Nuori kouluampuja on tappanut ainakin 19 lasta ja kaksi opettajaa Texasissa – tämä kaikki tapauksesta nyt tiedetään

1:19img
USA:n Texasissa vakava kouluampumistapaus – presidentti Biden vetosi vanhempiin.
Julkaistu 25.05.2022 05:25(Päivitetty 25.05.2022 19:12)

MTV UUTISET - STT

Yhdysvalloissa ainakin 19 lasta ja kaksi opettajaa on kuollut kouluampumisessa Uvaldessa Texasissa. Lisäksi kymmeniä lapsia ja muutamia aikuisia sekä ainakin yksi poliisi haavoittui tulituksessa. Osa heistä on kriittisessä tilassa.

Epäilty ampuja, 18-vuotias paikallinen mies, sai surmansa tulitaistelussa poliisin kanssa.

Mies ampui ensin isoäitiään

Uutiskanava CNN:n mukaan mies ampui ensin isoäitiään, jonka luona asui. CNN kertoi tänä iltana kuudelta Suomen aikaan, että isoäiti on hengissä ja sairaalahoidossa. Viranomaiset pitävät isoäitiä tärkeänä todistajana tapauksessa.

Kotoaan ampuja ajoi kaupungissa sijaitsevalle Robbin peruskoululle, jota oli itsekin lehtitietojen mukaan aikoinaan käynyt.

Epäilty ajoi autonsa ulos tieltä ennen koululle tuloaan, mutta poliisit eivät kuitenkaan ehtineet paikalle ennen kuin mies oli jo päässyt sisälle kouluun. CNN:n ja New York Timesin mukaan ampujalla oli mukanaan kaksi kivääriä, joista toinen löytyi myöhemmin hänen autostaan. Toisen hän otti mukaansa koululle.

Koululle saapumisen jälkeen ampuja linnoittautui sisälle ja alkoi tulittaa luokkahuoneessa. Senaattori Ronald Gutierrez sanoi CNN:lle, että aseet olivat laillisia ja ampuja oli ostanut ne 18-vuotissyntymäpäiväkseen.

Koulussa, jossa ampuminen tapahtui, opiskelee noin 500 lasta. Suurin osa koulun 7–10-vuotiaista oppilaista on latinotaustaisia ja vähävaraisista perheistä. 

Lue myös: Texasin kouluampujan TikTok-profiilissa hyytävä viesti lapsille

"Eivät lapset muualla mene kouluun peläten ampumista"

Presidentti Joe Biden vaati kouluampumisen jälkeen tunteikkaassa puheessaan amerikkalaisia lopettamaan aselobbaajien edessä nöyristelyn.

– Meidän on kansakuntana kysyttävä itseltämme, koska Jumalan nimessä me asetumme vastustamaan aselobbaajia? Jumalan nimessä, koska teemme sen, mitä täytyy tehdä, Biden jyrisi.

Demokraattisenaattori Chris Murphy jatkoi samoilla linjoilla.

– Ei tämä ole väistämätöntä. Ei näillä lapsilla ollut vain huonoa onnea. Tällaista tapahtuu vain tässä maassa, ei muualla. Eivät pikkulapset muualla mene kouluun peläten, että heidät ehkä ammutaan, senaatissa puhunut Murphy sanoi.

– Minä kirjaimellisesti rukoilen teitä polvillani. Auttakaa meitä löytämään ratkaisu. Tehkää kanssamme yhteistyötä, jotta voimme hyväksyä sellaisia lakeja, jotka tekevät tällaisesta vähemmän todennäköistä, senaattori jatkoi.

Lähetti kuvia aseista ja panoksista

Yhdysvaltalaismedioiden haastattelemien ampujan entisten koulukavereiden mukaan ampujaa kiusattiin koulussa tämän puheviasta, huonoista vaatteista ja perheen köyhyydestä.

Uutiskanava CNN:lle puhunut epäillyn entinen luokkakaveri, joka ei halunnut nimeään julkisuuteen, kertoi miehen lähettäneen hänelle kuvia aseistaan ja panoksistaan joitakin päiviä ennen hyökkäystä.

– Hän lähetteli aina joskus viestejä. Neljä päivää sitten hän lähetti minulle kuvan rynnäkkökivääristään sekä kuvan repusta, joka oli täynnä panoksia, ehkäpä noin seitsemän lipasta, ex-koulukaveri kertoi.

– Vastasin hänelle ja kysyin, miksi hänellä on tuollaista kamaa. Hän kirjoitti, ettei minun pitäisi olla huolissani ja kertoi näyttävänsä nykyisin niin erilaiselta, etten varmaan enää tunnistaisi häntä.

Myös Instagram-tilillä, jonka nimimerkki viittaa ampujan nimeen, julkaistiin kolme päivää ennen ampumista kuva aseista. Entisten luokkatovereiden mukaan tili kuului ampujalle.CNN:n mukaan ampuja työskenteli paikallisessa pikaruokaravintolassa.

Pahin ampuminen sitten Sandy Hookin

Uvalden kouluampuminen on pahin kouluampuminen Yhdysvalloissa sitten Sandy Hookin joukkomurhan vuonna 2012. Tuolloin 20-vuotias mies tappoi 20 koululaista ja kuusi henkilökuntaan kuuluvaa hyökättyään kouluun.

Aseväkivaltaa tilastoivan Gun Violence Archive -kansalaisjärjestön mukaan Yhdysvalloissa on ollut kuluvan vuoden aikana jo ainakin 212 joukkoampumista. Järjestö tilastoi joukkoampumisiksi sellaiset tapaukset, joissa kuolee vähintään neljä ihmistä, epäilty ampuja poisluettuna. 

Lue myös: Barack Obama on vihainen: "Yhdysvallat on halvaantunut, mutta ei pelosta" – joka päivä Yhdysvalloissa keskimäärin 1,5 joukkoampumista tänä vuonna

Tuoreimmat aiheesta

Joukkoampuminen