Jalkapallon Veikkausliiga-seurojen nokkamiehet kertoivat MTV Urheilulle, miten koronaviruspandemia on vaikuttanut heidän toimintaansa eilen päättyneellä liigakaudella.
MTV Urheilu kysyi Veikkausliiga-seurojen johtohenkilöiltä kaksi kysymystä.
1. Miten koronaviruspandemian riivaama kausi on vaikuttanut seuranne taloudelliseen tilanteeseen?
2. Miten uskotte koronatilanteen heijastuvan ensi kaudella Veikkausliigaan?
Sami-Petteri Kivimäki
toimitusjohtaja, SJK
1. Kulunut kausi on ollut taloudellisesti haastava. Ottelutapahtumien tuotot ovat jääneet lähes 40 prosenttia normaalitasosta, huolimatta vallitsevaan tilanteeseen nähden hyvästä yleisömäärästä. Koronalla on ollut myös merkittävä vaikutus urheilusta erillään oleviin liiketoimintoihimme ja näin ollen heikentänyt kokonaisuudesta tulevia hyötyjä. Yhteistyökumppanimme ovat pysyneet vaikeista ajoista huolimatta hienosti matkassa mukana.
2. Kuluneen vuoden haasteiden vaikutukset ensi kauteen nähdään myöhemmin, varmasti niitä on. Toiminnan tehostaminen ja oikeiden ratkaisujen tekeminen taloudellisista näkökulmista tulevat olemaan keskiössä, jotta tästä haastavasta tilanteesta päästään eteenpäin mahdollisimman pienin pitkäaikaisin vaurioin. Tärkeässä roolissa ensi kautta ajatellen tulee olemaan yhteistyökumppaneiden pysyvyys ja luottamus tulevaan, sekä seurojen kannattajien saapuminen otteluihin paikanpäälle.
Aki Riihilahti
toimitusjohtaja, HJK
1. Olemme täysin markkinaehtoinen seura, joten tietysti tällainen häiriö osuu suoraan liiketoimintaan. Meillä on kuitenkin pitkiä kumppanuuksia ja vahva osaaminen pelaajakaupoista, ja pitkään hiottu liiketoimintamallimme on sen verran monimuotoinen, että nämä toimivat tänäkin vuonna peruskivenä. Teimme myös ajoissa toimenpiteitä ja selviämme ihan ok pahasta vuodesta. Vaikka meillä on vahva tase, siirsimme joitain infraan liittyviä investointeja.
2. On pakko lähteä siitä riskiolettamasta, että korona rajoittaa vielä ensi vuonnakin. Tästä syystä odotamme parempaa näkymää infraan liittyvien investointien osalta, plus olemme tehneet jo paljon toimenpiteitä tähdäten uudenlaiseen palveluntarjontaan ja tapoihin tuottaa lisäarvoa, jotta voimme jatkaa panostuksia urheilupuoleen.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Jarmo Heiskanen
toimitusjohtaja, KuPS
1. Europelien menestyksen ja pelaajamyyntituottojen ansiosta saimme kohennettua muuten hankalaa taloudellista tilannettamme. Ilman koronan mukanaan tuomia menetyksiä mm. yhteiskumppanituotoissa, yleisötuloissa sekä oheismyyntituotoissa, olisimme tehneet kaudesta selkeästi plusmerkkisen tuloksen.
2. Koronan vuoksi joudumme sopeuttamaan toimintojamme. Haemme säästöjä etenkin henkilöstökuluista leikkaamalla pelaajabudjettiamme sekä tarkastelemalla kaikkia kiinteitä kulujamme. Koronan vuoksi pyrimme myös lisäämään tulojamme kehittämällä yritysmyyntiämme.
Lauri Kemppainen
hallintopäällikkö, FC Inter
1. Kiitos vanhoille yhteistyökumppaneille pysymisestä seuran mukana, mutta uusien yhteistyökumppanien saaminen oli hyvästä urheilullisesta menestyksestä huolimatta vaikeaa. Lisäksi ottelutapahtumien turvallinen järjestäminen toi lisäkustannuksia samalla, kun lipputulot hieman laskivat. Yleisesti olemme joutuneet hieman sopeuttamaan toimintojamme.
2. Yleinen taloudellinen tilanne ja koronapandemian eteneminen vaikuttavat luonnollisesti myös jalkapalloon. Tällaisessa ennennäkemättömässä tilanteessa näiden ennustaminen on vielä hankalaa.
Tomi Erola
toimitusjohtaja, Ilves
1. Todennäköisesti teemme tältä kaudelta kuitenkin lähelle nollatuloksen. Kiitos erilaisten tukien, pelaajamyynnin sekä erilaisten kulujen leikkausten ja tarkan markan politiikan.
2. Heijastuksia tulee varmasti eniten kumppanimyyntiin. Kuinka paljon yrityksillä on varaa satsata? Epäilen myös, että pelaajapalkkiot laskevat jonkin verran. Yksittäiset katsojat mietityttävät myös: uskaltavatko he lähteä koronan pelossa katsomoihin tai ostamaan kausikortteja. Yksittäisille henkilöillä korona on voinut tuoda myös taloudellisia vaikeuksia.
Hexi Arteva
manageri, FC Honka
1. Korona on vaikuttanut negatiivisesti, olemme olleet sinällään melkoisen tiukilla. Ilman pelaajiemme ja valmentajiemme vastaantuloa huhti-kesäkuussa sekä lajiliiton ja valtion tukia ja avustuksia olisimme olleet vieläkin tiukemmalla. Tästä kaudesta selvitään paljolti vakavaraisten omistajayhteisömme tuella.
