MTV Uutiset paikalla: Norjassa lumivyöryn alle jääneet yritetään löytää tänään entistä suuremman etsintäjoukon avulla – mukana myös lumivyörykoira

1:30img
Julkaistu 17.01.2019 11:16
Toimittajan kuva

Lisa Kärnä

lisa.karna@mtv.fi

Norjassa lumivyöryn alle jääneiden uhrien etsintöjä jatketaan tänään. Yksi neljästä lumivyöryn alle jääneestä löydettiin eilen, mutta kolme on yhä kadoksissa. 

Norjassa Tamokdalenin alueella on käynnistetty uudet etsinnät lumivyöryssä kadonneiden uhrien löytämiseksi. Aiemmin päivällä Norjan yleisradioyhtiö NRK ilmoitti, että kahden uhrin sijainti on onnistuttu paikantamaan tarkasti.

Viranomaiset eivät ole suostuneet vahvistamaan MTV Uutisille, kuka uhreista löydettiin eilen.

Vuorelle on tänään lähtenyt helikopterikyydillä aiempia päiviä suurempi etsintäjoukko, johon kuuluu muun muassa lumivyörykoira.

MTV Uutisten paikalla oleva avustaja Roosa Pelkonen kertoo, että 21 pelastusjoukkoihin kuuluvaa henkilöä on jo kuljetettu vuorenrinteelle. Tromssan poliisin mukaan työt lumivyöryalueella ovat edenneet hyvin.

Etsintöihin on osallistunut Norjan poliisin lisäksi esimerkiksi Punaisen Ristin ja puolustusvoimien pelastajia.

Tromssa, Norja, Tamokdalen, poliisi, lumivyöry, etsinnät

Etsintäjoukot nousemassa pelastushelikopterin kyytiin tänään aamupäivällä. Kaksi lumivyöryn alle jäänyttä uhria on onnistuttu paikantamaan tarkasti.

Sääolosuhteet vaikeuttaneet etsintöjä

Neljän hengen hiihtäjäryhmä katosi kaksi viikkoa sitten Tamokdalenin alueella. Joukossa oli kolme suomalaismiestä ja ruotsalainen nainen. Hälytyksen hiihtäjien katoamisesta teki ryhmän viides jäsen, joka kääntyi takaisin ennen muiden katoamista.

Etsinnät keskeytettiin eilen iltapäivällä sääolosuhteiden takia, mutta Norjan poliisi kertoi tulevan sään näyttävän etsintöjä ajatellen suotuisammalta. Uusia lumivyöryjä on yritetty ehkäistä muun muassa alueella tehdyillä räjäytyksillä.  

Tromssa, Tamokdalen, Norja, poliisi, etsinnät

Ainakin kaksi lumivyöryn alle jääneistä uhreista on onnistuttu paikantamaan. Kuvassa taustalla turmavuori.

Tuoreimmat aiheesta

Norja