Ruotsalaiseen, erittäin väkivaltaisessa maineessa olevaan Dödspatrullen-rikollisverkostoon liittyvä huumetutkinta alkoi paljastua Suomessa viime vuoden syksyllä, kun poliisi kiinnitti huomiota tiettyihin Suomessa vierailleisiin ruotsalaisiin.
Keskusrikospoliisin (KRP) tutkinnanjohtaja Marko Heinonen kertoo, että väkivaltaiseen ryhmään liittyvien ihmisten huomattiin tapaavan ja viettävän aikaa suomalaisten katujengiläisten kanssa.
Myöhemmin poliisin tietoon tuli, että ruotsalaisten mukana Suomesta Ruotsiin liikkui rahaa, ja alkuvuodesta tehty liikennepysäytys vahvisti käsityksen, että kyse on huumeista.
– Henkilöltä, jonka kanssa ruotsalaiset olivat viettäneet paljon aikaa Suomessa, takavarikoitiin 1,5 kiloa amfetamiinia. Siinä yhteydessä lukittautui, että kyse on huumausaineista, Heinonen sanoo.
Heinosen mukaan kyseisellä epäillyllä on tiiviit yhteydet suomalaiseen "ryhmittymään", mutta hän ei kommentoi tämän taustaa tarkemmin.
Ensimmäinen lähetys Suomeen postitse
Tutkinta jatkui 1,5 kilon takavarikosta, ja Suomen ja Ruotsin poliisin yhteistyössä kävi ilmi, että taustalla on järjestäytynyt rikollisryhmä. Sen epäillään tuoneen Suomeen kymmenellä eri kerralla yhteensä noin 350 kiloa huumeita, yli 145 000 ekstaasitablettia ja yli miljoona lääkeainetablettia.
KRP:n Heinosen mukaan ensimmäinen huumelähetys tuli Suomeen postitse. Huumeet olivat tietokonelaatikon sisällä. Loput yhdeksän tulivat poliisin mukaan rekkakuljetuksilla pohjoisen rajan kautta.
– Pähkinänkuoressa Ruotsista lähtöisin olevat ja vahvasti linkittyneet henkilöt ovat hallinnoineet hyvin laajaa maahantuontia ja jatkolevitystä, ja tämä on ollut kokonaan kansainvälisen organisaation hallussa, Heinonen sanoo.
STT:n tietojen mukaan ruotsalaisista epäillyistä neljä liittyy ruotsalaiseen Dödspatrullen-rikollisverkostoon. Esitutkinnan aikana poliisi on ottanut kiinni yhteensä 30 ihmistä, joista 17 on yhä vangittuina. He ovat Ruotsin, Britannian, Somalian, Serbian, Norjan, Irakin, Ukrainan, Kosovon, Turkin ja Suomen kansalaisia.
Poliisin mukaan Ruotsista huumeet tulivat Hämeessä sijaitsevalle varastolle ja espoolaisen kaatopaikan lähelle. Nikkasen mukaan epäillyillä oli pääkaupunkiseudulla kymmenkunta huoneistoa, joista huumeita jaeltiin eteenpäin. Huoneistot ovat Nikkasen mukaan olleet lyhytaikaisia ja niitä vaihdeltiin kiinnijäämisen välttämiseksi.
Organisaation "ylätaso" mahdollisesti pimennossa
Nikkanen kuvailee epäiltyjä verkostoksi tai ketjuksi, jossa kaikilla on ollut oma tehtävänsä. Kenelläkään ei hänen mukaansa ole välttämättä ollut johtavaa roolia. Suomalaisiin katujengeihin liittyvät ihmiset ovat hänen mukaansa myyneet verkostolta peräisin olevia huumeita katutasolla.
Nikkanen sanoo, että paljastetun kansainvälisen rikollisorganisaation epäillään saaneen huumeista useiden miljoonien eurojen rikoshyödyn. Suomesta ulkomaille on viety pelkästään käteisenä 2,5 miljoonaa euroa.
Tutkinnassa poliisi sai haltuunsa epäiltyjen huumekaupasta pitämänsä kirjanpidon. Se oli Nikkasen mukaan kirjoitettu käsin paperille.
KRP:n Heinonen sanoo, että tämän tutkinnan perusteella näyttää siltä, että tutkinnassa ei ole päästy organisaation ylätasoon asti. Hänen mukaansa Suomen poliisi on kiinnostunut ruotsalaisesta Foxtrot-rikollisverkostosta. Sen johtaja Rawa Majid eli "Kurdikettu" majailee tällä hetkellä Turkissa, minne tämän tutkinnan perusteella on viety Suomesta rahaa rekoilla.
– Tässä materiaalissa ei ole mitään, mikä osoittaisi hänen syyllisyyttään. Ei ole muuta yhdistävää tekijää kuin että hän on Turkissa karussa ja osa rahoista on ollut matkalla Turkkiin.
– Mutta mitä hänen ympärillään on, ne ovat tulevaisuuden asioita, kun halutaan selvittää, mitä ylämiehiä tässä on.