimaasturinsa Lontoossa viime viikolla. Kyseessä oli todennäköisesti yksi historian kalleimmista ja omaperäisimmistä uuden auton esittelytilaisuuksista.

Paikalle Lontooseen oli kutsuttu noin sata toimittajaa ympäri Eurooppaa. Ennakkotietona salaperäiseltä vaikuttaneelle, ja sellaiseksi toden totta osoittautuneelle julkistustilaisuudelle oli ainoastaan "yleisöä osallistava teatteriesitys". Mukaan tarvittaisiin ainoastaan avoin mieli.

Gatwickin lentokentällä Lontoossa pientä suomalaista seuruettamme oli vastassa autonkuljettajamme. Odotimme tietysti uuden Lexuksen takapenkkiä, mutta ahtauduimmekin parhaat päivänsä nähneen Ford Galaxy -tila-auton kyytiin. Paikallisen taksifirman kuljettaja ei puolentoista tunnin matkalla juuri puhua pukahtanut.

Tässä vaiheessa en todellakaan tiennyt, että ennen nukkumaanmenoa tulisin kokemaan äärimmäisen intensiivisen ja hämmentävän tapahtumasarjan, suoranaisen illuusion, jossa olisin itse pääosassa. Tai että näyttelijä Jude Law tulisi tapaamaan minua punaiselle matolle.

Näinkin voi esitellä uuden auton.

Klo 11.00 – viiden tähden luksusta

Saavumme majapaikkaan. Puitteet ovat niin sanotusti ihan ok. ME London on viiden tähden luksushotelli Lontoon kulttuurisessa ja taiteellisessa ytimessä Strandilla. Viimeistään tässä vaiheessa alamme saamaan hieman esimakua tulevasta.

Hotellin henkilökunta ottaa laukkumme haltuun välittömästi autosta noustuamme. Henkilökunta ymmärtää moiseen palveluun tottumattomien suomalaisten reaktion ja lupaavat viedä laukkumme huoneisiimme. Ennen kuin ehdimme kissaa sanoa, seurueemme ohjataan samppanja-aamiaiselle, jossa tapaamme myös yhteyshenkilömme.

Salaperäisyyden verhoa ei raoteta vieläkään. Päin vastoin meidät kiedotaan siihen yhä tiukemmin. Yhteyshenkilömme Jack virnuilee, kun yritämme saada tiedonmurusia tulevasta.

Saamme taskukellot, joista jokainen on pysähtynyt näyttämään hieman eri aikoja. Oma kelloni näyttää kahta vaille kuutta. Samaa aikaa näyttää myös suomalaisen naistenlehden toimittajan saama kello. Mitä ikinä edessä onkaan, se otetaan vastaan pareittain. Saamme kuulla, että autonkuljettajamme saapuu noutamaan meitä hotellin aulasta kyseisellä kellonlyömällä. Ajoissa saapumista korostetaan.

Koska muuta ohjelmaa ei ilmoitettu, on meillä mukavasti vapaa-aikaa ennen h-hetkeä. Saatuamme avainkortit omiin huoneisiimme, siistiydymme matkan jäljiltä, syömme lounaan ja lähdemme pariksi tunniksi kaupunkikierrokselle.

Klo 17.30 – jännitys tiivistyy

En ole voinut olla miettimättä, mikä ihme on tämä salaisuus, jota niin salaperäisesti varjellaan. Poistun hyvissä ajoin huoneestani ja tapaan muut suomalaiset hotellin aulassa. Tunnelma on odottava, eikä vähiten siitä syystä, että tapahtuma rullaa aikataulustaan jäljessä. Autonkuljettajat noutavat toimittajia pareittain muutaman minuutin välein, mutta kuudelta noudetaan pareja, joiden oli määrä lähteä liikkeelle puolta tuntia aiemmin. Nautimme odotellessamme lasilliset samppanjaa.

Klo 18.30 – show alkaa

Kuulemme nimiämme huudeltavan. Autonkuljettajamme on valmiina odottamassa. Uuden RX:n pikkuveljiä eli Lexus NX -hybridimaastureita on pitkä letka hotellin edessä. Minut ja parini ohjataan yhden takapenkille.

Lexus: Autot

Autot odottivat tulevasta tietämättömiä toimittajia hotellin edustalla.

Kuljettajaa on ilmeisesti ohjeistettu olemaan paljastamatta mitään edessä odottavasta. Edes tapahtumapaikan sijaintia hän ei suostu meille kertomaan. Sen sijaan hän on hyvin kiinnostunut, mistä päin Eurooppaa olemme. Kun mainitsemme Suomen, hän innostuu. Hän on hiljattain käynyt Lapissa laskettelemassa perheensä kanssa. Keskustelemme Suomen säästä. Keskustelemme Lontoon säästä.

Lexus: H-hetki

Matkamme alkaa.

Parin kilometrin ajelun jälkeen saavumme tapahtumapaikalle. Meidät ohjataan sisään karuun odotushuoneeseen, jossa soi klassinen musiikki. Meitä pyydetään kohteliaasti luovuttamaan puhelimemme ja kaikki muut tallennusvälineet järjestäjien haltuun.

Samassa huoneessa vuoroaan odottaa ukrainalaisia, sveitsiläisiä ja kreikkalaisia toimittajia, jotka eivät tiedä tulevasta sen enempää kuin mekään. Allekirjoitamme lomakkeen, jossa tiivistetysti pyydetään olemaan kertomatta tapahtuneesta sosiaalisessa mediassa ennen iltakymmentä paikallista aikaa.

Klo 19.15 – erikoinen esittely

Meitä saapuu noutamaan mies nimeltä Matt, joka kertoo toimivansa oppaanamme kierroksella. Astumme pimeään holviin, joka on täynnä savukoneen savua. ”Turvallisuussyistä” meidät skannataan hyvin tieteiselokuvamaiseen tyyliin sinisten laservalojen avulla. Meidät myös valokuvataan nimeämättömästä syystä.

Lexus: Turvatarkastus

Turvatarkastus on ilmeisen välttämätön.

Kierrämme useita vastaavanlaisia pimeitä holveja, joista jokaisessa on jokin Lexus RX -auton ideologiaa kannatteleva teema. Auton ominaisuuksia dramaattiseen tyyliin hehkuttava Matt johdattaa meitä tilasta toiseen. Erityisen vaikuttava on ääniguru Mark Levinsonin kaiuttimille omistettu huone, jossa pääsemme kokemaan täydellisen 360-asteisen äänielämyksen.

Saavumme pimeään ja pitkään käytävään, jonka toisessa päässä ei ensin näytä olevan mitään. Savu, kirkkaat valot ja märän lattian heijastukset kuitenkin vähitellen paljastavat käytävän päässä olevan auton muodot. Lopulta katsomme uutta Lexusta silmästä silmään hurjien valoefektien kiemurrellessa auton pinnoilla. Emme olisi voineet arvata, että sen paremmin emme tulisi näkemään autoa, jonka lanseerauksesta koko tapahtumassa on kyse.

Seuraavassa huoneessa meidät istutetaan ilmeisesti uuden RX-mallin etupenkille, mutta päähämme asetetaan välittömästi virtuaalilasit ja kuulokkeet, jotta emme näkisi ympärillämme kuin virtuaalisen ohjaamon.

Klo 20.00 – käänne

Tähän asti kyseessä on ollut vain hämmentävä ja kysymyksiä herättävä tapa lanseerata uusi auto. Puhelimemme todellakin kerättiin pois, emmekä voineet tallentaa kokemusta kuin mieliimme. Emmepä arvanneet, kuinka paljon oudommaksi kokemus muuttuisi muutaman sekunnin kuluttua.

