MTV Uutiset seuraa jännittäväksi äityvää Ruotsin Melodifestivalenia, joka huipentuu huomenna lauantaina 8. maaliskuuta.
Naistenpäivänä Tukholmassa käydään suomalaisittain hyvin jännittävä Melodifestivalenin finaali, jossa selviää kuka lähtee edustamaan Ruotsia tuleviin Sveitsin Baselin Euroviisuihin toukokuussa. Kamppailu käydään todennäköisimmin kahden ennakkosuosikin, jo vuonna 2015 Euroviisut voittaneen Måns Zelmerlöwin ja suomenruotsalaisen KAJ-yhtyeen välillä.
MTV Uutiset on jalkautunut Tukholmaan, jossa viisuhuuma on kasvamassa alinomaa.
– Jos lapsilta kysyy, on KAJ:n voitto varma, paikalla oleva MTV Uutisten toimittaja Tanja Huutonen arvioi.
KAJ-yhtyeen kisakappale, suomalaista saunakulttuuria ylistävä sekä parodioiva Bara bada bastu on kivunnut Spotifyn listaykköseksi niin Suomessa kuin Ruotsissakin, ja varsinkin nuoremmat kuulijat ovat siitä MTV Uutisten Tukholman haastatteluiden perusteella innostuneet.
Myös vanhempiin KAJ vetoaa, mutta siitä, voiko KAJ peitota jo kertaalleen Euroviisut voittaneen Måns Zelmerlöwin, ollaan enemmän epävarmoja.
Katso yllä olevalta videolta, mitä mieltä Tukholmassa ollaan suomalaisen KAJ-yhtyeen mahdollisuuksista Melodifestivalenin finaalissa.