Suomen lupaavimpiin keskikenttäpelaajiin lukeutuva Leo Walta on MTV Urheilun tietojen mukaan saanut tarjouksen Allsvenskan-seura IK Siriukselta ja harkitsee nyt tulevaisuuttaan FC Nordsjællandissa. 20-vuotias on lisäksi herättänyt laajaa kiinnostusta muun muassa Hollannissa, jonne siirto voisi kuitenkin tapahtua vasta kesällä.
Sirius, joka sijoittui viime kaudella kahdeksanneksi Ruotsin pääsarjassa, on MTV Urheilun tietojen mukaan tehnyt Nordsjællandille tarjouksen ostaakseen suomalaislahjakkuuden pysyvästi itselleen ennen siirtoikkunan sulkeutumista maaliskuun lopulla.
On mahdollista, että tanskalaisjoukkueen suomalaislahjakkuus päättää kuitenkin jäädä kevääksi aloilleen ja harkita vaihtoehtojaan kesän siirtoikkunaan saakka.
Walta on herättänyt laajaa kiinnostusta myös Hollannissa ja Itävallassa, minne siirto voisi tapahtua aikaisintaan kesäkuussa.
MTV Urheilun tietojen mukaan AZ Alkmaar, Heerenveen ja Almere City tarkkailevat kaikki Wallan tilannetta kesäikkunan alla. Eredivisie-seurojen lisäksi Itävallan huippujoukkue Sturm Graz lukeutuu useiden kiinnostuneiden joukkoon.
Alennettu hintalappu
Tammikuussa ruotsalaisseura Mjällby, jossa Walta pelasi kauden 2023 lainalla, olisi tiettävästi halunnut lunastaa keskikenttämiehen pysyvästi itselleen.
BLT:n mukaan Nordsjælland pyysi nuoresta huippulupauksestaan kuitenkin 1,3 miljoonaa euroa, mikä osoittautui liian korkeaksi.
MTV Urheilun tietojen mukaan hintalappu on nyt neuvoteltu merkittävästi alhaisemmaksi, tehden Wallasta houkuttelevamman ostokohteen seuroille.
Walta palasi vasta tammikuun lopulla Nordsjællandin joukkueharjoituksiin oltuaan pre-seasonin ajan loukkaantuneena. Superliigan kevätkautta on nyt takana kolmen ottelun verran, eikä Walta ole ollut toistaiseksi ottelukokoonpanossa.
Walta on yksi Mika Lehkosuon avainpelaajia Pikkuhuuhkajien meneillään olevissa EM-karsinnoissa. Walta on pelannut Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa kahdeksan ottelua ja tehnyt yhden maalin.