Meitä pyydetään riisumaan virtuaalilasit ja kuulokkeet. Tyhjä halli on muuttunut minuutin kestäneen virtuaalimaiseman tuijottamisen aikana elokuvan täysimittaiseksi kuvauspaikaksi ohjaajineen, kuvausryhmineen ja tuottajineen. Kuulemme ohjaajan huutavan ”poikki” purkissa olevan kohtauksen merkiksi ja parikymmenpäinen tuotantoryhmä taputtaa villisti.

Lexus: Kuvauspaikka

Kokemus muuttuu dramaattisesti.

Meidät avustetaan autosta ulos ja kaikki ovat haltioissaan upeasta ”suorituksestamme”. Kättelyt, halaukset ja vuolaat ylistykset keskeytyvät, kun asianhoitajaksemme ilmoittautuva naishenkilö muistuttaa lähestyvästä tapaamisesta. Hän on huolissaan, sillä lontoolaiset paparazzit ovat saaneet vihiä, että olemme poistumassa paikalta. Emme todellakaan tiedä, mitä tapahtuu.

Ruokamyrkytys Monacossa

Kuljemme kuvauspaikalle tuodun, keittiöksi muokatun asuntovaunun ohitse, kun kokki pyytää huomiotamme. Hän on hyvin pahoillaan viime kerralla Monacossa minulle aiheuttamastaan ruokamyrkytyksestä ja tahtoo kovasti hyvittää tekonsa.

Lexus: Ruokavaunu

Kokki ei tahdo pysyä housuissaan meidät nähtyään.

Päätän leikkiä mukana. Hän on aivan haltioissaan, kun suostumme hänen pyyntöönsä astua keittiövaunuun. Paistamme pikaisesti pihvit ja vapautan kokin syyllisyydentuskistaan, mutta muistutan olemaan tarkkana seuraavalla kerralla. Monacon tapahtumat eivät saisi toistua. Kokki vinkkaa silmää kiirehtiessämme autollemme.

Paparazzit saavuttavat meidät juuri, kun olemme hyppäämässä autoon. Kymmenkunta valokuvaajaa liimautuu auton ikkunoihin ja salamavalot räiskyvät auton ajaessa hallista ulos Lontoon kaduille. Katujen varsilla on kylttejä, joissa lukee meidän nimemme. Emme voi kollegani kanssa kuin nauraa. Tilanne on käsittämätön ja absurdi.

Lexus: Paparazzit

Pakenemme paparazzeja.

Vaatteet Oscar-gaalaan

Saamme kuulla olevamme matkalla tapaamaan muotisuunnittelija Joshua Kanea hotelli Mondrianiin, joka ei muuten ole ihan kehno hotelli sekään. Oscar-gaala lähestyy, emmekä ole vielä päässeet yhteisymmärrykseen vaatevalinnoistamme. Paparazzit kuitenkin tietävät suunnitelmamme ja meidät joudutaan salakuljettamaan hotelliin.

Lexus: Salakuljetus

Salakuljetuksessa on tunnelmaa.

Meidät ohjataan autosta vähin äänin hotellin huoltokäytävän kautta sisälle, jossa meidät istutetaan verholla suojattuun matkalaukkukärryyn. Pysyttelemme matalana. Pikkolot työntelevät kärryä pitkin hotellin käytäviä ympärilleen pälyillen ja ovat silminnähden hämmästyneitä tavatessaan meidänlaisiamme tähtiä. He hehkuttavat viimeisintä elokuvaamme, mutta menevät hieman solmuun tiedustellessani kyseisen leffan nimeä.

Saavumme muotisuunnittelijan oven taakse, jossa keskikokoisen kivitalon kokoinen henkivartija ensin evää pääsymme huoneeseen, mutta lopulta heltyy. Olemmehan tunnettuja maailmantähtiä ja oikealla asialla. Huoneessa Joshua Kane tiimeineen on täydessä työntouhussa. Ompelukoneet säksättävät ja Kane tiedustelee, mihin haluaisimme pukeutua Oscar-gaalassa parin viikon päästä.

Lexus: Joshua Kane

Joshua Kane vasemmalla.

Punaiselta matolta ensi-iltaan

Kanen luota matka jatkuu takaisin hotellin keittiön ja huoltokäytävän kautta parkkihalliin ja takaisin Lexuksen takapenkille. Olemme menossa oman elokuvamme ensi-iltaan.

Joudumme hieman odottamaan vuoroamme ennen kuin kurvaamme hotelli Mondrianin eteen. Punainen matto on rullattu ja paikalla on asiaankuuluvasti hämmentävän kokoinen fanilauma, paparazzeja ja haastattelunnälkäisiä viihdetoimittajia, joille kiistän huhut itsestäni ja Christina Aguilerasta. Britney Spears -huhuille sen sijaan lyön lisää vettä kiukaalle.

On erikoinen ja tottumattomalle jopa kiusallinen tunne, kun fanilauma huutaa nimeäsi ja janoaa nimmariasi. Käyn kättelemässä ja halaamassa faneja. Koitan ottaa ilon irti hämmentävästä ja uudenlaisesta tilanteesta.

Lexus: Jude Law

Jude Law yllättää toimittajat.

30 sekuntia suoraan lähetykseen, kuulen. Meidät asetellaan televisiokameroiden eteen salamavalojen välkkeeseen. Toimittaja esittää muutaman elokuvaprojektiimme liittyvän kysymyksen, joihin yritän parhaani mukaan antaa nasevia vastauksia osoittaakseni olevani leikissä mukana. Haastattelu keskeytyy, kun tunnen käden olkapäälläni ja kuulen nimeni lausutun vahvalla brittiaksentilla. Alan nauraa. Näyttelijä Jude Law seisoo vieressäni. Hymyilen kuin pikkutyttö kätellessäni herra Lawta. Hän kehuu, että kanssani on ollut mahtavaa työskennellä ja kertoo, kuinka hän arvostaa työtäni näyttelijänä.

Lexus: Jude Law 2

Elämäni hämmentävin ensi-ilta.

Olemme edelleen hämmentyneitä yllättävästä tapaamisesta ja koko tapahtumasarjasta, kun meitä jo viedään seuraavaan paikkaan. Saavumme pieneen elokuvateatteriin yleisön eteen. Meitä haastatellaan elokuvastamme, jonka ensi-iltaa olemme juuri saapuneet todistamaan.

Istumme naamat punaisina meille varatuille penkeille ja näemme itsemme tähdittävän elokuvaa, joka on yhdistelmä Jude Lawn tähdittämää Lexus-mainosta sekä viimeisen tunnin aikana meistä kuvattuja otoksia. Elokuvan lopputekstien jälkeen osallistumme pressitilaisuuteen, joka päättyy käsikirjoitettuun käsirysyyn.

Maisemat kohdillaan

Olemme hengästyneitä viimeisen tunnin tapahtumista. Järjestäjät ja näyttelijät luopuvat rooleistaan ja tulevat tiedustelemaan, mitä tykkäsimme kokemuksesta. Vastausta ei tarvinnut kovin syvällisesti pohtia.

Meidät saatellaan hissiin, joka vie meidät hotellin ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan baariin. Ihan mukiinmenevät näkymät, tuumaamme. Istumme iltaa samppanjaa ja pikkusuolaista nautiskellen.

Lexus: Thames

Näkymät hotelli Mondrianin kattobaarista Thames-joelle.

Vaihdamme kokemuksia muiden toimittajien kanssa, mikä on tavallaan turhaa, sillä olemmehan kaikki juuri kokeneet saman. Nimittäin uuden Lexuksen lanseeraustilaisuuden.

Autosta en valitettavasti saanut kuvaa.

Tuoreimmat aiheesta

Lexus