2. Ensi kaudeksi sopeutamme pelaajabudjettiamme ja käymme läpi kulupuolta huolella. Saamme joka tapauksessa kilpailukykyisen joukkueen ensi kaudeksi kasaan - ja europaikan tärkeys tietysti korostuu myös.
Risto Niva
toimitusjohtaja, RoPS
1. On vaikuttanut. Normaali kumppanimyyntimme on ollut 30 prosenttia alhaisempaa. Lippu- ja kenttämyynnissä olemme jääneet 60 prosenttia viime vuodesta. Ihmiset ovat kuluttaneet selvästi vähemmän.
2. Ensi kausi tulee olemaan vielä vaikeampi. Palloliitto on pystynyt tukemaan seuroja tänä vuonna jopa hyvin, ensi vuonna Palloliitolla ei ole mahdollisuutta tukia jakaa ainakaan samassa mittakaavassa. Monet yritykset olivat myös sitoutuneet tukemaan seuroja ennen koronan alkua, mutta ensi kaudella yritykset ovat varovaisia tukemisessaan, sillä heillä on myös isoja ongelmia. Uskon, että ensi vuonna kaatuu tai lopettaa moni seura - tai keskittyy vain junioritoimintansa pyörittämiseen.
Christoffer Perret
toimitusjohtaja, HIFK
1. Koronakausi on tuottanut runsaasti taloudellista tappiota. Kaudella jäi isoja pelaajamyyntejä tekemättä markkinoiden mentyä kiinni. Lisäksi normaalit tulot ovat olleet puoli miljoonaa suunniteltua heikommat. Henkilökunnan joustavuus mahdollisti kululeikkauksen, ja joitakin tukia saatiin. Ilman näitä kautta ei oltaisi pelattu. Silti tappiot tältä vuodelta noin 0,7 miljoonaa (suunniteltu 0,4) + saamatta jääneet pelaajamyynnit. Katastrofikausi taloudellisesti.
2. Tulevalla kaudella näemme entistä jakaantuneemman liigan taloudellisesti. Ne, joilla on varaa saavat hyvät pelaajat ja ne, joilla ei ole, joutuvat leikkaamaan kulujaan noin 30-40 prosenttia.
Olli Huttunen
toimitusjohtaja, FC Haka
1. Seuran kulukuri on ollut tiukka jo vuosien ajan, niin myös tänä vuonna. Tämän ansiosta tulemme varmaan tekemään nyt kohtuullisen tuloksen.
2. Katsomme positiivisina ja toiveikkaina eteenpäin. Korona-tilanne aiheuttaa varmasti hieman viiveitä niin kausikorttimyyntiin kuin kumppanisopimuksiin, mutta koronan pituus ja rajuus vaikuttavat sitten lopulliseen tilanteeseen.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Jussi Lumio
urheilutoimenjohtaja, FC Lahti
1. Vaikeasta tilanteesta huolimatta, tämä kausi selvitään kuivin jaloin. Toki kevään palkanalennukset ja tuet auttoivat.
2. Tulee olemaan erittäin vaikea kausi, varsinkin kun koronatilanne näyttää jatkuvan vielä pitkälle kesään. Ilman merkittäviä tukitoimia seurat tulevat olemaan vaikeuksissa.
Janne Kytölä
toimitusjohtaja, TPS
1. Keväällä, kun korona iski, pääsimme nopeasti sopuun pelaajien kanssa palkkojen leikkauksista, sekä muun henkilökunnan kanssa lomautuksista. Meillä Tepsissä suurimmat vaikutukset ovat osuneet ottelutapahtuman ympärillä olevaan myyntiin, lipputulot, aitiomyynti, VIP-liput, sekä kannattajatuotemyynti. Muuten myyntitilanteemme onnistui näissä olosuhteissa kohtalaisen hyvin koska saimme hyvän startin myyntiin liiganousumme myötä. Tällä hetkellä taloustilanteemme on vakaa ja olemme suorittaneet kaikki maksusuoritukset ajallaan.
2. Varmasti tulee vaikuttamaan ensi kauden kumppanimyyntiin sekä ottelutapahtuman ympärillä olevaan myyntiin. En usko että kovinkaan moni yritys tulee nostamaan kumppanuuksien euromääräänsä ensi kauden osalta, joka varmasti tulee heijastumaan taas pelaajabudjeteissa. Tietoa ei ole myöskään siitä koska ensi kauden liiga alkaa, joka varmasti vaikuttaa myös seurojen tekemiin pelaajasopimuksien alkamisajankohtiin.
Peter Mattsson
toimitusjohtaja, IFK Mariehamn
1. Koronavirus on vaikuttanut kaikkeen negatiivisesti tällä kaudella. Kaikki saamamme taloudellinen tuki on ollut meille elintärkeää.
2. Seuraavasta kaudesta näyttäisi tulevan taloudellisesti erittäin raskas koronavirustilanteen ja sponsoritulojen epävarmuuden vuoksi, mikä jatkuu myös ensi vuonna. Kaikkien liigaseurojen kannalta on erittäin tärkeää, että meidän on ehdottomasti saatava koronatukea myös vuonna 2021. Muuten uskon, että meidän ja muiden seurojen on todella vaikea hallita taloustilannetta.
Lisää aiheesta tänään pitkässä Tulosruudussa MTV3-kanavalla kello 22.25. Asiaa kommentoivat muun muassa SJK:n puheenjohtaja Raimo Sarajärvi ja HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti.