Suomi sai kahdessa viikossa Euroopan raja- ja merivartiostovirastolta Frontexilta viisikymmentä henkeä itärajan valvontaan.
Rajavartiolaitoksen esikunnan majuri Ville Joskittin mukaan Suomi sai pyytämänsä määrän lisähenkilöstöä, ja lisää joukkoja on mahdollista saada itärajan tilanteen muuttuessa yhtä nopeasti.
– Frontexin lisähenkilöt on sijoitettu itärajan neljälle suljetulle raja-asemalle. Tässä vaiheessa arvioimme, että tarve on pariksi kuukaudeksi. Saamme nopeasti joukkoja lisääkin, sillä vastaavassa rajainterventiossa Liettua pyysi Frontexilta sata henkeä avuksi Valko-Venäjän rajalle, kertoo Joskitt Rajavartiolaitokselta.
Suomeen siirretyistä Frontexin joukoista osa on vakituista henkilökuntaa ja osa on lyhyemmällä yhdestä kolmeen kuukauden komennuksella olevia henkilöitä.
– Suomeen tulleissa joukoissa on melkein kaikkia EU:n alueen valtiosta eli heitä on peräti kahdestakymmenestä maasta.
Joukkojen lisäksi Suomeen on tuotu muutamia partioajoneuvoja, lämpökameroita sekä lämpökamera-ajoneuvoja.
– Itärajan sulkeutumisen jälkeen tilanne on ollut rauhallinen Venäjän vastaisella rajalla, kertoo Joskitt.
3:12
Lue myös: BBC: Venäjä värvää turvapaikanhakijoita Suomen rajalta sotimaan Ukrainaan – näin Awadia huijattiin ja painostettiin
Rajavalvontajoukkojen määrä kasvaa nopeasti
Joskittin mukaan joukkojen siirrosta ei tule rajavartiolaitokselle ylimääräisiä kuluja, sillä rahoitus tulee EU:lta.
– Frontexilla on joukkoja kaikkialla EU:n ulkorajoilla myös lentokentillä. Tällä hetkellä joukkoja on määrällisesti eniten Välimerellä. Frontexin joukoissa on tällä hetkellä kymmenen suomalaista muutaman kuukauden mittaisilla komennuksilla.
Rajavartioston mukaan Frontexin joukkojen suuruus on tällä hetkellä 2500–3000, josta puolet on jäsenmaiden lyhyillä komennuksilla olevia henkilöitä.
– Euroopan raja- ja merivartiostoviraston Frontexin vuonna 2019 perustamien pysyvien joukkojen määrää tullaan kasvattamaan vuoteen 2027 mennessä kokonaisuudessaan kymmeneentuhanteen, toteaa Joskitt.
Frontex on vuonna 2004 perustettu Euroopan raja- ja merivartiovirasto, jonka tehtävänä on auttaa EU:n jäsenvaltioita ja Schengen-yhteistyöhön osallistuvia maita suojelemaan ulkorajoja EU:n vapaan liikkuvuuden alueella.
MTV Uutiset on paikalla itärajalla, kun Frontex ja Rajavartiolaitos järjestävät tänään iltapäivällä Vaalimaan raja-asemalla tiedotustilaisuuden.
1:36