MTV Uutisten tietojen mukaan ruotsalaiseen Dödspatrullen-rikollisverkostoon kytkeytyvä, tekoaikaan 20-vuotias mies, sai kesällä 2020 vankeusrangaistuksen Helsingissä tapahtuneesta vapaudenriistosta ja muista rikoksista.
Helsingin poliisi tutki juttua törkeänä vapaudenriistona, törkeänä ryöstönä ja 20-vuotiaan osalta myös ampuma-aserikoksena.
Tapahtumat alkoivat Helsingin Herttoniemessä maaliskuun lopussa 2020. Uhrina ollut mies pakotettiin asuintalonsa ulkopuolella Hiihtäjäntiellä auton kyytiin aseella uhaten. Autossa oli uhrin lisäksi neljä miestä, kaikki iältään noin 20-vuotiaita. Vastaajat olivat naamioituneita.
Uhri kuljetettiin Vuosaareen Kallvikintien päässä sijaitsevalle pysäköintipaikalle ja sieltä edelleen vastoin tahtoaan metsään. Metsässä uhria käskettiin riisumaan vaatteensa. Uhria myös uhattiin polveen ampumisella.
Uhrilta anastettiin housut, takki, paita, sukat, puhelin, kengät, kello ja avaimet. Teon jälkeen uhri jätettiin vain alushoususillaan kylmään säähän, mutta hän pääsi hakemaan nopeasti apua.
Uhrilla oli ollut huumeisiin liittyvä velkasuhde yhden vastaajan kanssa. Uhrilla oli tekohetkellä alushousujensa sisällä lähes 3 000 euroa, joka olisi kattanut velan. Hän oli kertomansa mukaan tarjonnutkin rahaa vastaajille, mutta nämä eivät olleet halunneet sitä.
Käräjäoikeus katsoi, että uhria uhattiin väkivallalla, mutta häneen ei kohdistettu väkivaltaa. Oikeuden mukaan teon tarkoituksena oli ollut nöyryyttää uhria.
Epäilyjen mukaan asetta olisi uhkaustilanteessa pitänyt kädessään 20-vuotias Dödspatrullen-mies, mutta oikeudessa näyttöä tähän ei saatu, ja syyte ampuma-aserikoksesta hylättiin. Ase oli tapahtumien jälkeen hävitetty.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 20-vuotiaan Dödspatrullen-miehen yhden vuoden ja viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen vapaudenriistosta, pakottamisesta, varkaudesta ja väärän henkilötiedon antamisesta viranomaisille. Myös muita vastaajia tuomittiin käräjäoikeudessa.
Poliisi: Dödspatrullen-verkoston henkilöistä havaintoja Suomessa jo 2019
MTV Uutisten tietojen mukaan Helsingin jutussa tuomitun 20-vuotiaan miehen veli on ammuttu Ruotsin jengisodassa. 2020 Keväällä 20-vuotiaan seurassa Suomeen oli tullut toinenkin Dödspatrullen-rikollisyhteisöön kuuluva mies, mutta tämä oli poistunut maasta ennen Herttoniemen ja Vuosaaren tapahtumia.
MTV Uutisten tietojen mukaan Suomessa liikkuneista Dödspatrullen-verkoston henkilöistä on tehty ensimmäisiä kirjauksia poliisin tiedustelutietoihin jo vuonna 2019.
Lue lisää: Tällainen on pahamaineinen Suomeen rantautunut katujengi Dödspatrullen
Lue myös: Ruotsin järjestäytyneen rikollisuuden leviäminen Suomeen oli asiantuntijoiden mukaan odotettua: "Pahan siemen on kylvetty jo vuosia sitten"
Lue myös: Poliisi MTV:lle: Ruotsin huumevyyhdissä ei ole kyse väkivaltaisen Dödspatrullen-jengin rantautumisesta Suomeen
Suomen katujengeillä suora yhteys Ruotsin rikollisjärjestöihin – Greenlight-operaation jättämä "tyhjiö täyttyy" huumemarkkinoilla
Poliisihallituksen jengiasiantuntija: "Kuolemanpartion" jalkautuminen Suomeen muuttaa turvallisuustilannetta
Sisäministeri Rantanen huolissaan Kuolemanpartio-tapauksesta – "Askel eteenpäin katujengi-ilmiössä"
"Huumeiden bilekäyttäjät tukevat järjestäytynyttä rikollisuutta": Ruotsin huumevyyhdissä 250 kilon lasti lipesi poliisilta levitykseen
Rekkaralli vei miljoonia Suomesta Turkkiin, jossa rikollispomo "Kurdikettu" majailee – KRP:n mukaan Ruotsin huumevyyhdin isot kalat eivät ole vielä nalkissa
Kansanedustajat kaipaavat kovempia toimia jengirikollisuuden ehkäisyyn
MTV:n tiedot: KRP tutkii Ruotsista johdettua laajaa huumeorganisaatiota, jonka epäillään tuoneen Suomeen valtavasti eri huumeita – vangituilla yhteyksiä katujengeihin
Näin poliisin paljastama Ruotsista johdettu huumeorganisaatio toimi: Huumevyyhdissä ei ole kyse väkivaltaisen Dödspatrullen-jengin rantautumisesta Suomeen
7:24