MTV Uutiset USA:ssa: "Silmiinpistävää on, että kukaan ei tunnu olevan erityisen yllättynyt Texasin kouluampumisesta"

2:16img
Yhdysvalloissa on painittu pitkään aseisiin ja joukkoampumisiin liittyvän ongelman kanssa - muuttuuko mikään tämänkään verilöylyn jälkeen?
Julkaistu 25.05.2022 22:59
Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Texasissa Yhdysvalloissa 19 lasta ja kaksi opettajaa on kuollut nuoren kouluampujan luoteihin. MTV Uutisten USA:n kirjeenvaihtaja kertoo, että kansalaisia tapaus ei ole tuntunut enää yllättävän. Koulujen turvallisuden parannuskeinoiksi on ehdotettu muun muassa aselain muutoksia ja opettajien aseistamista. 

Texasissa 21 ihmistä on kuollut kouluampumisessa. Menehtyneet koululaiset olivat 7–10-vuotiaita. Myös 18-vuotias ampuja kuoli itse tapahtumapaikalla. 

Lue myös: Texasin kouluampuja kirjoitti aikeistaan Facebookiin vain hetki ennen hyökkäystä, oli myös ilmoittanut ampuneensa isoäitiään

MTV Uutisten Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Laura Pylvänäinen kertoo, että Yhdysvalloissa tapahtuneeseen on suhtauduttu raskain mielin.

– Varsinkin, kun New Yorkissa Buffalossa tapahtuneesta joukkoampumisesta on kulunut vain reilu viikko.

Uvalden kouluampuminen on pahin kouluampuminen Yhdysvalloissa sitten Sandy Hookin joukkomurhan vuonna 2012. Tuolloin 20-vuotias mies tappoi 20 koululaista ja kuusi henkilökuntaan kuuluvaa hyökättyään kouluun.

– Moni täällä kysyy, eikä 10 vuodessa ole opittu tai tehty yhtään mitään, Pylvänäinen toteaa.

Lue myös: Yhdysvaltain Biden peräänkuuluttaa rohkeutta nousta vaikutusvaltaista aseteollisuutta vastaan

Aseväkivaltaa tilastoivan Gun Violence Archive -kansalaisjärjestön mukaan Yhdysvalloissa on ollut kuluvan vuoden aikana jo ainakin 212 joukkoampumista. Järjestö tilastoi joukkoampumisiksi sellaiset tapaukset, joissa kuolee vähintään neljä ihmistä, epäilty ampuja poisluettuna.

– Silmiinpistävää on, että kukaan ei tunnu olevan erityisen yllättynyt tästä. Monessa muussa maassa, jos silminnäkijöiltä kysyttäisiin kommentteja, moni saattaisi sanoa, että ei olisi ikinä uskonut, että tällaista tapahtuu juuri omassa koulussa. Täällä tällaisia kommentteja ei ole juuri kuulunut.

Lue myös: Miksi Yhdysvaltoihin ei saada tiukempia aselakeja? Asiantuntija avaa asian merkityksen maalle

Muuttuuko mikään?

Pylvänäinen ei usko suuriin muutoksiin tämänkään jälkeen.

– Vallanpitäjät ovat kyllä tuoneet esiin omia parannusehdotuksiaan, mutta ne ovat samoja vanhoja, jotka eivät ole edenneet ennenkään.

– Senaattiin on tulossa äänestyksen lakialoite, jossa ehdotetaan, että aseen myyjät varmistaisivat ostajien taustat aiempaa huolellisemmin, mutta se ei kyllä tule menemään läpi. Ja samaan aikaan konservatiivipoliitikot esimerkiksi Texasissa ovat jälleen ehdottaneet esimerkiksi opettajien aseistamista tai aseistettujen vartioiden tuomista kampuksille.

Lue myös: Nuori kouluampuja on tappanut ainakin 19 lasta ja kaksi opettajaa Texasissa – tämä kaikki tapauksesta nyt tiedetään

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat