– Tämä on kuin räjähdys, en tiedä vielä mitä se tarkoittaa.
Näin kommentoi MTV Uutisille KAJ-yhtyeen Axel Åhman historiallisen Melodifestivalen-voiton jälkeen Tukholmassa.
Vöyriltä kotoisin oleva yhtye KAJ voitti Ruotsin euroviisukarsinnat eli Melodifestivalenin lauantai-iltana Tukholmassa. Ilmiöksi noussut suomalaisyhtye edustaa Ruotsia Euroviisuissa Sveitsin Baselissa 17. toukokuuta. He ovat ensimmäinen suomalainen esiintyjä, joka edustaa Euroviisuissa jotakin muuta maata kuin Suomea.
– Olemme seuranneet tätä kilpailua koko elämän ja nyt voitimme. Uskomatonta, KAJ:n Kevin Holmström kommentoi.
Yhtye vei voiton ruotsinkielisellä saunateemaisella kappaleellaan Bara bada bastu.
Yhtye voitti ammattilaisraadin ja yleisöäänten yhteenlaskettujen pisteiden perusteella. Täpärästi toiseksi jäi ennakkosuosikiksi arvioitu Måns Zelmerlöw, joka voitti Euroviisut vuonna 2015.
KAJ sai täydet 12 pistettä Italian, Irlannin, Norjan ja Kreikan asiantuntijoilta. Yleisöltä KAJ sai 90 pistettä.
Kevin Holmström uskoi, että yhtyeen menestyksen taustalla on huumori ja ilo, joka "välittyy läpi ruudun".
– Monet tekevät omaa sisältöä biisin kanssa. Kiitos Suomen kansalle, että olette ottaneet biisin sydämeenne, Holmström jatkoi
Jakob Norrgård kykeni vain pyörittelemään päätään pokaali kädessä.
– Mahtava tunne, mahtava fiilis, en tiedä mitään, kiitos paljon.
Baselissa on siis luvassa historiallinen kahden suomalaisesiintyjän taistelu. KAJ ei malta odottaa, että pääsee tekemään yhteistyötä Sveitsissä Erika Vikmanin kanssa.
Mutta kumpi voittaa?
– Ykkönen ja kakkonen, jommin kummin päin ja katsotaan, Åhman arveli.
Tukholmaan saapuneilla suomalaisfaneilla oli selkeä suosikki.
– KAJ voittaa. Tämä on parasta, mitä suomalaisille voi sattua.
0:36Suomalaiskatsojat Melodifestivalenin tuloksen ratkettua: "Tämä on kuin lottovoitto"
Lue lisää: Ruotsi saunoo! Suomalaisyhtye KAJ euroviisuedustajaksi
Yllättävä suomalaisvieras
Ruotsissa suosittu suomalaislaulaja Arja Saijonmaa ilmestyi yllättäen viisulähetykseen pyyhe päällä, kun juontajat Edvin Törnblom ja Kristina "Keyyo" Petrushina alustivat KAJ:n esitystä saunavarustuksessa.
Ruotsin viisukarsintoihin useasti osallistunut Saijonmaa mainitaan vöyriläiskokoonpanoon viisukappaleessa.
Lue lisää:
Riemu repesi Silja Serenadella KAJ-yhtyeen voiton siivittämänä – Katso video
Kommentti: KAJ lyö löylyä ja saunottaa koko Euroopan – Erika Vikman jää alalauteelle
1:59KAJ-yhtye nousi ilmiöksi Ruotsissa