MTV Ukrainassa: Venäjän iskut ajavat lapsia pommisuojien pulpetteihin

Venäjän jatkuvat iskut vaikuttavat Ukrainassa myös koulunkäyntiin ja osa oppitunneista joudutaan järjestämään väestönsuojissa. Koulutyötä tukevat useat avustusjärjestöt, mutta niiden huolena on hiipunut lahjoitusinto.

Kouluvuosi alkoi Ukrainassa viime viikolla. Lapset kärsivät koulupäivinä Venäjän hyökkäyksen takia jatkuvista keskeytyksistä. 

Useat avustusjärjestöt tukevat sotilaiden lisäksi lapsien opiskeluja, mutta ihmisten lahjoitusinto on Pohjoismaissa laskusuunnassa. MTV Uutisten toimittaja Niko Nurminen kertoo Ukrainan Dniprosta ilmahälytysten olevan rutiinia.

– Jälleen tuli ilmahälytys ja koululaiset ryntäävät maan alle suojaan venäläisten pommeilta ja räjähtäviltä drooneilta. Tämä on rutiinia Ukrainassa, ja aivan erityisen tosissaan hälytykset otetaan maan neljänneksi suurimmassa kaupungissa Dniprossa. 

– Venäläiset hyökkäävät ja etenevät vähä vähältä idässä, nyt vain enää parinsadan kilometrin päässä, Nurminen kertoo.

Dnipron peruskoulun opettaja Halyna Batenska kertoo, että oppitunteja pidetään usein väestönsuojissa. Ohjushyökkäysten alkaessa lapset menevät suojaan.

– Siellä on pulpetteja, tuoleja ja internet. Sen ansiosta voimme jatkaa opetusta tällaisessa vaikeassa tilanteessa ja näiden ongelmien kanssa, Batenska kertoo.

Iskun jälkeen koulun pihalla generaattorit käyvät, jotta tietokoneluokkaan saadaan sähköä. 

Paikalle rullaa norjalainen avustusjärjestö Vetaran Aid, joka toimittaa apua pääosin sotilaskäyttöön, mutta nyt mukaan kuormaan on tullut pöytätietokoneita. 

– Rintamille käyvät vain läppärit, joten nämä isommat laitteet päätyvät tähän kouluun, Nurminen kertoo.

Nurmisen mukaan muun muassa rauhanturvatehtävissä palvelleiden ihmisten perustamaa järjestöä huolestuttaa viime kuukaudet laskemassa ollut lahjoitusinto, vaikka organisaation tähänastisten toimitusten arvo on noin 25 miljoonaa euroa. 

Lahjoitustrendi on laskeva myös Suomessa.

Lue myös:

    Uusimmat