Kauppojen tupakkahyllyillä kiristyneen tuppakkalain vaikutukset näkyvät vasta hiljalleen. Toinen toistaan karmaisevammat kuvat tupakan haittavaikutuksista pysäyttävät, mutta lopettamispäätös saattaa kuitenkin vaatia enemmän.
Espoolaisen Karakallion R-kioskilla tupakkahylly on asianmukaisesti lukittu. Myyjä Henna aukaisee kaapin ja paljastaa joukon rujoja kuvia: mustia varpaantynkiä, sydänkohtauspotilaan, silmävaurion ja pienen vauvan, jolla on suussa sekä tutti että tupakka.
Kuvien uskotaan ehkäisevän etenkin nuorten tupakoinnin aloittamista.
Henna ei ole huomannut muutosta savukkeiden kysynnässä.
Tupakka-askeja suojataan kotelolla
Hennan mukaan mitään suurta vaikutusta kuvilla ei ainakaan toistaiseksi ole ollut tupakan myyntiin. Sen sijaan pari kuvat peittävää tupakka-askin suojaa on myyty hyllystä.
– Niitä oli tuossa pari kappaletta, Henna kertoo.
Tupakkalaki kiristyi elokuun puolivälissä. Kuvien lisäksi paketteihin lisättiin varoitustekstit. Samalla kiellettiin erilaiset makua parantavat lisäaineet ja tuoksut.
Vapautuksen saivat mentolisavukkeet, joiden kielto tulee voimaan vasta 2020.
Lisäksi muutoksia tuli tupakoinnin etämyyntiin ja verkkokauppaan ja voimaan astui 24 tunnin tuontisääntö, joka ei tosin koske lentomatkustajia.
Kaikkiin tupakka-askeihin varoituskuvat eivät vielä ole ehtineet.
Kioskissa on pari asiakasta tupakkaostoksilla. Lakimuutos on huomattu muuttuneina askeina, mutta siihen se sitten jääkin.
– Ostin sellaisen tupakka-askin suojan, kertoo hedelmäpelivoittoa tyytyväisenä keräävä Aija.
Tupakkalain kiristymisen myötä autossa tupakointi lasten ollessa kyydissä on kielletty.